Translate

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Jaakonvaellus Turku - Rymättylä 27.-28.7.

Osallistuin viikonloppuna tyttäreni kanssa kaksipäiväiselle Jaakontien ystävät ryn ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämälle Jaakonvaellukselle. Vaellus lähti lauantaiaamuna Turun tuomiokirkolta.

Saavuimme Turkuun jo perjantaina illalla. Olimme onnistuneet saamaan huoneen Birgittalaissisarten vierastalosta. Majoittumisen jälkeen kävelimme tuomiokirkolle. Samalle viikonlopulle osui DBTL tapahtuma ja kirkon ympäristössä oli paljon väkeä varsinaisen tapahtuma-alueen ulkopuolella. Löysimme Pyhän Olavin reitin kivitolpan, mutta Jaakontien simpukkaopaste ei osunut silmiimme.


 

Lauantaiaamuna nostimme reput selkään ja suuntasimme askeleemme Aura-joen rantaa kohti tuomiokirkkoa. Jos illalla oli tuntunut, että kaikki turkulaiset olivat saapuneet joen rannoille nauttimaan helteisestä illasta, niin nyt joen rannassa oli hiljaista. Matkaan siunaaminen oli sovittu alkavaksi yhdeksältä. Saimme jotenkin tuhrattua matkaan niin paljon aikaa, että saavuimme perille vain muutamaa minuuttia aikaisemmin. Jätimme suurimman osan reppujemme sisällöstä huoltoauton kyytiin.

Saimme pyhiinvaelluspassit ja kirkosta lähtiessämme niihin ensimmäisen leiman. Meillä taisi olla tyttäreni kanssa vähän käynnistymisvaikeuksia, sillä muut ryhmästämme olivat jo asettuneet lähtövalmiiksi ristin perään, kun me vasta laskeuduimme kirkon portaita. Minun piti tietysti vielä pysähtyä ottamaan kuviakin. Emme olleet kovin tarkkasilmäisiä perjantai-iltana, sillä Jaakontien simpukkaopaste löytyi vain muutaman metrin päästä Nidarosin kilometripylväästä. Simpukkaopasteen alla oli myös Pyhän Olavin reitin opaste vastakkaiseen suuntaan.



Reitti kulki enimmäkseen kevyenliikenteen väyliä pitkin asutusalueiden läpi kohti Raisiota. Käveltävä alusta oli suurimmalta osin asfalttia ja jonkin verran hiekkatietä. Alkumatkasta kävelimme hetken myös polulla. Vaikka ennen liikkeelle lähtöä saimme ohjeet kulkea parijonossa, emme oikein malttaneet pysyä sovitussa muodostelmassa. Välillä meitä kulki useampi rinnakkain ja tukimme koko kevyenliikenteen väylän. "Pyörä!" -huudot saivat meidät palaamaan ainakin hetkeksi taas jonoon.

Pysähdyimme pitämään taukoja melko tiheästi. Tauoilla oli mahdollista täyttää vesivarantoja huoltoautossa kulkevista vesikanistereista. Varsinaisen huoltoauton lisäksi kulkuamme seurasi myös yhden vaeltajan vaimo autollaan. Tyttäreni vitsailikin aina autot bongatessaan, että taas meidän stalkkaajat ovat tuolla.

 



 

Saapuessamme Raisioon suuntasimme ensin Pyhän Martin kirkkoon. Legenda kertoo, että jättiläiset Killi ja Nalli olisivat rakentaneet kirkon 1500-luvun alkupuolella. Jättiläisten hahmot katselevat yhä kaupungintalolta kirkolle päin.
 


Lounastauon jälkeen jatkoimme kulkuamme kohti Naantalia. Iltapäivä oli helteinen ja jokainen taukopaikka oli tervetullut. Kun Raision keskusta jäi taakse pääsimme hetkeksi luontopolulle kiertämään Raisionlahtea. Sitten edessämme oli jälleen useampi kilometri kevyenliikenteen väyliä.

Kuten yleensäkin caminolla päivän viimeiset pari kilometriä tuntuvat tosi pitkiltä. Niin tälläkin kertaa tuntui, että kierrämme rantoja loputtomasti, eikä Naantalin kirkkoa näy missään. Katselin hieman kaihoiten meressä vilvoittelevia ihmisiä.




Saavuimmehan lopulta kirkon kupeeseen. Suuntasimme ensin Unikeonpäivää juhlivaan vanhaan kaupunkiin ruokailemaan. Ruokailun jälkeen palasimme kirkolle messuun.
 



Naantalin seurakunta tarjosi meille majoituksen Soiniemen leirikeskuksessa. Sinne olisi ollut kirkolta matkaa noin viisi kilometriä. Niitä meidän ei tarvinnut kävellä, vaan meille oli järjestetty kuljetus.

Leirikeskuksessa oli kaksi majoitusrakennusta sekä  rantasauna. Kun olimme kaikki löytäneet itsellemme sängyn, kokoonnuimme sopimaan saunavuoroista. Ryhmässämme oli selkeä naisenemmistö ja miehet soivät meille ensimmäisen saunontavuoron, jolle tosin määrittivät melko tiukan aikarajan. Oli ihana päästä pesemään päivän hiet pois sekä pulahtaa mereen. Saunapäivään osallistumisemme jäi kuitenkin vajaaksi, sillä tietääkseni kukaan meistä ei raportoinut sanomistamme tai jakanut saunomiskuvia saunapäivän virallisissa kanavissa.


Saunomisen jälkeen meitä odotti vielä runsas iltapala. Miehet ottivat irti kaiken jälkimmäisestä saunomisvuorosta, jolla ei ollut aikarajaa, eikä heitä näkynyt enää ennen yöpuulle siirtymistämme.

Sunnuntaina olimme aamutoimissa niin ripeitä, että ehdimme pitää aamun hartaushetkenkin leirikeskuksessa ennen Naantaliin kuljetusta.

Palasimme Naantalin kirkolle ja ennen vaelluksen aloitusta saimme vielä tietoiskun kirkosta ja Pyhästä Birgitasta. Aloitimme vaelluksen rantaa pitkin ja sitten nousimme Rakkaudenpolulle.
 


Pääsin puoleen väliin nousua ennen, kuin huomasin pudottaneeni hattuni johonkin matkalle. En voinut kuivitellakaan selviäväni hellepäivästä ilman hattua. Ei siis auttanut muu kuin lähteä seuraamaan omia jälkiäni. Huikkasin vielä lähtiessäni, ettei minua tarvitse jäädä odottamaan.

Sain palata melkoisen matkan. Hattu oli ilmeisesti irronnut reppuun virittämästäni kiinnityksestä, kun olin pysähtynyt rannassa kuvaamaan viimeistä näkymää kirkolle päin. Hyvä että löytyi!

Ryhmän kiinni saaminen ei sitten ollutkaan ihan kevyt tehtävä. Kävelin niin nopeasti kuin pystyin. Hikinorot valuivat pitkin niskaa ja kasvoja. Kun ryhmästä ei näkynyt jälkeäkään Ukko-Pekan sillalla, päätin soittaa tyttärelleni. Hän ei vastannut, mutta soitti sentään takaisin, kun olin päässyt sillan yli. Puhelun aikana nousin mäen päälle ja näin muun porukan tauolla muutaman sadan metrin päässä. Onnekseni he soivat minullekin hengähdystauon ennen, kuin jatkettiin vaellusta.

Tämä ei ole minun pudonnut hattuni, vaan kanssavaeltajan

Jo ennen päivän etapin puolta väliä pysähdyimme lounastauolle. Vaellukselle ilmoittautumisen jälkeen saamissani ohjeissa pyydettiin maastossa tapahtuvaa ruokailua varten ottamaan omat astiat ja välineet mukaan. Odotukseni oli, että meitä odottaisi jonkinlainen soppatykki jollain tienvarren levennyksellä.



No, lounaspaikka oli parkkipaikan viereisellä nurmikolla, mutta muuten odotukseni ylittyivät moninkertaisesti. Meille oli järjestetty lounas paikallisen pitopalvelun kautta. Tarjolla oli useampaa raikasta salaattia ja lisäksi saatoimme koota haluamamme kaltaisen kanahampurilaisen. Juomana oli orvokeilla koristeltua jäävettä. Eikä niitä omia retkiastioita tarvittu, vaan saimme syödä kunnon lautasilta ja oikeilla aterimilla. Kaiken huipuksi tarjolla oli vielä mutakakkua mansikoiden kera sekä hyvää kahvia. Kyllä tämä ateria päihitti Espanjan peregrino menut mennen tullen!



Oli hyvä jatkaa jälleen vaellusta energiavarastot tankattuna. Päivä muuttui hetki hetkeltä helteisemmäksi. Maisemat olivat kauniita. Välillä meri välkehti sivulla ja toisaalla lainehti viljapeltoja. Metsän reunassa pääsimme edes ajoittain varjoon. Yhden pellon laidalta näin harmaahaikaran nousevan lentoon. Toiset olivat havainneet myös pari peuraa.





Jokainen tauko tuli iltapäivällä tarpeeseen. Reitin loppuosuus oli mäkistä, mikä lisäsi oman haasteensa jaksamisellemme. Oli helpottavaa, kun käännyimme Rymättylän maantieltä viimeiselle reilun kilometrin mittaiselle osuudelle kylän läpi kulkevalle tielle.

 

Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkon edessä oli nähtävissä useampi helpottuneen näköinen vaeltaja. Olimme päässeet perille. Ennen päätösmessua kävimme syömässä vielä toistamiseen runsaan aterian. Ruokailun jälkeen kokoonnuimme kirkkoon. Ensin saimme kuulla kirkosta ja siellä olevista Pyhän Jaakobin patsasta ja kuvasta. Sen jälkeen hiljennyimme messuun.
  

 

Osa porukasta erkani jo Rymättylässä ja me loput siirryimme bussikuljetuksella Turkuun. Kun rautatieasemalla nousin bussista, oli päällimmäisenä mielessä kiitollisuus hienosta viikonlopusta ja todella mukavasta vaellusseurasta.



sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Jälkitunnelmat Camino Primitivolta

Nyt kun olen ollut jo kaksi viikkoa kotona, olen saanut sen verran etäisyyttä vaellukseen, että pystyn erittelemään tuntojani.

Työkaverit ja ystävät kyselivät, millaista tällä kertaa oli ollut. Vastasin useammalle: "P---a reissu, mutta tulipa tehtyä". Ensimmäisellä kerralla vastaukseni yllätti minut varmaan enemmän kuin kysyjän. Latelin kuin vakuudeksi kaiken negatiivisen, mikä sillä hetkellä tuli mieleen.

Olen pohdiskellut monena iltana, miksi minulla oli päällimmäisenä negatiiviset tunnelmat. Yleensä palaan vaellukselta voimaantuneena. Olin useamman vuoden haaveillut Primitivolle menosta. Olinko asettanut vaellukselle liian suuret odotukset? Tiesinhän entuudestaan, että helppoa vaellusta ei olekaan. Eikä kukaan luvannut minulle pelkkää auringonpaistetta.

Olen päätynyt siihen, että lähdin vaellukselle väärässä mielentilassa. Minulla oli liian monta muutosta ja keskeneräistä asiaa käynnissä. Sen sijaan, että olisin ajatellut, kuinka ihanaa on jättää koko tohina hetkeksi taakse, minulla oli tunne etten nyt olisi millään ehtinyt lähteä vaellukselle.

Olen kuitenkin kiitollinen, että lähdin. Tämä matka oli hyvä muistutus siitä, kuinka ajatukset ja sanat vetävät puoleensa juuri niitä asioita, joita mielessäni toistan. Nyt pystyn jo näkemään paljon positiivisia tapahtumia vaelluksen varrelta. Kohtasin monta todella hienoa ihmistä. Sain nauttia huikeista maisemista. Kuntoni nousi matkan edetessä ja kävely sujui loppumatkasta hyvin. Oli mukava saapua Santiagoon muutaman vuoden tauon jälkeen.

Itse reitistä ajattelen, että se oli kaunis mutta raskas. Asfaltilla tai muulla päällystetyllä alustalla kävelyä oli yllättävän paljon. Tällä kertaa se oli myös onni, koska polut olivat sateen vuoksi tosi haastavassa kunnossa. Lähes jokaiselle päivälle riitti kilometrin verran nousuja ja laskuja. Majoituspaikat olivat mukavia ja siistejä. Ainoat paikat, joista kuulin jotain negatiivista, olivat Borresin ja Lugon kunnalliset alberguet. Peregrino menut olivat yllättävän hyviä. Ranskalaisella opin aikanaan välttelemään niitä.

Suosittelen Camino Primitivoa, jos pidät vuorista ja haluat tavata muita vaeltajia, mutta arvostat myös omaa rauhaa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

1.5.2019 Lavacolla - Santiago de Compostela

En pitänyt mitään kiirettä lähdön kanssa. Edessä oli enää reilun parin tunnin kävely. Lähdin kuitenkin ennen Merviä ja Margotia. Edellisen päivän aurinkoisesta säästä ei ollut enää tietoakaan. Kävely tuntui aivan erilaiselta kevyissä tossuissa.


Pysähdyin aamukahville Monte do Gozon alueella. Taivaalta alkoi juuri putoilla sadepisaroita. Baarista olivat lähdössä tutut portugalilaiset pariskunnat. He olivat jo pukeneet sadevarusteet päälle. Minä en pitänyt mitään kiirettä ja sadekuuro ehtikin loppua ennen kuin jatkoin matkaa.

Muistikuvani eivät nytkään olleet täysin oikeita. Muistin että muistomerkille olisi ollut kunnon nousu, mutta mäkeä tuskin huomasi. Muistomerkin ympärillä oli nauha. Siellä tehtiin varmaan jotain kunnostustöitä. Pohdin hetken, mistä kohtaa puistoa olisi näkymä katedraalille. En löytänyt paikkaa 5 vuotta sitten, enkä jaksanut nyt nähdä vaivaa etsiä sitä. Kun lähdin eteenpäin, kohtasin saksalaisen Thomasin.


Olin edellisenä päivänä ajatellut, että kävelisin tänne viimeiseen albergueen, jos en mahtuisi Lavacollaan. Nyt kun kävelin tuon valtavan alberguen ohi, olin iloinen, ettei minun tarvinnut tulla sinne. Alueella ei näkynyt mitään liikettä. Ehkä kaikki siellä yöpyneet olivat jo lähteet viimeisille kilometreille.

Siltä osin muistin oikein, että kävelymatka Santiagon läpi on pitkä. Muita kaupunkiin saapuvia en nähnyt, mutta reppuselkäisiä näkyi muuten liikkeellä. Kun lähestyin katedraalia, tulivat Lavacollassa yöpyneet amerikkalaiset miehet vastaan. He suosittelivat San Martin Pinariota majapaikaksi. Kerroin varanneeni huoneen sieltä.

Säkkipillin soittaja oli paikallaan. Perille tulosta olisi puuttunut jotain, jos musiikki ei olisi soinut. Aukiolle saapuminen oli vähän pettymys. Siellä oli useita turistiryhmiä mutta vain kourallinen vaeltajia. Kävin ottamassa pakolliset saapumiskuvat ja jatkoin saman tien hakemaan compostelaa.

Toimisto löytyi helposti, eikä jono ollut mitenkään toivottoman pitkä. Näin Michaelan äitinsä kanssa jonon alkupäässä. Hän huomasi minut ja tuli juttelemaan. He olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. He olivat kävelleet 42 km Arzuasta. Se kuulosti minusta helpottavalta. Olin nimittäin edellisenä iltana viestitellyt Teelen kanssa ja kannustanut häntä kävelemään koko matkan Arzuasta Santiagoon kerralla.

Portugalilaiset pariskunnatkin saapuivat paikalle ja vaihdoimme onnitteluhalaukset. Michaelalle tuli kiire omalle paikalleen jonoon. Hänen äitinsä olisi jo seuraavana vuorossa.

Kun olin saanut oman todistukseni, juttelin vielä hetken Michaelan kanssa. Hän kertoi, että he lähtevät seuraavana päivänä kohti Finisterrea. Kysyin oliko hänellä tietoa muista tutuista ja hän kertoi heidän saapuvan Santiagoon jossain vaiheessa päivää.

Menin majoittumaan. Hotelli on luostarin yhteydessä ja rakennus on hieno. Pyhiinvaeltajien edulliset huoneet olivat ylimmässä kerroksessa. Ainakin minun huoneeni oli hyvin vaatimaton ja äänieristys oli olematon. Siinä oli kuitenkin kaikki, mitä tarvitsin ja matalista katonrajassa olevista ikkunoista avautunut näkymä oli viehättävä.




