Translate

lauantai 28. tammikuuta 2017

Aina ei voi voittaa

Jatkoin viikolla omien karttojen tekemistä Google Mapsiin. Kun olin saanut vietyä lähes koko reittini Lyypekistä St Jean Pied de Portiin asti kartoiksi, löysin vielä gps koodit Tuusulanjärven kiertävälle reitille. Tyytyväisenä tein siitäkin oman kartan. Seuraavaksi siirryin läppäriltä puhelimen ääreen tarkoituksenani ladata ko. kartta offline-tilassa käytettäväksi.

Sain kunnolla "kylmää vettä niskaan". Kuten varmaan moni muukin luen käyttöohjeita vasta viimeisessä ja äärimmäisessä hädässä. Offline-tilaan siirto -toiminto maalasi kauniisti koko sen alueen, jolla reittini kulki. Lopputuloksena kuitenkin siirtyi ainoastaan kartta ilman reittiäni. Oletin tehneeni jotain väärin ja toisin toimenpiteen useampaan kertaan yhtä huonolla lopputuloksella. Vasta sitten otin ohjeet esille. Kyllähän siellä aivan selkeästi kerrottiin, että omia karttoja ei voi siirtää offline-tilaan. Ihan vaan hippasen potutti! Ensin ajattelin, että koko homma meni täysin hukkaan, koska matkalla en varmaankaan pysty ostamaan prepaid tms. liittymää, jossa olisi rajoittamaton dataliikenne. Sitten tuli mieleen, että voihan kartoista olla apua tilanteessa, jossa olen hukannut reitin. Kyllä matkabudjetin on sen verran kestettävä, että voin tarkistaa sijaintini ja missä reitti kulkee.

Tällä viikolla kaikki muukaan ei ole mennyt ihan putkeen. Lähdin tänään kaupoille. Tarkoituksena oli käydä ostamassa nestemäistä pyykinpesuainetta, joka toimii myös kylmässä vedessä sekä Pierrot:n matkahammasharja. Pyykinpesuainetta kävin etsimässä kahdesta retkeilytarvikkeita myyvästä kaupasta. Toisesta kaupasta pesuaine oli loppu, mutta paikalla ollut hintalappu antoi toiveita, että pesuainetta olisi tulossa lisää. Toisessa kaupassa tiedustelin myyjältä, josko heiltä löytyisi pesuainetta nestemäisenä. Myyjä sanoi, että pesuainetta ei ole tällä hetkellä missään heidän myymälöistään. Hän ei osannut sanoa, koska täydennystä voisi olla odotettavissa.

En ollut yhtään onnekkaampi hammasharjan kanssa. Löysin Pierrot travel compact medium hammasharjan ensimmäisen kerran aivan sattumalta, kun olin lähdössä caminolle 2014. Minusta harja on nerokas. Varsi taittuu koteloksi suojaamaan harjaosaa ja varteen on tehty muutama reikä, jotta kosteus pääsee poistumaan. Kaiken lisäksi onttoon varteen on sijoitettu 5 ml hammastahna. Kotiin tultuani googlasin hammasharjan. Toivoin löytäväni myyntipaikan pääkaupunkiseudulta. Ei onnistanut siinäkään. Eestiläisestä verkkokaupasta löytyisi, mutta taitaisi 3,50 € hammasharjalle kertyä melkoisesti hintaa, jos sen sieltä tilaisin.

Ei viikko kuitenkaan pelkkiä takaiskuja ole sisältänyt. Facebook:n Pyhiinvaellusryhmässä Jan Pensola kertoi oman vaelluksensa jälkeen ruvenneensa kehittämään pihkasalvaa avuksi vaeltajan moninaisiin jalkavaivoihin. Hän tarjosi salvaansa testattavaksi parille kymmenelle vaeltajalle. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi testaamaan salvaa. Rönnin Pihkasalva saapuikin postissa jo alkuviikosta. Uteliaana avasin purkin heti. Oli mukava yllätys, kun salva ei tuoksunutkaan voimakkaasti pihkalle, vaikka sen pihkapitoisuus on peräti 30%.

Toinen mukava asia oli tilaamani pyhiinvaelluspassin saapuminen. Oli ihan pakko kaivaa molemmat aiempien caminoiden passit esille. Camino Frances:lla mukanani passi oli kokenut kovia. Se ehti kastua muutamaan kertaan viiden viikon aikana. Se on myös melkein täynnä leimoja. Vain viimeiselle sivulle oli jäänyt tilaa kuudelle leimalle. Camino Portugues:lla käyttämäni passi on huomattavasti paremmassa kunnossa. 11 päivässä leimoja oli kertynyt vain kolme ja puoli sivullista. Kun passeja selaa ja katselee leimoja, nousee yllättävän paljon mukavia muistoja mieleen. Onpa ihanaa päästä pian jälleen matkaan!


2 kommenttia:

  1. Minulla oli tuon tapainen hammasharja caminolla, tosin hammastahnaputkilo ei mahtunut varren sisälle suojaan. Ostin sen apteekista, se oli sellainen matkasetti, mukana oli ihan pieni pakkaus hammaslankaakin muistaakseni ja se tahna oli mahdottoman vaahtoavaa. Laitoin sitä aluksi ihan liikaa :D Harja kesti juuri sen viisi viikkoa ja sitten katkaisin varren vahingossa.

    VastaaPoista
  2. Minä löysin kaipaamani hammasharjan tänään Helsingin keskustan Stockalta. Se oli jopa halvempi kuin eestiläisessä verkkokaupassa, vain 2,50€. Ostin kaksi. Vielä pitää jatkaa sen pyykinpesuaineen metsästystä. Elättelen toivoa, että Konalasta löytyisi.

    VastaaPoista