Translate

lauantai 8. helmikuuta 2020

Mielessä Via de la Plata

Olen kiitollinen, että minulla on työnantaja, joka on valmis myöntämään minulle kuukauden vapaan varsinaisen lomakauden ulkopuolella. Niinpä olen ostanut lennot seuraavaa caminoa varten. Lennän maaliskuun lopussa Sevillaan ja palaan Madridin kautta kotiin vapuksi.

Tarkoitukseni on kävellä ensimmäiset 500 km Via de la Plataa, Sevilla - Salamanca. Matka on eri tutkimissani lähteissä jaettu 20 päivämatkaan. Joukossa on useita yli 30 km etappeja. Minä olen päättänyt ottaa tällä kertaa rennosti ja jaan kaikki mahdolliset pitkät etapit kahdelle päivälle.

Yleensä kun lähden vaellukselle, haluan erityisesti nauttia luonnosta, enkä juurikaan välitä mahdollisista reitin varrelle osuvista nähtävyyksistä. Jotenkin tuntuu hullulta, että kulkisin satoja kilometrejä roomalaisten rakentamaa tietä seuraten, mutta en pysähtyisi tutustumaan heidän meidän päiviimme säilyneisiin rakennelmiinsa. Ensimmäiset rauniot löytyvät jo noin 10 km päästä Sevillassa. Saattaa olla, että ensimmäisestä vaelluspäivästäni tulee niinkin lyhyt.

Via de la Plata ei ole ruuhkainen reitti, mutta reitin Facebook-ryhmässä on jo useampi vaeltaja ilmoittanut aloittavansa samoihin aikoihin kuin minä. Lisäksi pääsiäisen vuoksi liikkeellä voi olla myös lyhyemmän matkan kulkijoita. Mieluiten kuljen ilman majoitusvarauksia. Täytyy katsoa matkan edetessä, onko niille tarve, esim. juuri pääsiäisen aikaan.

Kun laskeskelin vaihtoehtoja päivämatkoiksi, niin pääsin kaikkein rauhallisimmalla tahdilla 26 vaelluspäivään. Koska se jättää minulle vielä useamman päivän aikaa ennen paluulentoa, tulen nauttimaan keväisestä Sevillassa ylimääräisen päivän ennen vaelluksen aloitusta. Vastaavasti aion viettää vaelluksen päätteeksi aikaa Salamancassa ja sen ympäristössä. Madridissa  en tällä kertaa aio viettää viipyä.

Nyt täytyy keskittyä pitämään kävelykuntoa yllä. Lähempänä lähtöä ehdin vielä monta kertaa muuttaa mieltäni, millaisilla varusteilla lähden tällä kertaa reissuun.

2 kommenttia:

  1. Sirpa,
    oletko miettinyt virustilannetta? Ei se kävely, mutta ne yöpymiset saattavat altistaa. Tai jos lentoja perutaan eikä pääse 'kotiin'.

    VastaaPoista
  2. Tein päätöksen kotiin jäämisestä jo aiemmin tällä viikolla. Päätös oli vaikea, koska mieli oli niin vahvasti matkavalmisteluissa. Tarkoitukseni on kirjoittaa reissun peruuttamisesta ja päätöksentekoprosessistani tänään.

    VastaaPoista