30.4.2019 Arzua - Lavacolla

Lähdin liikkeelle vähän ennen seitsemää. Vaeltajia oli jo paljon liikkeellä. Pysähdyin kaupungin loppupäässä olevaan baariin aamupalalle. Tilasin maitokahvin ja tomaattileivät. Baarissa työskentelevä nainen vain murahti jotain vastaukseksi. Hän oli varmaan kyllästynyt meihin vaeltajiin. Päätin kuitenkin olla erityisen ystävällinen ja kohtelias hänelle. Kun hän toi kahvini, hymyilin ja kiitin. Kiittelin uudestaan, kun hän toi leipäni ja tomaatin sekä öljyn sekoituksen. Kun olin syönyt ja juonut, menin baaritiskille maksamaan. Kehuin leivänpäällistä herkulliseksi ja kysyin paljonko olen velkaa. Nyt nainen jo vastasi ymmärrettävästi. Sanoin vielä kerran kiitokset ja näkemiin hymyillen. Nainenkin hymyili ja toivotti hyvää matkaa. Tuli hyvä mieli siitä, mitä pienellä ystävällisyydellä voi saada aikaan.

Oli tyypillinen galicialainen aamu. Ilma oli niin kostea, että se tuntui melkein tihkusateelta. Oli kuitenkin hyvä kävellä. Koitin palata ajatuksissani viiden vuoden takaiseen aikaan, kun kävelin samaa osuutta. En muistanut kävelystä juuri muuta kuin aamun ukkosmyräkän jälkeen jatkuneen sateen. Tunnistin sentään muutaman paikan reitin varrelta.

Koska päätin tällä kertaa kävellä Lavacollaan asti, en mennyt O Pedrouzon kaupunkiin, jossa olin edellisellä kerralla yöpynyt. Silloin olin joutunut poikkeamaan reitiltä. Nyt kaupunkiin näytti vievän vaihtoehtoinen reitti. Minä jatkoin eukalyptusmetsässä kulkevaa tietä pitkin.  Kävely sujui yllättävän vaivattomasti, vaikka olin edellisenä päivänä kävellyt yli 30 km. Muita vaeltajia riitti edelleen, mutta ei enää ruuhkaksi asti.

  

Kun saavuin Lavacollan lentokenttää reunustavan aidan luo, ajattelin olevani jo lähes perillä. Reitti laskeutui kylään, mutta se ei ollutkaan vielä Lavacolla. Eli siis suunta ylöspäin. Seuraavaan kylään saapuessani otin Google Mapsin esille. Minua hämäsi kun jo kylän reunalla näytti olevan albergue. Tietojeni mukaan kylässä piti olla vain yksi albergue, eikä nimi täsmännyt. Ohitseni kulki muita vaeltajia. Lähdin seuraamaan heitä. Pian näinkin viitan albergueen ja kauppaan. Nyt osuin oikeaan paikkaan.

Albergue ei ollut vielä auki. Meitä oli odottelemassa kaksi amerikkalaista miestä, 7 italialaisen ryhmä, 2 australialaista naista, espanjalainen mies sekä minä. Kun majapaikka aukesi, meni sisäänkirjautumiseen vielä oma aikansa. Pyysin alapedin ja sain sen.

Kävin suihkussa, vein vaatteeni pestäväksi ja menin syömään eväitäni. Syötyäni oli vuorossa jäähyväisseremonia. Kun olin lähdössä Caminolle, mietin pitkään millä kengillä lähtisin. Päätin lopulta viedä jo kertaalleen uudelleen pohjatut vaelluskenkäni viimeiselle matkalleen. Nyt olin päivän mittaan päättänyt, etteivät kenkäni saapuisi koskaan Santiagoon. Asetin kengät vierekkäin. Kiitin niitä niistä tuhansista kilometreistä, jotka olin saanut ne jalassa kulkea. Otin niistä valokuvan ja tipautin ne roskiin. Taisin jopa tuntea jonkinlaista haikeutta.

Kuten elämässä kuuluu, siirryin eteenpäin ja menin juttelemaan australialaisten naisten kanssa. Siinä jutellessamme höristin korviani. Kuulinko suomea? Kuulinhan minä ja pian olimme esittäytyneet Mervin ja Margotin kanssa.

Olimme kaikki kolme suomalaista vierekkäisissä kerrossängyissä. Sovimme, että menemme yhdessä syömään. Sitä ennen nautimme auringonpaisteesta puutarhassa, siemailimme vappujuomia ja vaihdoimme caminokokemuksia. Mervi oli kävellyt myös viime vuonna Leonista Santiagoon. Hänellä olin hyvin muistissa kaikki paikat, joissa oli pysähtynyt. Päätimme mennä syömään samaan paikkaan, jossa hän oli ruokailut edellisellä kerralla. Kuin juhlapäivän kunniaksi ravintolassa oli oikein valkoiset pöytäliinat. Ilta sujui vallan rattoisasti.

Kun lähdimme ravintolasta, ilma oli kylmennyt melkoisesti. Onneksi olin ottanut villapaidan mukaan. Alberguessa rupesin heti iltatoimiin. Illan aikana oli meidän kaikkien kerrossänkyjen yläpeteihin majoittunut joku. Toiselle puolelleni yläpetiin oli asettunut O Cádavossa samassa paikassa yöpynyt espanjalainen mies. Vaihdoimme kuulumiset.

Unen saamista sai vielä odotella. Makuusalissa paloivat valot ja espanjalaisen ryhmän jäsenet kulkivat edestakaisin. Italialaiset olivat puolestaan vielä ulkona. Kun kaikki lopulta olivat asettuneet ja valot sammutettu, en minäkään enää tiennyt maailmanmenosta mitään.

Tilastot: matka 29.23  km, korkein kohta 439 m, nousua yht. 895 m ja laskua 950 m.