Vähän ennen seitsemää hän valmisti minulle kahvin ja vei sen pöytään. Kuulin että Tom tuli alas. Hetken kuluttua emäntä tuli sanomaan minulle, että hän tekee minulle uuden kahvin. Tom oli ottanut kahvini. Siirryin ruokasaliin ja huomautin Tomille asiasta. Hän oli ollut edellisenä iltana ehdoton, että aamupalan tulisi alkaa vasta 7.30. Tarjolla oli jälleen kaikkea jogurtista lähtien. Sain hyvän startin päivälle.
Kun olin lähdössä näin kahden portugalilaisen pariskunnan kulkevan ohi. Tavoitin heidät pian. Vaihdoimme muutaman sanan majapaikoistamme ja päivän suunnitelmista. Sitten jatkoin nopeampaa tahtia eteenpäin.
Tom oli kertonut edellisenä iltana, että 13 km päässä olisi baari. Jaksan aina ihmetellä kuinka mieleni toimii. Kävely sujui mukavasti kumpuilevassa maastossa. 13 km kohdalla oleva kylä oli mäen päällä. Koska odotin jo uutta kahvia, tuntui mäki raskaalta kavuta. Kylä tuli ja meni, eikä siinä ollut baaria. Olin varma, että Tom oli puhunut omiaan. Kävely muuttui tahmaiseksi ja mieleni vähintään tumman puhuvaksi. Lopulta baari sittenkin löytyi, mutta vasta 14,5 km kohdalla.
Olin taas kuin uusi ihminen kahvikupillisen jälkeen. Meliden kaupunki näkyi jo edessä. Vaikka ajatus siirtymisestä ranskalaiselle reitille ei juuri minua kiehtonut, kuljin reippaasti kohti kaupunkia.
Lähestyessäni kaupungin keskustaa minua vastaan tuli nuori espanjalainen nainen reppu selässä. Hän oli palaamassa Santiagosta kävellen kotiin Lugoon ja varmisti olevansa oikealla reitillä.
Reitti ei mennytkään aivan Meliden keskustaan kuten olin kuvitellut. Ei kuitenkaan jäänyt minkäänlaista epäilystä reittien yhdistymisestä. Kun saavuin kadunkulmaan, josta siirryin ranskalaiselle reitille, laskin että näin kerralla 11 vaeltajaa. Huomasin kulkevani nopeammin kuin suurin osa vaeltajista. Ohitettavia riitti tasaiseen tahtiin. Suurin osa kulki ilman reppuja. En sentään törmännyt ryhmiin.
Olin edellisenä iltana suunnitellut pysähtyväni Boenten kylässä uudehkoon albergueen. Kun saavuin sinne, kello oli vasta puoli yksi. Pysähdyin juomaan, mutta päätin jatkaa matkaa. Podin hieman huonoa omaatuntoa päätöksestäni, sillä Sarah oli sanonut tulevansa kanssani samaan paikkaan. Minulla oli kuitenkin muistikuva viiden vuoden takaa mukavasta leppoisasta reitistä Ribadisoon. Päätin jatkaa ainakin sinne saakka.
On ilmeisesti totta, että aika kultaa muistot. Reitti oli kaikkea muuta kuin leppoisa kulkea. Oli monta hikistä ylämäkeä kavuttavaksi. En tullut muuten jutelleeksi kenenkään kanssa, mutta Ribadisoon laskeutuessani, keskustelin amerikkalaisen miehen kanssa. Hän eteni alamäkeä hitaasti siksakkia. Hidastin oman kulkuni sopimaan hänen vauhtiinsa. Hän kertoi aloittaneensa vaelluksensa Sarriasta. Hän oli aiemmin aloittanut kahdesti Ranskan puolelta ja ylittänyt Pyreneet, mutta ei ollut kummallakaan kerralla onnistunut pääsemään Santiagoon asti. Edellisellä kerralla hän oli jäänyt Samokseen, kun hänen tekojalkansa (mikä mahtaa nykyisin olla korrekti nimitys?) rikkoutui. Nyt hän oli uuden jalan kanssa päättänyt ottaa varman päälle, että pääsisi vihdoin perille. Löytyy sisua muiltakin kuin suomalaisilta!
Pysähdyin Ribadisossa syömään lounasta. Saksalainen Thomas istui jo lounaalla. Liityin hänen seuraansa. Hän oli majoittunut kylän kunnalliseen albergueen ja kehui sitä. Sanoin päättäväni lounaan jälkeen, jaksanko vielä kiivetä yhden mäen Arzuaan asti. Juttelimme myös viereisessä pöydässä istuneen vanhemman saksalaisen miehen kanssa. Hän kulki pienen koiran kanssa. Hän joutui yöpymään hotelleissa, koska alberguet eivät yleensä huoli koiria.
Syötyäni päätin jatkaa vielä matkaa. Kun olin ensimmäisen kerran kulkenut Ribadisosta Arzuaan oli aikainen aamu ja ukkosmyrsky. Muistan että hakeuduin jopa bensa-aseman suojiin kovalta salamoinnilta. Nyt sain kulkea auringon paistaessa. Viimeiset kilometrit painoivat jaloissa. Tämä oli ollut vaellukseni pisin päivämatka. Arzua on vaeltajan näkökulmasta reilun kilometrin mittainen katu, jonka varrella on lukuisia majapaikkoja. Pyrin alkupäässä olevaan Ultreiaan, mutta se oli täynnä. Sieltä minut ohjattiin kadun toiselle puolelle isoon albergueen.
Majoituin 5. kerrokseen. Makuusalissa oli 24 paikkaa. Olin onnekas, sillä saliin tuli lisäkseni vain ranskalainen mies ja taiwanilainen nainen. En tiedä, millainen kaaos täydessä salissa olisi. Ainakin naisille oli vain yksi wc ja kaksi suihkua. No, nyt saimme toimia kaikessa rauhassa. Positiivisena puolena oli myös toimiva wifi. Sain taas välillä kirjoitettua blogiani.
Tilastot: matka 33.96 km, korkein kohta 717 m, nousua yht. 1235 m ja laskua 1445 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti