When I woke up I was worried about my left foot. It was still swollen but I could step on it without pain. That was promising. We had an early breakfast and after it we went to the terrace to admire the sunrise. It was beautiful. When we were ready to leave our host came out. He was confident that we wanted to take pictures with him.
I started to walk slowly and was really careful with every step. I told Simone and Charles that it's OK for me that they walk with normal pace. They didn't want to leave me alone so they walked slowly, too. After a while I noticed that my foot didn't hurt so I started to walk normally.
Reitti ei ollut mitenkään haastava. Pysähdyimme pari kertaa tauolle ja saavuimme jo ennen puoltapäivää SJPP:iin. Simonen ja minun majapaikka oli vähän keskustan ulkopuolella. Sanoimme vievämme reput sinne ja tulevamme sitten keskustaan. Sovimme menevämme yhdessä lounaalle. Saimme huoneemme, vaikka oli vielä aikaista. Minä kävin nopeasti suihkussakin.
SJPP on viehättävä, vaikka minua vähän häiritsikin turistipaljous. Suuri osa Espanjan ranskalaisen reitin kulkijoita aloittaa vaelluksensa SJPP:sta. Myös se näkyi katukuvassa. Koska gitet eivät vielä olleet auki, oli reppuselkäisiä runsaasti liikkeellä. Suurin osa heistä oli nuoria. Myös se oli erilaista, sillä tähän asti vaeltajien keski-ikä oli pyörinyt viidenkympin paikkeilla. Vaikka minun mielestäni Via Podiensis päättyy SJPP:iin (suurimman osan tapaamieni ranskalaisten mielestä vasta Roncesvallesiin), minusta ei tuntunut, että olisin saapunut johonkin.
Näimme Charles:n pian. Hän oli Alain:n seurassa. Tämä ei kuitenkaan halunnut lähteä kanssamme lounaalle. Laskeuduimme mäkeä alas kirkolle ja kävimme tutustumassa siihen. Charles kävi sytyttämässä kynttilän. Olin vähän yllättynyt, kun kirkossa ei näkynyt St Jacques:n patsasta. Ovella olevassa ohjelmassa ei myöskään ollut pyhiinvaeltajien siunausta. Mietin, olivatko ranskalaiset vaeltajat sittenkin oikeassa Roncesvalles:n suhteen.
Löysimme vapaan pöydän ja asetuimme siihen. Tilasimme kaikki plat du jour:n, joka oli kanaa baskien tapaan. Charles:n kanssa otimme sangriat alkujuomiksi. Kilistimme yhteisen matkamme kunniaksi. Charles oli edelleen haikealla mielellä. Hän (kuten moni muukin) ylittäisi seuraavana päivänä Pyreneet ja palaisi iltapäivällä bussilla takaisin SJPP:iin. Kotiin ja töihin paluu ei tuntunut olevan mieluinen vaihtoehto. Me koitimme vakuuttaa, että vuosi kuluisi nopeasti ja sitten hänellä olisi aikaa kävellä koko Tie. Lounaan jälkeen toivotimme toisillemme hyvää jatkoa ja erosimme.
Kiertelimme Simonen kanssa vielä hetken aikaa kaupungilla ja sitten palasimme supermarketin kautta majapaikkaan. Pysyimme kuumimmat tunnit sisällä. Lähdimme melko aikaisin etsimään illan ruokapaikkaa. Minusta oli edelleen kuuma, mutta Simone otti fleecetakin mukaan. Se oli kyllä turha varustus. Istuimme jälleen terassilla ja pöytäämme paistoi aurinko. Ruoan jälkeen palasimme jälleen huoneeseemme. Simone alkoi etsiä itselleen lentoja kotiin. Hän osti liput torstaille. Minäkin katselin lentoja itselleni, mutta en ollut vielä valmis tekemään sitovaa päätöstä vaelluksen lopettamisesta Pamplonaan.
Lepopäivän kunniaksi lähdimme liikkeelle vasta kymmenen maissa. Kaupungin yläpuolella on linnoitus. Aloitimme päivän sieltä. Yhdessä kulmassa on näköalapaikka. Sieltä ei näkynyt kunnolla vuori, jonka ylittäisimme seuraavana päivänä. Kävelimme toiselle puolelle linnoitusta ja sieltä vuori näkyi jollain tavoin pensaiden välistä. Simone oli edelleen vähän pettynyt Pyreneitten pienuuteen. Laskeuduimme kaupunkiin melko jyrkkää polkua. Laskeutumisen teki haastavaksi polun reunoilla kasvavat nokkoset. Minulla oli shortsit jalassa ja oli täysi työ suojella paljaita sääriäni nokkosilta. Kävelimme kaupungin halkovan joen vartta roomalaisten aikaiselle kivisillalle. Seuraavaksi osuimme pelota-kentälle. Harmittavasti seuraava ottelu oli vasta parin päivän päästä. Olisi ollut tosi mielenkiintoista päästä seuraamaan peliä.
Kun palasimme keskustaan, minulle oli tullut viesti, että Sarah on saapunut. Jälleennäkeminen oli riemuisa. Sarah näytti hyvinvoivalta ja iloiselta. Meillä riitti juteltavaa lähes loputtomasti. Ainakin itsestäni tuntuu, että myös Simone viihtyi seurassamme, eikä tuntenut itseään ulkopuoliseksi. Kävimme syömässä crepes:jä ja kiertelimme kauppoja. Sarah:lla oli edelleen haasteita budjettinsa kanssa. Ehdotimme, että hän yrittäisi päästä kunnalliseen giteen, johon ei voi tehdä varauksia. Se onnistui ja Sarah sai jäädä sinne jopa lepopäiväksi. Neuvoimme hänelle vielä, missä supermarket on ja lähdimme sitten majapaikkaamme.
Kävimme Simonen kanssa molemmat reppujemme sisällöt läpi ja heitimme pois kaiken, mitä ilman uskoimme selviävämme viimeiset päivät. Näin jälkeenpäin tuntuu hassulta, että puhuin ja toimin siten, että vaelluksensa päättyy Pamplonaan. Kuitenkin mielessäni pyörittelin ajatusta vaelluksen jatkamisesta.
Illalla menimme vielä kolmisin syömään. Sarah halusi kävellä SJPP:sta Iruniin Camino Norten alkuun. Sinne pääsee Atlantilta Välimerelle Pyreneitten seuraavaa GR10 vaellusreittiä pitkin. Sarah aikoi selvitä matkasta pyhiinvaeltajan toimistosta saamansa monisteen avulla. Tosin hän valitti, ettei ymmärtänyt ranskankielistä tekstiä. Sarah oli päättänyt yrittää vaeltaa koko loppuosuuden hiljaisuudessa. Simonen ja minun mielestä se oli hurja päätös. Meistä muiden kanssa keskustelu toi niin paljon sisältöä vaellukseen, että Sarah menettäisi jotain todella oleellista. No, toisaalta hän oli jo vaeltanut melkein kolme kuukautta, joten kaipa hän tiesi mistä luopuisi.
Me halusimme Simonen kanssa päästä aikaisin nukkumaan. Seuraavaksi päiväksi oli ennustettu +38C hellettä. Se tuntui tappavalta yhdistelmällä yli 1000 m nousun kanssa. Olimme onnistuneet sopimaan, että saisimme aamupalan jo puoli kuudelta. Olisi siis aikainen herätys edessä. Ensin piti kuitenkin selvitä jälleen yksistä jäähyväisiä. Olen usein miettinyt, miksi minun on niin vaikea erota ja luopua. Vielä en ole keksinyt, mitä siellä on takana, joku uskomusko. Joka tapauksessa ääneni värisi ja kyyneleet vierivät poskille, kun toivotin Sarah:lle hyvää matkaa ja vakuutin, että olen aivan samalla tavalla Whatsapp:n päässä Suomessa kuin Caminollakin. Pitkien halausten jälkeen vielä vilkutin 'caminotyttärelleni', jonka huimaa henkistä kasvua minulla oli ollut ilo seurata.
Huikeita stooreja ja kuvia😀
VastaaPoista