Huilasin sängyllä ja ehkä torkadinkin. Havahduin siihen, että pyhiinvaeltajien messun alkuun oli enää 10 minuuttia. Lähdin vauhdilla liikkeelle ja ehdin juuri ajoissa San Franciscon kirkkoon. Istumapaikkoja ei ollut enää jäljellä. Olin käynyt kyseisessä kirkossa myös viisi vuotta sitten. Silloin sieltä oli saanut erityisen puhiinvaellustodistuksen San Fraciscon pyhiinvaelluksen 800 v juhlavuoden kunniaksi.  Näin taas Michaelan ja hänen äitinsä.

Messun jälkeen lähdin kävelemään kaupungille. Siellä oli paikallisten vappumarssit juuri käynnistymässä. Poikkesin sisään katedraaliin. Se oli lähes kokonaan rakennustelineiden ja suojapeitteiden peitossa. Santiagon patsasta oli kuitenkin mahdollista käydä halaamassa ja kiittämässä. Liityin jonoon, joka mateli. Vaan eihän minulla ollut mihinkään kiire.


Kuljeskelin keskustan katuja ristiin rastiin. Koitin päättää, mihin menisin syömään lounasta. Lopulta osuin aukiolle, jonka laidalla oli pari baaria. Molemmilla oli terassit. Pöytien ääressä istui enimmäkseen paikallisen näköisiä ihmisiä. Löysin vapaan pöydän ja istahdin siihen. Aurinko paistoi lämpimästi ja saatoin riisua takkini. Valitsin listalta tapaksia.

Lounaan jälkeen suuntasin jälleen kaduille, jotka olivat täynnä turisteja ja vaeltajia. Poikkesin jäätelöbaariin jälkiruoalle. Sitten päätin palata odottelemaan hotelliin, että kuulisin Teelestä. Hotelli on aivan katedraalin vieressä. Kun suuntasin holvikäytävään, jossa säkkipillin soittaja oli, näin tutun porukan saapuvan: portugalilaiset nuoret miehet, saksalaiset Martin ja Tobi sekä etelä-afrikkalainen nainen. Kaikki saivat minulta onnitteluhalaukset. En kuitenkaan malttanut olla kysymättä miehiltä, kuinka he saapuivat vasta nyt.

Vetäydyin omaan kammiooni. Aloin jo olla vähän huolissani, kun Teelestä ei ollut kuulunut mitään. Lopulta vähän kuuden jälkeen hän ilmoitti saapuneessa perille. Sovimme tapaavamme katedraalin edessä.

Teelen kävely näytti vähän vaikealta. Hän oli tosi väsynyt ja saanut taas uusia rakkoja jalkoihin. Menimme hakemaan hänellekin compostelan. Sitten lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kun olimme kävelleet aikamme, päätimme vain mennä seuraavaan baariin. Vaikka paikka ei näyttänyt mitenkään houkuttelevalta ulkoa, se oli hyvä valinta. Olimme ainoat ei-paikalliset. Pyysin ruokalistan. En ymmärtänyt läheskään kaikkea listalla ollutta. Päätimme, että otamme kaksi annosta (racion - kuin tapas, mutta suurempi). Valitsimme pulpoa (mustekalaa) ja simpukoita. Molemmat olivat erinomaisia. Nautimme useamman oluen palan painikkeeksi ja juttelimme kaikenlaista.

Kävelimme vielä katedraalille, koska halusin nähdä sen valaistuna. Aukion reunalla oli käynnissä jonkinlainen konsertti. Otimme muutaman kuvan ja sen jälkeen sanoimme hyvästit. Teele pitäisi yhden lepopäivä ja sitten hän jatkaisi vaellustaan kohti Muxiaa ja Finisterrea. Minä puolestani lähtisin kohti Madridia junalla.

Unta ei tarvinnut odotella. Unen sekaan kuulin, kun muita palasi huoneisiinsa. En kuitenkaan jaksanut välittää äänistä sen enempää.

Tilastot: matka 11.91 km, korkein kohta 448 m, nousua yht. 390 m ja laskua 450 m.