29.9.2021 Camino Inglés Pontedeume - Betanzos

 Kun muista huoneista alkoi kuulua aamutoimien ääniä, aloin itsekin valmistautua lähtöön. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun lähdin nousemaan mäkeä ylös. Heti ensimmäisessä kadunkulmassa minut pysäytti vanhempi mies. Hän halusi kertoa minulle, miten reitti menee kaupungista ulos.

Jyrkkää katua kavutessani jouduin pari kertaa vetäytymään talojen portaille, kun kapeaa katua laskeutui autoja. Aina välillä oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ja katselemaan kaupungin valoja.

En ollut vielä ehtinyt kaupungista ulos, kun ohitseni pyyhälsi reippaasti tervehtinyt nainen. En heti tajunnut, että hänkin oli caminolla, koska hän kantoi vain pientä pussukkaa, joka mahtui hänen kuotitakkinsa alle.

Seuraavaksi ohitseni meni nuorehko mies, jolla oli samanlainen reppu kuin minulla, hänen tosin kokoa isompi. Kohta hän jäi odottamaan minua ja pyysi, että ottaisin hänestä kuvan.

Tihkusade ja sadekuurot vuorottelivat. Sadeviittani alkoi jo päästää vettä läpi tai sitten kosteutta vain kertyi sisäpinnallekin, kun vihdoin pääsin kahvilaan aamupalalle. Sisällä ei ollut kuin yksi pirttipöytä penkkeineen ja minun jälkeeni tulleet vaeltajat saivat tyytyä istumaan ulkona katosten alla. Tarjolla oli voileipiä, joilla oli tomaattia, serranon kinkkua sekä juustoa. Kahvilan pitäjä lorautti vielä reilusti oliiviöljyä leipien päälle. Kyllä leivät maistuivatkin kuuman kahvin kanssa herkullisilta.

Kahvilasta oli vain muutaman kilometrin matka Miñon kaupunkiin. Sade oli lakannut aamupalani aikana ja päätin pysähtyä uudelleen kuivattelemaan sadevarusteita. Nyt jäin istumaan ulos baarin katetulle terassille. Tilasin aquariuksen. Baarin pitäjä toi juomani. Hetken päästä hän tuli selkäni takaa ja toi lautasellisen "Piel de sapo" melonia. Seuraavalla kerralla ohikulkiessaan hän jätti pöydälle Caminon esitteen ja myöhemmin vielä Miñon kaupungin esitteen.

Kun saatoin pakata sadeviittani ja kuoritakkini, jatkoin matkaa aurinkoisessa säässä. Miño on rantakaupunki ja ymmärtääkseni siellä käy paljon lomalaisia. Meri pilkahti aina välillä talojen lomasta. 

Saavutin kaksi vaeltajamiestä ja tervehdimme. Näin myös nuoren espanjalaisen pojan, joka jäi odottamaan vanhempaa pariskuntaa. Miñon jälkeen riitti jälleen mäkiä kiivettäväksi. Yhden jyrkästi nousevan mäen juurella ensin näkemäni miehet saavuttivat minut. Yllätyksekseni he puhuivat hyvää englantia ja nousu sujui lähes huomaamatta jutellessamme. Minusta tuntui että minulla oli puheripuli, kun olin kulkenut hiljaisuudessa. Miehet olivat Perusta ja ystävykset olivat tunteneet toisensa 5-vuotiaasta lähtien.

Kun lähestyimme Betanzosia nuori espanjalainen poika viittoi meille perässään tuleville, että viereisestä kirkosta saisi leiman pyhiinvaeltajan passiin. Kirkko oli omistettu da Nosa Señora do Camiñolle. Kirkosta oli jyrkkä alamäki joenrantaan ja Betanzosin keskusta oli joen toisella puolella.

Minulla meni jonkin aikaa paikantaa, missä majapaikkani sijaitsi. Tiesin että pensionaatti olisi talon toisessa kerroksessa. Kun olin löytänyt oikean talon, näin rapun ovessa lapun, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä churreriaan. Yritin juuri löytää sitä google mapsin avulla, kun minua kohden tuli nainen leveästi hymyillen. Hän oli pensionaatin omistaja. Me emme menneetkään kyseiseen taloon, vaan toiseen samassa korttelissa. Sain huoneeni ja pääsin suihkuun.

Lepäilin aikani ja illansuussa lähdin kauppaan sekä tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Perulaisten miesten kanssa oli tullut puheeksi, että Betanzosissa on erityistä perunamunakasta. Sitä piti siis maistaa. Söin paikallista Bico-jäätelöä kirkon portailla ilta-auringossa istuen, kun odottelin ravintoloiden aukeamista. Onnistuin löytämään ravintolan, joka avasi ovensa jo kahdeksalta. Söin perunamunakasta sekä mustekalaa "pulpo da feira". Molemmat olivat maukkaita.

Majapaikkaan palatessani tarkistin vielä, mistä jatkaisin aamulla matkaa. Järjestelin vielä tavaroitani aamua varten ja sitten käperryin peiton alle odottamaan unen tuloa.

Kelloni mukaan päivämatkan pituus oli 22,3 km ja päivän aikana kertyi sekä nousuja että laskuja 940 m.

28.9.2021 Camino Inglés Santa Maria de Neda - Pontedeume

En halunnut pitää mitään kiirettä aamulla. Aurinko nousee täällä tähän aikaan vuodesta vasta noin 8.30 ja minullahan oli vain 14 km käveltävää.

Kun menin majapaikan baariin aamupalalle, muut vaeltajat tekivät jo lähtöä. Minä söin ja join kaikessa rauhassa ja kävin vielä hakemassa reppuni huoneesta.

Aamu oli hieman viileä, mutta ohut fleecepusero riitti lämmikkeeksi. Kävelin kaikessa rauhassa Nedan kaupungin läpi. Muita vaeltajia ei näkynyt.

Alkuun reitti kulki Ferrol-jokea seuraten ja sain ihailla maisemia. Sitten käännyttiin sisämaahan päin ja reitti alkoi nousta kukkulan rinteelle. Minä pidin taukoja aina, kun löytyi sopiva paikka istahtaa. Fleecen sai riisua melko pian.

Reitti kulki edelleen enimmäkseen asfaltoiduilla teillä, mutta aina välillä jalkojani armahdettiin ja pääsin hetkeksi pehmeämmälle alustalle. 

Ehdin kulkea melkein kaksi tuntia ennen kuin näin ensimmäiset vaeltajat. Tunnistin selkäpuolelta edelläni nousevien tyttöjen samassa pensionaatissa kanssani majoittuneiksi. En missään vaiheessa onnistunut saavuttamaan heitä. Kuljimme ravintolan ohi ja sen terassilla istui vaeltajaryhmä.

Tytöt katosivat lopullisesti näkyvistä, kun huomasin penkin ja päätin pitää taas tauon. Jatkoin matkaa. Nyt reitti laskeutui laaksoon. Yhden talon ulkorakennuksen seinälle oli ripustettu simpukankuoria myytäväksi. Tutkin niitä aikani ja lopulta valitsin pienimmän (kuvassa aivan oikealla) vietäväksi tyttärelleni. Vaikka hän on ollut jo kahdesti caminolla, hänellä ei ole simpukankuorta ripustettavaksi reppuunsa. Tiputin kolikon lippaaseen.

Hetken päästä minut ohitti 4 pyöräilijää tervehtien. Kun pääsin laakson pohjalle, pyöräilijät olivat pysähtyneet tienristeykseen opastetaulun eteen. He selittivät avuliaasti, että lyhyempi vähän yli kilometrin reitti edellyttäisi vaaralliseksi merkityn tien ylityksen. Vaihtoehtoinen reitti oli vajaat 3 km. Epäilin, että se edellyttäisi jälleen kiipeämistä, mutta pyöräilijät olivat eri mieltä. Totesin lopulta, että eipä minulla ollut kiire ja lähdin vaihtoehtoiselle reitille.

Enpä arvannut, että vaihtoehtoinen reitti veisi minut aivan kukkulan huipulle. Ehdin useamman kerran katua päätöstäni etenkin, kun ajattelin, että on myös laskeuduttava takaisin laaksoon.

