Translate

tiistai 14. elokuuta 2018

Syyskuussa vielä Camino de San Salvador:lle

Eihän minun enää tänä vuonna pitänyt caminolle lähteä! Kesän reissun jälkeen minulle jäi viikko lomaa ja olisin halunnut lähteä johonkin itselleni uuteen paikkaan tekemään päiväpatikointeja. Työkalenterini täyttyi yllättävän nopeasti ja pelastin viimeisen palaverittoman viikon lomaani varten. No, tälle viikolle ei sitten löytynytkään mitään valmismatkaa, enkä jaksanut ruveta kasaamaan omatoimimatkaa.

Olin viime lauantaina mukana Kivikirkkojen vaelluksella Vantaan Pyhän Laurin kirkolta Sipoon vanhalle kirkolle. Ryhmässä oli useita caminon kulkijoita ja jutut menivät usein itse kunkin aiempien vaellusten muisteluun. Yllätyin ehkä hieman, kun huomasin useamman kerran sanovani, että aion lähteä syksyllä vielä lyhyelle caminolle. Ei-tietoinen mieleni oli ilmeisesti tehnyt suunnitelman jo puolestani.

Camino de San Salvador oli  listallani ensi vuodelle. Olin ajatellut jatkaa kesäkuun Camino de Madridin päätepisteestä Sahagun:sta ranskalaista reittiä Leóniin ja siirtyä sieltä San Salvadorille kohti Oviedoa. Sitten olin ajatellut jatkaa Primitivoa pitkin kohti Santiagoa. Kun San Salvador on vain n. 120 km pitkä, sen ehtii hyvin kävellä viikon lomalla. Sahagun - León väli jää nyt kävelemättä, mutta se on tullut jo aimmin koettua.

Olen jälleen koonnut itselleni oman oppaan Grozen ja Eroskin sivustojen tiedoista sekä ladannut reitin Mapas de Espana appsiini. Tällä kertaa en aio suunnitella päiväetappeja etukäteen. Minun kunnollani reitti on realistista kävellä 5 päivässä ja minulla on 6 päivää aikaa.

Lennän Madridiin. Siirryn junalla Madridista, Chamartinin asemalta, Leóniin. Oviedosta palaan yötä myöten bussilla suoraan lentokentälle, josta aamulentoni kiidättää minut takaisin kotimaahan. Bussilipun ostaminen oli haastavaa. En millään onnistunut Alsan sivujen kautta maksamaan lippua, vaikka rekisteröidyinkin. Latasin puhelimeeni heidän mobiilisovelluksensa, mutta se antoi jatkuvasti virheilmoitusta jo lähtöpaikan nimeä kirjoittaessa. Lopulta menin rio2rome-sivustolle ja ostin lipun sitä kautta. Hinnassakaan ei näyttänyt olevan mitään eroa.

Tällä kertaa aion haastaa itseni lähtemään mahdollisimman kevyellä kantamuksella. Katsotaan kuinka käy. Lähempänä täytyy tarkistaa sääennuste. Toivottavasti olisi vielä niin lämmintä, ettei tarvitsisi ottaa makuupussia mukaan.

Nyt kun päätökset on jälleen tehty, osaan toivottavasti keskittyä jälleen tähän hetkeen ja nauttia kesän viimeisistä päivistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti