28.9.2021 Camino Inglés Santa Maria de Neda - Pontedeume

En halunnut pitää mitään kiirettä aamulla. Aurinko nousee täällä tähän aikaan vuodesta vasta noin 8.30 ja minullahan oli vain 14 km käveltävää.

Kun menin majapaikan baariin aamupalalle, muut vaeltajat tekivät jo lähtöä. Minä söin ja join kaikessa rauhassa ja kävin vielä hakemassa reppuni huoneesta.

Aamu oli hieman viileä, mutta ohut fleecepusero riitti lämmikkeeksi. Kävelin kaikessa rauhassa Nedan kaupungin läpi. Muita vaeltajia ei näkynyt.

Alkuun reitti kulki Ferrol-jokea seuraten ja sain ihailla maisemia. Sitten käännyttiin sisämaahan päin ja reitti alkoi nousta kukkulan rinteelle. Minä pidin taukoja aina, kun löytyi sopiva paikka istahtaa. Fleecen sai riisua melko pian.

Reitti kulki edelleen enimmäkseen asfaltoiduilla teillä, mutta aina välillä jalkojani armahdettiin ja pääsin hetkeksi pehmeämmälle alustalle. 

Ehdin kulkea melkein kaksi tuntia ennen kuin näin ensimmäiset vaeltajat. Tunnistin selkäpuolelta edelläni nousevien tyttöjen samassa pensionaatissa kanssani majoittuneiksi. En missään vaiheessa onnistunut saavuttamaan heitä. Kuljimme ravintolan ohi ja sen terassilla istui vaeltajaryhmä.

Tytöt katosivat lopullisesti näkyvistä, kun huomasin penkin ja päätin pitää taas tauon. Jatkoin matkaa. Nyt reitti laskeutui laaksoon. Yhden talon ulkorakennuksen seinälle oli ripustettu simpukankuoria myytäväksi. Tutkin niitä aikani ja lopulta valitsin pienimmän (kuvassa aivan oikealla) vietäväksi tyttärelleni. Vaikka hän on ollut jo kahdesti caminolla, hänellä ei ole simpukankuorta ripustettavaksi reppuunsa. Tiputin kolikon lippaaseen.

Hetken päästä minut ohitti 4 pyöräilijää tervehtien. Kun pääsin laakson pohjalle, pyöräilijät olivat pysähtyneet tienristeykseen opastetaulun eteen. He selittivät avuliaasti, että lyhyempi vähän yli kilometrin reitti edellyttäisi vaaralliseksi merkityn tien ylityksen. Vaihtoehtoinen reitti oli vajaat 3 km. Epäilin, että se edellyttäisi jälleen kiipeämistä, mutta pyöräilijät olivat eri mieltä. Totesin lopulta, että eipä minulla ollut kiire ja lähdin vaihtoehtoiselle reitille.

Enpä arvannut, että vaihtoehtoinen reitti veisi minut aivan kukkulan huipulle. Ehdin useamman kerran katua päätöstäni etenkin, kun ajattelin, että on myös laskeuduttava takaisin laaksoon.

Vähän ennen Pontedeumea, Cabanasin taajamassa, kohtasin aiemmin ravintolan terassilla näkemäni vaeltajien ryhmän. He olivat kerääntyneet vanhan kiviristin juurelle. Matkanjohtaja pyysi minua ottamaan heistä kuvan.

Ylitin vähävetisen Eume-joen. En osaa sanoa vaikuttaako meren vuorovesivaihtelu myös jokien vesimäärään rannikon läheisyydessä. En kyllä huomannut veden lisääntymistä illan aikana.

Pontedeume on rakennettu kukkulan rinteelle. Onneksi majapaikkani oli lähellä jokea, eikä minun tarvinnut enää kavuta katuja ylös.

Kun edellisen päivän ruokailu oli jäänyt vähän heikoksi, olin niin nälkäinen, että suuntasin majapaikan ravintolaan ennen suihkuun menoa. Päivän menusta valitsin muna-kinkkusalaatin, lohimedaljongit sekä flan-vanukasta jälkiruoaksi. Mahdoin olla nälkäisen näköinen, kun tarjoilusta vastannut mies kysyi, josko haluaisin lisää lohta.

Vetäydyin huoneeseeni, joka oli ehkä 5 m2, kävin suihkussa ja otin päiväunet.

Illansuussa kävin ruokakaupassa ostamassa juotavaa ja hedelmiä. Kiertelin kaupungilla ja varmistin, mistä reitti jatkuisi. Se näytti nousevan lähes pystysuoraan kukkulalle.

Palasin huoneeseeni jo melko aikaisin. Katsoin hetken tv:tä ja sitten jäin odottamaan unta. Kuulin kirkon kellojen lyövän aina 15 minuutin välein. Lopulta väsymys voitti.

Vajaan 14 km matka olikin kelloni mukaan 17,1 km. Ero johtui ainakin osaksi vaihtoehtoisesta reitistä. Olen myös alkanut epäillä, että oppaissa ilmoitetut etäisyydet ovat ns. karttamatkoja, eli niissä ei ole huomioitu korkeuseroista kertyviä matkoja. Nyt nousua kertyi päivän aikana 805 m ja laskua hieman vähemmän.

27.9.2021 Camino Inglés: Ferrol - Santa Maria de Neda

 Saavuin aamulla vähän kahdeksan jälkeen Ferroliin. Olin lähtenyt kotoa edellisenä iltapäivänä. Lento Madridiin sujui hyvin. Kummalakin lentokentällä toiminta oli sujuvaa.

Jouduin odottamaan linja-autoa reilut kolme tuntia. Olin ajatellut syödä kentällä, mutta ruokapaikat olivat kiinni. Menin ulos tupakkapaikan penkille istumaan. Siinä uskalsin ottaa maskin pois. Aika kului ihan mukavasti, kun minulla oli luettavaa.

Siirryin hyvissä ajoin linja-autojen pysäkkialueelle. Busseja alkoikin tulla, mutta Ferroliin menevää ei näkynyt. Kun lipussa ilmoitettuun lähtöaikaan oli 10 minuuttia, menin näyttämään lippuani Santiago de Compostelan bussin kuljettajalle. Hän käski minun nousta kyytiin ja selitti vuolaasti, että minun pitää vaihtaa Ferrolin bussiin eteläisellä bussiasemalla. Olin vähän hämmentynyt, kun sellaista ei käynyt lipustani ilmi. Oikea bussi löytyi ja kahdeksan tunnin istuminen saattoi alkaa.

Aamulla heräsin kokonaan noin viiden maissa, kun bussi saapui Ponferradaan. Lugossa satoi oikein kunnolla ja ajattelin joutuvani aloittamaan caminon sateessa.  Ferroliin saavuttaessa sade oli kuitenkin siirtynyt jo sisämaahan, mutta oli juuri niin kosteaa, kuin minusta Galiciassa on aamuisin.

Ferrolin bussiasemalla oli kaikki kiinni. Ei siis auttanut kuin lähteä kävelemään kohti satamaa ja toivoa, että matkalle osuu auki oleva baari. Valitsin reitin huonosti tai sitten keskustassa ei juurikaan ole aamulla aukeavia baareja. Caminon alkupisteen vieressä niitä olikin kolme. Sain ensimmäisen cortadoni sekä churroja.

Kun tulin Caminon alkupisteen kohdalle, siitä lähti juuri noin kymmenen vaeltajan ryhmä. Minä menin ensin Caminon infopisteeseen ostamaan pyhiinvaeltajan passin, credentialin. Minua palvellut nainen oli vähän ihmeissään, kun en halunnut mitään muuta. Hyllyillä näytti olevan monenlaista esitettä, mutta en halunnut mitään ylimääräistä kannettavaa.

Kiinnitin simpukankuoren sekä Camino Primitivolla portugalilaiselta mieheltä saamani Santiagon reppuun. Otin repusta kuvan alkupisteen kivipaadella, käynnistin kelloni tallennustoiminnon ja lähdin kävelemään.

Kuljin keskustan läpi reittiopasteita seuraten. Minun oli tarkoitus poiketa katedraalilla, mutta onnistuin kävelemään sen ohi, enkä viitsinyt kääntyä takaisin. Reitti siirtyi takaisin rantaan, mutta mistään kauniista maisemista ei päässyt nauttimaan.

Lopulta reitti poikkesi kadulta puiston tapaiseen, jossa polku kulki Ferrol-joen rannassa. Vesi oli alhaalla ja muutama vene oli kuivalla maalla. Kahlaajalintuja oli paljon tutkimassa veden alta paljastunutta joenpohjaa. Joen toinen ranta oli vielä lähes kokonaan sumun peitossa, vaikka kello oli jo kymmenen ja taivas kirkastumassa.

Kun palasin taas kadun varteen, huomasin toisella puolella katua baarin. Siispä sinne. Baarin pitäjä pahoitteli, että joutuisin odottamaan viisi minuuttia ennen, kuin kahvikone olisi käyttövalmis. Kysyin, olisiko kahvin kanssa mahdollista saada jotain syötävää. Paahtoleipä mansikkahillolla oli ainoa vaihtoehto. Sekin tuntui tyhjää paremmalta. Baarin pitäjä jututti minua kysymällä kaikki vakiokysymykset, joita yleensä kanssakulkijoilta kysellään. Oli kiva jutella hänen kanssaan, koska vielä tänään en päässyt juttelemaan kenenkään toisen vaeltajan kanssa, vaikka heitä runsaasti näkyikin.

Ilma oli lämmennyt jo melkoisesti. Baarissa riisuin jo fleecen pois ja seuraavaan puistoon päästyäni ei auttanut muu kuin laittaa aurinkorasvaa naamaan ja hattu päähän.

Reitille mahtui pari ihan kunnon nousua, vaikka suurimman osan ajasta etenin tasamaalla lähellä joenrantaa. Kun pääsin ensimmäisten eukalyptuspuiden varjoon, sain kostean ilman myötä oikein kunnon tuoksukylvyn. Siitä olisi nuhaisena ollut varmasti kiitollinen.

Kun ensimmäisen päivän määränpää alkoi lähestyä, alkoi minulla reitin opastetolppien kyttääminen. Galiciassa tolppiin laitetaan aina jäljellä oleva matka Santiago de Compostelan katedraalille. Halusin ikuistaa tolpan, jossa jäljellä oleva matka on 100 km. Täällä ollaan tarkkoja ja välimatka ilmoitetaan metrilleen. Niinpä kyseisessä tolpassa lukeekin 100,001 km.

Ohitettuani tämän reittimerkin jäin istumaan puiston penkille. Penkiltä näin jo alberguen ja oma majapaikkani on siitä vain noin 100 m päässä. Näin useita vaeltajia käyvän kääntymässä alberguen ovella. Ilmeisesti se oli jo täynnä, koska kaikki näyttivät jatkavan matkaa Pontedeumea kohti.

Minäkin nostin lopulta repun selkään ja kävelin viimeisen pätkän majapaikkaani. Sain huoneeni ja tuntui taivaalliselta päästä suihkuun kahden matkapäivän jälkeen.

Lähdin vielä ulos lounaan toivossa, mutta saalis jäi olemattomaksi. Mistään auki olevasta baarista ei saanut syötävää. Onneksi sain sentään juotavaa.

Palasin huoneeseen ja kaivoin repusta vähäisiä eväitäni. Sitten kävin päiväunille. Päiväunet virkistävät ja tein uuden tutkimusmatkan lähiympäristöön. Tällä kertaa etsin kauppaa. Ei ainuttakaan avointa, vaikka siesta oli jo ohi.

Palasin taas huoneeseen ja panin kaikki toiveeni majapaikan baariin. Se aukeaisi puoli kahdeksalta. Vaikka sain selvitä tästä päivästä ilman kunnon ateriaa, majapaikan baarissa minulle tehtiin leikkelelautanen. Baarin ruokatarjoilu on koronan takia keskeytetty toistaiseksi. Ilmeisesti sama tilanne on myös muissa baareissa.

Nyt kun vielä saa kunnon yöunet, niin eiköhän huomisesta etapista selviä.

Caminon osuus tänään 14,15 km, nousua yhteensä 470 m ja laskua 465 m.

Sittenkin caminolle 2021

Rikasmuistoinen kesä on jo takana ja päivät alkavat lyhetä reipasta tahtia. Täällä Etelä-Suomessa tahti on noin puoli tuntia viikossa. Tulen varmasti huomaamaan eron, kun palaan kotiin.

Ihan alunperin tarkoitukseni oli kävellä Via Francigena tänä vuonna. Koronan vuoksi en kuitenkaan uskaltanut lähteä.

Kesäkuussa olin tyttäreni kanssa pari päivää Repoveden kansallispuistossa ja vaelsimme sieltä Mäntyharjulle. Tällä reissulla kipeytyi vasen polveni niin, etten pystynyt kävelemään kuin muutaman kilometrin särkylääkkeiden avustuksella. Sain toisenkin syyn sanoa itselleni, että tänä vuonna pysyn Suomessa.

Kaipuu caminolle oli kuitenkin jatkuva, eikä elokuun sadepäivinä vihdoin loppuun lukemani Wimin kirjoittama kirja helpottanut yhtään.

Sitten eräänä elokuun päivänä sähköpostiini saapui Finnairin tarjousviesti. Tarjouksella pääsi 20% pienemmillä pisteillä matkaan. Minun pisteeni riittivät juuri ja juuri edestakaisiin Euroopan lentoihin. Vain verot jäivät maksettavaksi.  Niinpä minä pari viikkoa harkittuani ostin lennot Madridiin ja takaisin.

Tässä vaiheessa en ollut ollenkaan varma, kestäisikö polveni usean päivän kulkemista. Aloin kävellä pidempiä matkoja kotikulmilla. Varsinaiseksi testiksi valitsin kaksipäiväisen Birgitan vaelluksen. Selvisin kuin selvisinkin siitä, vaikka ensimmäisen päivän maasto oli haastava.

Nyt oli aika suunnitella Caminolle lähtöä. Päätin kävellä Camino Inglesin Ferrolista. Päätin ottaa sen rennosti ja jos polveni on edelleen kunnossa, niin jatkaisin Finisterreen ja edelleen Muxiaan. Matkan päätteeksi ehtisin vielä tutustua A Coruñan kaupunkiin pari päivää. Vaihtoehtoista suunnitelmaa en ole vielä miettinyt, mutta enköhän keksi jotain, jos polvi ei sittenkään kestä pitkänmatkankävelyä.

Kun sosiaalisessa mediassa on ollut paljon kirjoittelua majapaikkojen niukkuudesta, päätin tehdä varaukset koko matkalle. Majoitun tällä kertaa pensionaateissa, hotelleissa ja albergueiden yksityishuoneissa. Kirjoitukset majapaikkojen vähyydestä eivät olleet tuulesta temmattuja, sillä sain useammasta paikasta vastauksen, ettei heillä ole vapaita huoneita. No, jos suunnitelmaani tulee muutoksia, on minulla edessä melkoinen varausten peruutusurakka. 

Olen lähdössä matkaan tulevana sunnuntaina. Repun pakkaamisen aion aloittaa jo perjantaina. Tavoitteena on saada tavarat mahtumaan Osprey Talon 22 päiväreppuun. Uskon sen olevan mahdollista, kun en tarvitse makuupussia enkä pyyhettä mukaan. Saapa nähdä onnistunko.

6.5.2021 Yhteinen osuus kuljettu

Sain viikonloppuna kirjan ensimmäisen osan luettua eli saavuin Le Puy en Velayhin. Se oli Wimille hänen vaelluksensa välitavoite, jonne saavuttuaan hänellä oli vaelluksessa noin 2,5 kuukauden tauko.

Kirjan lukeminen muuttui selvästi, kun yhteisen vaelluksemme osuus alkoi. Oli ikään helpompi ymmärtää lukemansa, koska taustalla oli oma kokemus samoista asioista. Mukana oli kaikki tärkeimmät kohtaamiset matkalla tapaamiemme ihmisten kanssa. Joistakin tapahtumista meille on syntynyt erilainen muistikuva. Minä tietysti ajattelin omani olevan oikean.

Eriävistä muistikuvista kävimme itse asiassa pitkän WhatsApp viestittelyn, kun yhtenä päivänä kävellessämme kolmin, Wim, Sarah ja minä, Wim kirjassaan väitti Sarahin lähteneen omaa vauhtiaan yhdessä ylämäessä. Wimin mukaan emme nähneet häntä enää sinä päivänä. Minä puolestani tiesin varmasti, että kävelimme yhdessä koko päivän. Lopulta jouduin todistamaan olevani oikeassa kaivamalla valokuvia tauolta, jolla Wimin mukaan olimme kaksin. Hän ei meinannut antaa periksi edes kuvat saatuaan.

Yllätyin hieman, että kirja onnistui viemään minut täysin tunnelmiin, joissa velloin, kun monen yhteisen vaelluspäivän jälkeen lähdimme omiin suuntiimme. Päivä oli ollut todella raskas ja minulla oli ongelmia jalkani kanssa. Olin aivan loppu. Olen aina ollut huono jättämään hyvästejä, koska minua alkaa helposti itkettää. Niinpä silläkin kertaa lähes livahdin tilanteesta huikaten nopeasti hyvät jatkot. Asia jäi vaivaamaan minua silloin ja lähetinkin seuraavana päivänä anteeksipyyntöviestin, etten hyvästellyt kunnolla. Asia oli jäänyt vaivaamaan myös Wimiä ja hän pohtii sitä kirjassa  onnistuen nostamaan saman surkean ja harmittelevan tunteen jälleen pintaan. Erityisesti minuun kolahti hänen pohdintansa, oliko toimintani tyypillistä suomalaisille. Minulle ei ole ikinä tullut mieleen, että joku voisi minun käytökseni perusteella ajatella yleistäen suomalaisten toimivan tietyllä tavalla.

Kirjaa lukiessani koin uudelleen myös monia hauskoja hetkiä. Taisin naurahtaa ääneen, kun luin Wimin kuvausta vierailustamme yhden vanhemman pariskunnan luona. He kutsuivat meidät kuumana iltapäivänä  luokseen lepäämään ja juomaan jotain kylmää. Kun kerroin olevani Suomesta, isäntämme innostui puhumaan Arto Paasilinnan kirjoista. Kuinkas ollakaan ilmeni, että myös Wim on Paasilinna-fani ja miehet lähes kilpailivat kumpi oli lukenut useamman hänen kirjansa. Siinä vaiheessa, kun isäntämme koitti sitkeästi lausua joitain ranskalaisen suuhun täysin sopimattomia nimiä, nauroimme hervottomasti.

Kaiken kaikkiaan kirjan tämä osuus oli koukuttavaa luettavaa. En olisi millään malttanut lopettaa lukemista iltaisin, vaikka silmiä kirveli monen tunnin istuminen läppärin ääressä. Teinkin päätöksen, että seuraan Wimin vaellusta Le Puysta Santiago de Compostelaan ja edelleen Finisterreen vasta joskus kesällä.

23.4.2021 Ensimmäisiä mietteitä kirjalliselta vaellukselta

Wimin vaellus on edennyt jo Saksan Eifelin alueelle. Hän on jo usean päivän kulkenut samoja reittejä kuin minäkin kuljin. Kalenteriajassa kuljin tässä vaiheessa noin kaksi viikkoa hänen jäljessään.

Se että kohtaamme Ranskan puolella johtuu siitä, että Wim palasi Saksan osuudelta kotiin kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla hänen piti palata lääkärikäynnille.  Muistaakseni kerroin 2017 blogikirjoituksessani, että Wim oli vielä toipumassa onnettomuudesta. En kuitenkaan katsonut sopivaksi kertoa tarkemmin toisen ihmisen terveydentilasta. Kirjassaan Wim kertoo avoimesti hiihto-onnettomuudestaan, jossa hän loukkaantui vakavasti. Vaellukselleen hän kuitenkin lähti lääkärin suosituksesta ajettuaan itsensä burnoutiin. En tiedä johtuuko siitä, että tunnen hänet, näin hänet vaikeina hetkinä ja kuulin hänen huutavan unissaan, mutta hänen kertomuksensa menee välillä niin ihoni alle, että minun on lopetettava lukeminen ja lähdettävä ulos.

Ehkä nyt ihmetyttää, kuinka voin saada irti tunnelmia tekstistä, joka on kirjoitettu minulle vieraalla kielellä. Wim lähetti minulle kirjan tekstin PDF-tiedostona. Google kääntäjän, sanakirjasovelluksen ja hakukoneen avustuksella olen tehnyt kirjasta käännöstä itselleni. Aluksi jouduin käyttämään englanninkielistä käännöstä paljon apuna. Nyt voin selvitä jo kokonaisesta päivästä suomenkielisen käännöksen ja alkuperäisen tekstin kanssa. Suurin kompastuskivi ovat sanonnat. Olen jo kuitenkin oppinut tunnistamaan ne ja välillä kysyn Wimiltä, mitä sanonta tarkoittaa. Välillä yksinkertaisesti jätän ne huomioimatta.

Odotin innolla sitä, miltä "sama" vaellus näyttää toisen silmin. Vaikka olemmekin kulkeneet samoja reittejä, pysähtyneet monessa samassa paikassa ja kohdanneet jopa yhden saman ihmisen, on oma vaellukseni ollut aivan erilainen kuin Wimin. Vaikka en huomannut sitä, kun kävelimme yhdessä, yksin kulkiessamme kiinnitimme huomiota eri asioihin ja koimme samoja asioita ja paikkoja eri tavoin. Kun minä tykkäsin kovasti jostain pikkukaupungista, Wim saattaa vain mainita paikan sivulauseessa kiinnittämättä siihen enempää huomiota. Ymmärrettävästi Wimin matkassa korostuu hänen kamppailunsa terveysongelmien kanssa. Itselläni vain jalat tekivät aina välillä kiusaa, mutta eivät kuitenkaan vaatineet paljon huomiotani.

Vaikka Wimin matkan seuraaminen vaatii minulta paljon aikaa ja vähän vaivaakin, jatkan matkaa ja odotan kovasti yhteisen vaelluksemme alkamista. Lisää matkakuulumisia seuraa Ranskan puolelta.

14.4.2021 Paluu 2017 vaelluksen tunnelmiin

Olen aivan innoissani. 

2017 kotioveltani alkaneella vaelluksella tapasin Wimin ensimmäisessä majapaikassa Ranskan puolella. Hän oli myös aloittanut oman matkansa kotioveltaan Hollannista. Kävelimme useana päivänä yhdessä. 

Nyt Wim on saanut julkaistua kirjan omasta matkastaan. Olemme viestitelleet vaelluksen jälkeen ja olen kuullut kirjoitusprosessista. Wim on myös kertonut, että olen mukana kirjassa. Vähän jännittää, millainen kuva hänelle on syntynyt minusta, tekemisistäni ja sanomisistani.

Posti toi kirjan minulle tänään. Lähden siis uudestaan kulkemaan samoja teitä ja polkuja kuin neljä vuotta sitten. Erityisen mielenkiintoiseksi matkan tekee se, että näen paikat ja meidän molempien kohtaamat ihmiset toisen silmin.

Matka tulee viemään runsaasti aikaa tälläkin kertaa, koska kirja on kirjoitettu flaamiksi. En ole vielä ratkaissut, kuinka selviän tästä matkasta. Varmasti opin tunnistamaan paljon usein toistuvia sanoja. Jotkut sanat kuitenkin tarkoittavat ihan muuta, mitä saatan nykyisen kielitaitoni pohjalta olettaa. Wim lähetti minulle lehtiartikkelin, joka kertoi hänen matkastaan ja kirjastaan. Kuvittelin ymmärtäneeni artikkelin ihan hyvin. Päätin kuitenkin kääntää google kääntäjällä muutaman kohdan, joissa arvasin sanojen merkityksiä. Parista kohdasta minulle oli syntynyt väärä käsitys.

Saatan jakaa matkan varrella syntyviä ajatuksiani, mutta lupaan kertoa tuntemuksiani viimeistään siinä vaiheessa, kun olen lukenut kirjan.

2.8.2020 Simonkylä - Nauvo

Pitkien yöunien jälkeen heräsin kuin uutena ihmisenä valmiina päivän koitoksiin. Päivän ohjelmana oli kävellä toisen etapin loppumatka sekä kolmas alle 10 km etappi Nauvon kirkolle.

Istuskelimme kaikessa rauhassa aamiaispöydän ääressä. Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä olisi kannattanut lähteä liikkeelle tuntia aikaisemmin. Kotiinpaluun liikenneyhteydet eivät valitettavasti olleet parhaat mahdolliset.

Kahden aurinkoisen päivän jälkeen taivas oli nyt pilvessä ja tuuli melko reippaasti. Päätimme kuitenkin selvitä lyhyillä lahkeilla. Aluksi kuljimme jälleen Saaristotien laitaa, mutta sitten reitti kääntyi Lillandetintielle. Sillä liikenne oli satunnaista ja maasto vaihtelevaa. 

Metsän laidassa näkyi ensimmäiset punaiset puolukat. Olimme edellisenä iltana jutelleet majapaikan emännän kanssa myös marjasadoista. Emäntä kertoi, kuinka hänen lapsuudessaan heillä oli kaikki hillot ja mehut tehty mesimarjoista. Yhdessä totesimme, että niitä ei tänä päivänä juuri löydy. Minäkin olin edellisen kerran nähnyt ja syönyt niitä lapsena mummolassa Savossa. Ihmetys olikin suuri, kun metsänreunassa alkoi näkyä punaisia marjoja ja ihan mesimarjan lehden näköisiä. Tien ja metsän välissä oli leveä oja. Yllytin tyttäreni menemään ojan yli poimimaan marjoja näytille. Ne olivat kuitenkin vasta yksittäisen siemenen käsittäviä marjan alkuja. Selitin että niiden pitäisi muistuttaa muodoltaan vadelmaa. Maistoin yhden, mutta se oli aika mauton, varmaan raaka. Vähän matkan päästä marjoja löytyi lisää. Nyt niissä alkoi olla jo oikeaa muotoakin. Mielikuvani mausta oli erilainen kuin mille marjat maistuivat, mutta ihan hyviä nämäkin.

Kulkiessamme kuulimme kurkien huutoa ja näimmekin kaksi pariskuntaa. Melkein säikähdimme kun läheltämme lähti merikotka lentoon. Oli kyllä vaikuttava näky, kun pystyi hahmottamaan, kuinka pitkä siipienväli sillä oli.

Laitumella hirnahdellut Suomen hevonen sulatti tyttäreni sydämen. He kävivät pitkän keskustelun. Minä ehdin sillä välin jopa ikuistaa yhden nokkosperhosen tienpinnalta.

Ajoituksemme oli täydellinen, kun saavuimme tienhaaran, josta käännyttiin Västergård B&B:n yhteydessä olevaan kahvilaan. Oli nimittäin kahvilan aukeamishetki.

Otimme kahvin ja teen seuraksi moussekakunpalat. Kakku meinasi viedä kielen mennessään. Saimme kahvilasta myös leiman passeihin. Tämä ei ole faktaa, mutta näytti, että majoitustilat olivat entisessä tallissa tai navetassa. Rakennusta vastapäätä oli pihasauna, jonka kulmalla oli palju. Ympäristö vaikutti oikein viehättävältä ja on varmasti hyvä majoitusvaihtoehto.

Kahvitauolla rupesin lopulta selvittämään paluuyhteyksiä kotimatkaa varten. Nauvosta lähti bussi Turkuun 13.15 ja 16.55. Jälkimmäinen on perillä Turussa samaan aikaan kuin Helsingin juna lähtee. Seuraava juna lähti vasta puoli yhdeksän maissa, mikä tarkoitti, että ehtisimme kotiin vasta ennen puoltayötä. Tyttäreni piti vielä valmistaa eväät töihin ja herätä jo viideltä. Niinpä ehdotin, että yrittäisimme kävellä tosi reippaasti Saaristotien varteen bussipysäkille, jotta ehtisimme 13.15 bussiin.

Lähdimme vauhdikkaasti liikkeelle. Minä kävelin edellä. Kuljettuamme ehkä pari kilometriä katsoin taakseni ja totesin tyttäreni tulevan kaukana jäljessäni. Jäin odottamaan häntä. Kävimme uuden keskustelun asiasta ja lopputuloksena ostin meille junaliput puoli yhdeksän junaan. Meille ei kummallekaan tullut mieleen tarkistaa, olisiko Turusta lähtenyt aiemmin bussia, johon olisimme ehtineet.

Nyt meillä olikin reilusti aikaa ja kävelimme kaikessa rauhassa. Reitti siirtyi asfaltoidulta tieltä soralle ja edelleen metsätielle. Ohitimme järven, jonka vastakkaisella rannalla oli harmaahaikara.

Loppujen lopuksi saavuimme takaisin Saaristotielle yllättävän nopeasti. Kun pysähdyimme sillalle kuvaamaan, bussi ajoi ohitsemme. Olimme ehkä 200 m päässä pysäkiltä. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska mieli oli jo hyväksynyt paluuaikataulun.

Pian tulimme Norrströmmenin sillalle, joka on 320 m pitkä. Siltä oli hienot näkymät ja taas oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Jälleen kuljettiin hetki ja sitten reitti poikkesi Westerholmin kulttuuripolulle. Reitin varrella oli useita opastetauluja. Yhdessä kerrottiin, että tammen iäksi oli 2013 tehdyssä tutkimuksessa saatu 280 vuotta. Samassa yhteydessä oli kerrottu mitä historian tapahtumia puu oli elämänsä aikana saanut seurata.

Kun kulttuuripolulta palattiin kevyenliikenteenväylälle Saaristotien laitaan, oltiinkin jo melkein Nauvon kylässä. Kävelimme suoraan kirkolle. Ovet olivat auki ja leimasin pöydällä. Leimaisimme passimme ja sen jälkeen tutustuimme kirkkoon lähemmin. Myös Nauvon kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Se on Pyhän Olavin kirkko. Oletetaan että jo 1200-luvulla samalla paikalla olisi ollut puukirkko.

Kirkon portin ulkopuolella on jälleen Pyhän Olavin reitin kivipaasi. Kivipaadessa näkyvät jäljellä olevat kilometrit, 1170 km, jättivät mieleen kytemään ajatuksen, että vaellus jäi kesken ja odottamaan jatkoa.