Vähän ennen Pontedeumea, Cabanasin taajamassa, kohtasin aiemmin ravintolan terassilla näkemäni vaeltajien ryhmän. He olivat kerääntyneet vanhan kiviristin juurelle. Matkanjohtaja pyysi minua ottamaan heistä kuvan.

Ylitin vähävetisen Eume-joen. En osaa sanoa vaikuttaako meren vuorovesivaihtelu myös jokien vesimäärään rannikon läheisyydessä. En kyllä huomannut veden lisääntymistä illan aikana.

Pontedeume on rakennettu kukkulan rinteelle. Onneksi majapaikkani oli lähellä jokea, eikä minun tarvinnut enää kavuta katuja ylös.

Kun edellisen päivän ruokailu oli jäänyt vähän heikoksi, olin niin nälkäinen, että suuntasin majapaikan ravintolaan ennen suihkuun menoa. Päivän menusta valitsin muna-kinkkusalaatin, lohimedaljongit sekä flan-vanukasta jälkiruoaksi. Mahdoin olla nälkäisen näköinen, kun tarjoilusta vastannut mies kysyi, josko haluaisin lisää lohta.

Vetäydyin huoneeseeni, joka oli ehkä 5 m2, kävin suihkussa ja otin päiväunet.

Illansuussa kävin ruokakaupassa ostamassa juotavaa ja hedelmiä. Kiertelin kaupungilla ja varmistin, mistä reitti jatkuisi. Se näytti nousevan lähes pystysuoraan kukkulalle.

Palasin huoneeseeni jo melko aikaisin. Katsoin hetken tv:tä ja sitten jäin odottamaan unta. Kuulin kirkon kellojen lyövän aina 15 minuutin välein. Lopulta väsymys voitti.

Vajaan 14 km matka olikin kelloni mukaan 17,1 km. Ero johtui ainakin osaksi vaihtoehtoisesta reitistä. Olen myös alkanut epäillä, että oppaissa ilmoitetut etäisyydet ovat ns. karttamatkoja, eli niissä ei ole huomioitu korkeuseroista kertyviä matkoja. Nyt nousua kertyi päivän aikana 805 m ja laskua hieman vähemmän.

27.9.2021 Camino Inglés: Ferrol - Santa Maria de Neda

 Saavuin aamulla vähän kahdeksan jälkeen Ferroliin. Olin lähtenyt kotoa edellisenä iltapäivänä. Lento Madridiin sujui hyvin. Kummalakin lentokentällä toiminta oli sujuvaa.

Jouduin odottamaan linja-autoa reilut kolme tuntia. Olin ajatellut syödä kentällä, mutta ruokapaikat olivat kiinni. Menin ulos tupakkapaikan penkille istumaan. Siinä uskalsin ottaa maskin pois. Aika kului ihan mukavasti, kun minulla oli luettavaa.

Siirryin hyvissä ajoin linja-autojen pysäkkialueelle. Busseja alkoikin tulla, mutta Ferroliin menevää ei näkynyt. Kun lipussa ilmoitettuun lähtöaikaan oli 10 minuuttia, menin näyttämään lippuani Santiago de Compostelan bussin kuljettajalle. Hän käski minun nousta kyytiin ja selitti vuolaasti, että minun pitää vaihtaa Ferrolin bussiin eteläisellä bussiasemalla. Olin vähän hämmentynyt, kun sellaista ei käynyt lipustani ilmi. Oikea bussi löytyi ja kahdeksan tunnin istuminen saattoi alkaa.

Aamulla heräsin kokonaan noin viiden maissa, kun bussi saapui Ponferradaan. Lugossa satoi oikein kunnolla ja ajattelin joutuvani aloittamaan caminon sateessa.  Ferroliin saavuttaessa sade oli kuitenkin siirtynyt jo sisämaahan, mutta oli juuri niin kosteaa, kuin minusta Galiciassa on aamuisin.

Ferrolin bussiasemalla oli kaikki kiinni. Ei siis auttanut kuin lähteä kävelemään kohti satamaa ja toivoa, että matkalle osuu auki oleva baari. Valitsin reitin huonosti tai sitten keskustassa ei juurikaan ole aamulla aukeavia baareja. Caminon alkupisteen vieressä niitä olikin kolme. Sain ensimmäisen cortadoni sekä churroja.

Kun tulin Caminon alkupisteen kohdalle, siitä lähti juuri noin kymmenen vaeltajan ryhmä. Minä menin ensin Caminon infopisteeseen ostamaan pyhiinvaeltajan passin, credentialin. Minua palvellut nainen oli vähän ihmeissään, kun en halunnut mitään muuta. Hyllyillä näytti olevan monenlaista esitettä, mutta en halunnut mitään ylimääräistä kannettavaa.

Kiinnitin simpukankuoren sekä Camino Primitivolla portugalilaiselta mieheltä saamani Santiagon reppuun. Otin repusta kuvan alkupisteen kivipaadella, käynnistin kelloni tallennustoiminnon ja lähdin kävelemään.

Kuljin keskustan läpi reittiopasteita seuraten. Minun oli tarkoitus poiketa katedraalilla, mutta onnistuin kävelemään sen ohi, enkä viitsinyt kääntyä takaisin. Reitti siirtyi takaisin rantaan, mutta mistään kauniista maisemista ei päässyt nauttimaan.

Lopulta reitti poikkesi kadulta puiston tapaiseen, jossa polku kulki Ferrol-joen rannassa. Vesi oli alhaalla ja muutama vene oli kuivalla maalla. Kahlaajalintuja oli paljon tutkimassa veden alta paljastunutta joenpohjaa. Joen toinen ranta oli vielä lähes kokonaan sumun peitossa, vaikka kello oli jo kymmenen ja taivas kirkastumassa.

Kun palasin taas kadun varteen, huomasin toisella puolella katua baarin. Siispä sinne. Baarin pitäjä pahoitteli, että joutuisin odottamaan viisi minuuttia ennen, kuin kahvikone olisi käyttövalmis. Kysyin, olisiko kahvin kanssa mahdollista saada jotain syötävää. Paahtoleipä mansikkahillolla oli ainoa vaihtoehto. Sekin tuntui tyhjää paremmalta. Baarin pitäjä jututti minua kysymällä kaikki vakiokysymykset, joita yleensä kanssakulkijoilta kysellään. Oli kiva jutella hänen kanssaan, koska vielä tänään en päässyt juttelemaan kenenkään toisen vaeltajan kanssa, vaikka heitä runsaasti näkyikin.

Ilma oli lämmennyt jo melkoisesti. Baarissa riisuin jo fleecen pois ja seuraavaan puistoon päästyäni ei auttanut muu kuin laittaa aurinkorasvaa naamaan ja hattu päähän.

Reitille mahtui pari ihan kunnon nousua, vaikka suurimman osan ajasta etenin tasamaalla lähellä joenrantaa. Kun pääsin ensimmäisten eukalyptuspuiden varjoon, sain kostean ilman myötä oikein kunnon tuoksukylvyn. Siitä olisi nuhaisena ollut varmasti kiitollinen.

Kun ensimmäisen päivän määränpää alkoi lähestyä, alkoi minulla reitin opastetolppien kyttääminen. Galiciassa tolppiin laitetaan aina jäljellä oleva matka Santiago de Compostelan katedraalille. Halusin ikuistaa tolpan, jossa jäljellä oleva matka on 100 km. Täällä ollaan tarkkoja ja välimatka ilmoitetaan metrilleen. Niinpä kyseisessä tolpassa lukeekin 100,001 km.

Ohitettuani tämän reittimerkin jäin istumaan puiston penkille. Penkiltä näin jo alberguen ja oma majapaikkani on siitä vain noin 100 m päässä. Näin useita vaeltajia käyvän kääntymässä alberguen ovella. Ilmeisesti se oli jo täynnä, koska kaikki näyttivät jatkavan matkaa Pontedeumea kohti.

Minäkin nostin lopulta repun selkään ja kävelin viimeisen pätkän majapaikkaani. Sain huoneeni ja tuntui taivaalliselta päästä suihkuun kahden matkapäivän jälkeen.

Lähdin vielä ulos lounaan toivossa, mutta saalis jäi olemattomaksi. Mistään auki olevasta baarista ei saanut syötävää. Onneksi sain sentään juotavaa.

Palasin huoneeseen ja kaivoin repusta vähäisiä eväitäni. Sitten kävin päiväunille. Päiväunet virkistävät ja tein uuden tutkimusmatkan lähiympäristöön. Tällä kertaa etsin kauppaa. Ei ainuttakaan avointa, vaikka siesta oli jo ohi.

Palasin taas huoneeseen ja panin kaikki toiveeni majapaikan baariin. Se aukeaisi puoli kahdeksalta. Vaikka sain selvitä tästä päivästä ilman kunnon ateriaa, majapaikan baarissa minulle tehtiin leikkelelautanen. Baarin ruokatarjoilu on koronan takia keskeytetty toistaiseksi. Ilmeisesti sama tilanne on myös muissa baareissa.

Nyt kun vielä saa kunnon yöunet, niin eiköhän huomisesta etapista selviä.

Caminon osuus tänään 14,15 km, nousua yhteensä 470 m ja laskua 465 m.

Sittenkin caminolle 2021

Rikasmuistoinen kesä on jo takana ja päivät alkavat lyhetä reipasta tahtia. Täällä Etelä-Suomessa tahti on noin puoli tuntia viikossa. Tulen varmasti huomaamaan eron, kun palaan kotiin.

Ihan alunperin tarkoitukseni oli kävellä Via Francigena tänä vuonna. Koronan vuoksi en kuitenkaan uskaltanut lähteä.

Kesäkuussa olin tyttäreni kanssa pari päivää Repoveden kansallispuistossa ja vaelsimme sieltä Mäntyharjulle. Tällä reissulla kipeytyi vasen polveni niin, etten pystynyt kävelemään kuin muutaman kilometrin särkylääkkeiden avustuksella. Sain toisenkin syyn sanoa itselleni, että tänä vuonna pysyn Suomessa.

Kaipuu caminolle oli kuitenkin jatkuva, eikä elokuun sadepäivinä vihdoin loppuun lukemani Wimin kirjoittama kirja helpottanut yhtään.

Sitten eräänä elokuun päivänä sähköpostiini saapui Finnairin tarjousviesti. Tarjouksella pääsi 20% pienemmillä pisteillä matkaan. Minun pisteeni riittivät juuri ja juuri edestakaisiin Euroopan lentoihin. Vain verot jäivät maksettavaksi.  Niinpä minä pari viikkoa harkittuani ostin lennot Madridiin ja takaisin.

Tässä vaiheessa en ollut ollenkaan varma, kestäisikö polveni usean päivän kulkemista. Aloin kävellä pidempiä matkoja kotikulmilla. Varsinaiseksi testiksi valitsin kaksipäiväisen Birgitan vaelluksen. Selvisin kuin selvisinkin siitä, vaikka ensimmäisen päivän maasto oli haastava.

Nyt oli aika suunnitella Caminolle lähtöä. Päätin kävellä Camino Inglesin Ferrolista. Päätin ottaa sen rennosti ja jos polveni on edelleen kunnossa, niin jatkaisin Finisterreen ja edelleen Muxiaan. Matkan päätteeksi ehtisin vielä tutustua A Coruñan kaupunkiin pari päivää. Vaihtoehtoista suunnitelmaa en ole vielä miettinyt, mutta enköhän keksi jotain, jos polvi ei sittenkään kestä pitkänmatkankävelyä.

Kun sosiaalisessa mediassa on ollut paljon kirjoittelua majapaikkojen niukkuudesta, päätin tehdä varaukset koko matkalle. Majoitun tällä kertaa pensionaateissa, hotelleissa ja albergueiden yksityishuoneissa. Kirjoitukset majapaikkojen vähyydestä eivät olleet tuulesta temmattuja, sillä sain useammasta paikasta vastauksen, ettei heillä ole vapaita huoneita. No, jos suunnitelmaani tulee muutoksia, on minulla edessä melkoinen varausten peruutusurakka. 

