Majoitukseen sisältyi aamupala. Kaikki oli laitettu valmiiksi esille jo illalla. Vain voi ja juusto piti ottaa jääkaapista. Kahvi oli sen verran haaleaa, että se piti lämmittää mikrossa. Tarjolla oli jopa tuoremehua ja muroja. Tankkasin oikein kunnolla ja lähdin matkaan.
Lugo on 100 km päässä Santiagosta. Sieltä aloittaa compostelan haluavia vaeltajia vastaavasti kuin ranskalaisen reitin Sarriasta. Onneksi tämä reitti ei ole vielä saavuttanut yhtä suurta suosiota.
En ehtinyt kuin kaupungin muurien luo, kun Vaidas tavoitti minut. Kävelimme yhdessä kaupungin läpi. Kun katedraalin kohdalla hieman katselimme ympärillemme opastetta etsien, yhden talon ikkunasta vanhempi pariskunta jo huuteli meille ohjeita. Kävelimme eteenpäin jutellen. Vähän ihmettelin, kun yksi vaeltajapariskunta käveli meitä vastaan. Ajattelin heidän hakevan aamiaispaikkaa. Ilmeisesti he olivatkin olleet menossa oikeaan suuntaan ja me olimme missanneet jonkun käännöksen. Vaidas käytti jotain Camino appsia ja pian olimme taas reitillä.
Jonkun ajan päästä Vaidas lähti kävelemään omalla minun vauhtiani nopeammalla rytmillä. Näin edessä tuttuja selkiä ja reppuja. Kaksi tuttua portugalilaista miestä ja saksalaiset Martin ja Tobi kulkivat porukassa. Saavutin heidät, kun he pysähtyivät vähentämään vaatetustaan. Liityin heidän joukkoonsa ja juttelin lähinnä Martinin kanssa. He olivat yöpyneet kunnallisessa alberguessa ja olivat lähteneet liikkeelle ilman aamupalaa. Kun ensimmäinen kylä alkoi lähestyä ja näimme mainoksen 500 m päässä olevasta baarista, alkoivat käveltävät metrit vähintään tuplaantua. Pojilla oli jo melkoinen kahvin tuska ja jutut olivat sen mukaisia. Sain makeat naurut.
Saavuimme baariin ja kaikki saivat tilauksensa tehtyä. Mahdutimme itsemme yhden pöydän ääreen. Siinä jutellessamme kuinka lähestymme Santiagoa, pojat kysyivät minulta, kuinka pystyn kävelemään samassa päivätahdissa heidän kanssaan, vaikka olen niin paljon vanhempi. Eihän minulla ollut mitään järkevää vastausta, joten sanoin "koska olen suomalainen". Tuo kysymys lämmitti mieltäni. Tämä vaellus on jostain syystä ollut minulle vaikeampi kuin aikaisemmat. Ilmeisesti se ei ole ollut ihan helppo muillekaan. Kävin vielä naistenhuoneessa ja sieltä palatessani sanoin lähteväni jatkamaan matkaa ennen kuin jäykistyisin kokonaan. Samassa huomasin kahvikuppini vieressä pienen pussin. Otin sen käteen. Siinä oli pieni reppuun kiinnitettävä Santiago. Kysyin mistä se oli siihen ilmestynyt. Toinen portugalilainen sanoi, että hän halusi antaa sen minulle. Olin otettu.
Kun astuin ulos aurinkoon, etelä-afrikkalainen tyttö saapui paikalle. Vaihdoimme kuulumiset ja lähdin matkaan.
Reitti tuntui aiempia päiviä helpommalta. Tai sitten vain kaunis sää sai kävelyn sujumaan. Jossain välissä tapasin vielä taukoa pitäneen Vaidaksen. Tutun portugalilaisen pariskunnan saavutin loppumatkasta. Ferreiran kylässä oli useampi albergue. Minä olin valinnut järjestyksessä viimeisen. Portugalilaiset jäivät kylän keskellä olevaan majapaikkaan.
Albergue Ponte Ferreira on hollantilaisen pariskunnan ylläpitämä. He ovat itse kävelleet useita eri caminoita ja halusivat aloittaa uuden elämän Espanjassa.
Olin ehtinyt käydä suihkussa ja olin menossa pesemään pyykkiä, kun huomasin Martinin ja etelä-afrikkalaisen istumassa pihalla. Kun sain pyykit pestyä, liityin heidän seuraansa. He olivat pysähtyneet lounaalle. Minäkin kaivoin omat evääni esille ja söin heidän kanssaan. Jonkun ajan päästä portugalilaiset kulkivat ohitse. Toinen heistä näytti viinipulloa, jonka oli saanut ostettua kylän baarista. Martin totesi ettei siitä pullosta taida olla enää mitään jäljellä, kun he pääsevät perille. Myös Tobi kulki ohitse ja lopulta Martin ja etelä-afrikkalainenkin jatkoivat matkaa.
Vietin iltapäivää lepäillen puutarhassa. Lötköttelin päärynäpuun alla. Lehdet eivät olleet vielä puhjenneet täysin. Olin pitkin matkaa kiinnittänyt huomiota, kuinka eri vaiheissa kevät oli eri paikoissa. Juttelin paljon amerikkalaisen Sarah:n kanssa. Hän oli muuttanut Pariisiin vuodeksi opiskelemaan kondiittoriksi.
Meitä majoittui kaikkiaan kuusi vaeltajaa. Sarah sekä tsekkiläinen äiti ja tytär olivat aloittaneet Lugosta. Lisäksi majoittujissa oli ennestään minulle tuttu saksalainen Dagmar sekä hänen ystävänsä Tom. Tom oli järjestänyt Dagmarille yllätyksen. Tom oli aloittanut oman caminonsa Oviedosta kolme päivää aikaisemmin kuin Dagmar. Hän oli päättänyt jäädä odottamaan Dagmaria Ferreiraan kertomatta siitä tälle. Dagmarin ilme oli ikuistamisen arvoinen, kun hän tapasi ystävänsä.
Söimme todella maukkaan lihattoman illallisen. Saimme alkuun keittoa. Sitten tuli salaattia, risottoa, ratatuillen tapaista kasvishöystöä sekä aivan ihanaa vuohenjuustopaistosta. Jälkiruoaksi oli marscaponevaahtoa tuoreiden mansikoiden kera. Keskustelu pöydän ympärillä tuntui jatkuvan vaikka kuinka pitkään. Kun olin saanut sovittua, että saan aamiaista jo seitsemältä, vetäydyin nukkumaan.
Tilastot: matka 28.62 km, korkein kohta 623 m, nousua yht. 907 m ja laskua 845 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti