Mietteitä joulucaminosta ja Camino Mozarabesta

Kotiinpaluusta on vierähtänyt jo viikko ja normaaliin arkeenkin olen ehtinyt saada tuntumaa. Olen yleensä aina käynyt vaellusta läpi mielessäni, kun olen saanut siihen hieman etäisyyttä. Tällä kertaa ajatukseni ovat kuitenkin päivä toisensa jälkeen karanneet seuraavan vaelluksen suunnitteluun. Ehkä tämä johtuu siitä, että olin päättänyt lähteä vaellukselle keväällä 2020 jo ennen, kuin päätös joulucaminosta syntyi.

Jos nyt kuitenkin koitan summata ajatuksiani jo tehdystä reissusta. Päällimmäisenä mielessäni on kiitollisuus siitä, että tyttäreni halusi lähteä kanssani vaellukselle. Vaikka en perinteistä joulunviettoa kaipaa, olisi jouluaatto tuntunut ankealta yksin isossa kylmässä alberguessa. Kyllähän tyttären kanssa vietetty aika oli toki muutenkin arvokasta.

Vaelluksen ajankohta oli itselleni mitä mainioin työntäyteisen ja useampia muutoksia sisältäneen vuoden päätteeksi.

Sää ei olisi voinut olla parempi. Parina iltapäivänä oli melkein liian lämmintä. Muuten oli juuri sopivaa vaeltamiseen. Vaellustamme ennen Espanjaa huuhdelleista rankkasateista ja myrskyistä ei näkynyt juuri muita jälkiä kuin savivelliä.

Kunnon kalvolliset vaelluskengät olivat tarpeen. Varrettomissa kengissä olisivat sukat ja varmaan kenkien sisäpuolikin olleet savessa. Lisäksi reitillä oli jyrkkiä nousuja ja laskuja, joilla oli paljon irtokiviä. Niissä ainakin minun nilkkani olivat kovilla.

Vaikka lämpötila oli hyvä kävelemiseen ja aurinko paistoi joka päivä, pyykin kuivaksi saaminen ei olisi onnistunut ulkona. Yleensä pääsimme albergueen vasta klo 17 jälkeen, eikä aurinko enää siinä vaiheessa lämmittänyt. Me olimmekin varautuneet siihen, ettei pyykkiä juuri pestä. Tämä lisäsi omalta osaltaan reppujemme painoa. Vaikka vaatetta oli tavallista enemmän mukana, käyttöä vaille jäivät ainoastaan sadevarusteet. Ostimme jopa uudet paidat Malagassa, jotta emme olisi aiheuttaneet hajuhaittoja paluulennolla.

Reitti oli maisemiltaan hieno ja nousuja sekä laskuja oli riittävästi. Useimpina päivinä ei ollut yhtään kylää matkalla, joten syötävää ja erityisesti juotavaa on tarpeen varata riittävästi. Etapit päättyvät ennemminkin kaupunkeihin kuin kyliin ja niistä löytyi aina tarvittavat palvelut.

Alberguet olivat enimmäkseen melko vaatimattomia. Kunnollista lämmitystä niissä ei ollut ja tilat olivat kosteita. Loppumatkasta keksin laittaa aamulla puettavat, ihoa vasten tulevat vaatteet yöksi makuupussiin. Näin oma keho piti vaatteet kuivina ja lämpimänä, eikä aamulla tarvinnut palella kosteissa vaatteissa.

Toinen albergueihin liittyvä asia, joka on hyvä tiedostaa, on avainten hankkiminen. Ainakaan näin talvella ainoassakaan alberguessa ei ollut henkilökuntaa. Vain kahdessa paikassa oli ovella puhelinnumero, johon saattoi soittaa. Yleensä avaimet piti hakea poliisilta. Normaalisti poliisiasema löytyi kaupungintalon yhteydestä tai läheltä. Meiltä meni kaksi albergue "ohi". Niistä, joissa yövyimme, kaksi oli lahjoitusten (donativo) varassa toimivia, yksi yksityinen maksoi 10€ ja loput olivat ilmaisia.

Kaiken kaikkiaan reissu oli mielestäni onnistunut. Vaikka tuskailin repun painon kanssa aluksi, siihenkin tottui. Kunto ehti nousta vaelluksen aikana, eivätkä ylämäetkään saaneet loppumatkasta puuskuttamaan. Suosittelen Camino Mozarabea niille, jotka viihtyvät vähemmän kansoitetuilla poluilla. Kohtaamamme tanskalainen vaeltaja kehui niin paljon Granadan suunnasta tulevan reitin maisemia, että joku kerta täytyy lähteä siitä suunnasta.

Kun tulimme takaisin Malagaan, kävimme Santiagon kirkossa hakemassa vielä vihoviimeiset leimat passeihimme. Samalla tavalla nurinkurisesti teimme tyttäreni ensimmäisen Caminon päätteeksi Madridissa.