Olen lähdössä matkaan tulevana sunnuntaina. Repun pakkaamisen aion aloittaa jo perjantaina. Tavoitteena on saada tavarat mahtumaan Osprey Talon 22 päiväreppuun. Uskon sen olevan mahdollista, kun en tarvitse makuupussia enkä pyyhettä mukaan. Saapa nähdä onnistunko.

6.5.2021 Yhteinen osuus kuljettu

Sain viikonloppuna kirjan ensimmäisen osan luettua eli saavuin Le Puy en Velayhin. Se oli Wimille hänen vaelluksensa välitavoite, jonne saavuttuaan hänellä oli vaelluksessa noin 2,5 kuukauden tauko.

Kirjan lukeminen muuttui selvästi, kun yhteisen vaelluksemme osuus alkoi. Oli ikään helpompi ymmärtää lukemansa, koska taustalla oli oma kokemus samoista asioista. Mukana oli kaikki tärkeimmät kohtaamiset matkalla tapaamiemme ihmisten kanssa. Joistakin tapahtumista meille on syntynyt erilainen muistikuva. Minä tietysti ajattelin omani olevan oikean.

Eriävistä muistikuvista kävimme itse asiassa pitkän WhatsApp viestittelyn, kun yhtenä päivänä kävellessämme kolmin, Wim, Sarah ja minä, Wim kirjassaan väitti Sarahin lähteneen omaa vauhtiaan yhdessä ylämäessä. Wimin mukaan emme nähneet häntä enää sinä päivänä. Minä puolestani tiesin varmasti, että kävelimme yhdessä koko päivän. Lopulta jouduin todistamaan olevani oikeassa kaivamalla valokuvia tauolta, jolla Wimin mukaan olimme kaksin. Hän ei meinannut antaa periksi edes kuvat saatuaan.

Yllätyin hieman, että kirja onnistui viemään minut täysin tunnelmiin, joissa velloin, kun monen yhteisen vaelluspäivän jälkeen lähdimme omiin suuntiimme. Päivä oli ollut todella raskas ja minulla oli ongelmia jalkani kanssa. Olin aivan loppu. Olen aina ollut huono jättämään hyvästejä, koska minua alkaa helposti itkettää. Niinpä silläkin kertaa lähes livahdin tilanteesta huikaten nopeasti hyvät jatkot. Asia jäi vaivaamaan minua silloin ja lähetinkin seuraavana päivänä anteeksipyyntöviestin, etten hyvästellyt kunnolla. Asia oli jäänyt vaivaamaan myös Wimiä ja hän pohtii sitä kirjassa  onnistuen nostamaan saman surkean ja harmittelevan tunteen jälleen pintaan. Erityisesti minuun kolahti hänen pohdintansa, oliko toimintani tyypillistä suomalaisille. Minulle ei ole ikinä tullut mieleen, että joku voisi minun käytökseni perusteella ajatella yleistäen suomalaisten toimivan tietyllä tavalla.

Kirjaa lukiessani koin uudelleen myös monia hauskoja hetkiä. Taisin naurahtaa ääneen, kun luin Wimin kuvausta vierailustamme yhden vanhemman pariskunnan luona. He kutsuivat meidät kuumana iltapäivänä  luokseen lepäämään ja juomaan jotain kylmää. Kun kerroin olevani Suomesta, isäntämme innostui puhumaan Arto Paasilinnan kirjoista. Kuinkas ollakaan ilmeni, että myös Wim on Paasilinna-fani ja miehet lähes kilpailivat kumpi oli lukenut useamman hänen kirjansa. Siinä vaiheessa, kun isäntämme koitti sitkeästi lausua joitain ranskalaisen suuhun täysin sopimattomia nimiä, nauroimme hervottomasti.

Kaiken kaikkiaan kirjan tämä osuus oli koukuttavaa luettavaa. En olisi millään malttanut lopettaa lukemista iltaisin, vaikka silmiä kirveli monen tunnin istuminen läppärin ääressä. Teinkin päätöksen, että seuraan Wimin vaellusta Le Puysta Santiago de Compostelaan ja edelleen Finisterreen vasta joskus kesällä.