Translate

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Lepoa Le Puyssa

14.-15.6.2017 Le Puy

I had the breakfast with my hostess. She asked so many questions about my walk. I could hardly answer to them. My plan was to visit the town and do some shopping.  I had agreed to meet a Finnish lady, who lives here, on Thursday.

Päätin aloittaa kiipeämällä Saint Michelin kappeliin, joka on korkealla kalliolla. Sinne päästäkseni minun piti ensin kiivetä katedraalin juurelle ja sitten laskeutua viereiseen kylään. Kappelille piti kiivetä reilusti yli 200 porrasta. Kun nousin portaita, ohitseni meni mies. Hän oli sisällä kappelissa, kun saavuin sinne. Juttelimme hetken ja hän kertoi olevansa ranskalainen ja asuvansa Kaliforniassa. Hän oli käymässä Ranskassa ikävissä perheasioissa. Kappelin alttarin toisella puolella on syvennys. Menin tutustumaan siihen. Siellä ollessani kappelissa alkoi soida huilun ääni. Kappale oli tuttu, mutta en keksinyt, mikä se oli. Se oli todella kaunista, enkä pystynyt pidättelemään kyyneleitä. En tiedä kuinka, mutta jotenkin tämä ranskalainen mies sai huilun äänen aikaan.

Rouva, jonka luona yövyin, oli neuvonut, mistä löytäisin urheiluliikkeen. Päätin yrittää löytää liikkeen nousematta yläkaupunkiin. Se ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä, vaan jouduin kaivamaan kartan esille. Liike oli aika pieni, mutta löysin sieltä uudet housut ja sukat. Ilokseni minulle sopi aiempaa pienemmät housut. En tiedä olenko laihtunut vai onko kävely vain muokannut minua uuteen muotoon.

Palasin välillä huoneeseeni. Sain verkkoyhteyden ja näin, että Sarah oli yrittänyt tavoittaa minua. Kysyin, olisiko hän lähtenyt lounaalle. Odottelin vastausta jonkin aikaa ja laitoin viestiä, että lähden liikkeelle.

Löysin mukavan lounaspaikan ja söin jälleen kerran hyvin. Lounaan jälkeen kävin uudelleen katedraalissa ja sen jälkeen menin tutustumaan Caminosta kertovaan näyttelyyn. Näyttely oli todella mielenkiintoinen. Se oli kokonaan ranskaksi, joten en ymmärtänyt ihan kaikkea.

Kun olin palaamassa huoneeseeni, alkoi sataa. Illaksi oli luvattu todella kovaa ukkosta. Nyt ehti jo jyrähtää muutaman kerran. Sarah:n ja minun viestit menivät ristiin. Nyt sovimme, että näemme pyhiinvaeltajien tapaamisessa Le Caminossa.

Kun saavuin Le Caminoon, olivat sekä Sarah että Wim siellä. Wim kertoi, että poliisi oli tullut aamulla leirintäalueelle varoittamaan ukkosmyrskystä. Hän oli siirtynyt seuraavaksi yöksi hostelliin. Sarah tiesi kertoa, että Anna ja Bernt olivat myös saapuneet kaupunkiin. Vaihdoimme paikkaa ja jäimme odottelemaan heitä. Kun olimme kaikki koolla, jätettiin jälleen hyvästit puolin ja toisin. Tuntui haikealta ajatella, etten näkisi enää muita kuin ehkä Sarah:n.

Palasin vielä kertaalleen kaupungille, kun ilta pimeni. Ukkosmyrsky ei lopulta tullutkaan ja pääsin katsomaan rakennuksiin heijastettua valoshow:tä. Oli vaikuttavan näköistä.

Torstaiaamuna nautimme aamiaisen parvekkeella. Rouvan ystävä oli saapunut kylään. Jotenkin he sopivat, että tämä tulisi perjantainakin ja lähtisi kanssani messuun.

Minä lähdin tapaamaan Marjaa hänen kotiinsa. Oli todella mukava tavata hänet ja puhua suomea. Marja on asunut Ranskassa jo pitkään ja hän osasi kertoa paljon mielenkiintoisia asioita. Marja tarjosi minulle lounasta ja olin todella otettu ja onnellinen, kun hän tarjosi minulle Suomesta tuomaansa jälkiuunileipää. Se maistui taivaalliselta! Minulla oli ilo tavata myös Martine, joka tuli lounaalle kotiin. Kuumasta ilmasta huolimatta, lähdimme kävelylle. Kun kävelimme kohti Genevestä tulevasta reitistä kertovaa infotaulua, vastaamme tuli reittiä pitkin nuori mies. Hänellä oli pieni reppu ja kitara. Palasimme supermarketin kautta takaisin Marjan kotitalon luo. Oli ollut todella mukava tapaaminen ja palasin hyvillä mielin huoneeseeni.

Illansuussa kävin vielä pyhiinvaeltajien tapaamisessa. Nyt tapasin henkilöitä, jotka olivat lähdössä vaellukselle yhtä aikaa kanssani. Suurin osa oli ranskalaisia.

Pakkasin kaiken valmiiksi ja menin aikaisin nukkumaan. Edessä oli aikainen herätys, jotta ehtisin messuun seitsemäksi.


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Saapuminen Le Puy:in

13.6.2017 St-Paulien - Le Puy-en-Velay

The day felt special right away when I woke up. I had my breakfast and left for my last stage before Le Puy. The weatherforcast had promised thunder for the afternoon. So I wanted to arrive early enough.

While I walked I thought all the days I had spent on the Way. How the views had been changing. How nice and friendly people I had met. How many hills I had climbed. How much I had been sweatting on sunny hot days. How dogs are so much more aggressive in France and always barking. What a great meals I have had. I was really grateful for every day I had lived on the Way. Though I still remember many moments when I felt frustrated or desperate I didn't want to change a thing.

Samalla kun pohdin mennyttä matkaa, huomasin, että tämäkin aamupäivä tarjosi kaikkea sitä, mitä olin kokenut. Kun olin kiivennyt Polignac:n kylään, vaikka olisin voinut päästä suorempaa ja helpommin perille, minua huvitti, kuinka helposti yhä turhaudun. Kävin ensin istumassa hetken kylän kirkossa ja siirryin sitten kahville. Sain terassille kaveriksi baarin omistajan koiran. Tämä yksilö ei haukkunut eikä murissut. Sen sijaan se kerjäsi rapsutusta.

Kun jatkoin matkaa, huomasin Wim:n, joka lähti liikkeelle omalta tauoltaan. Tervehdin ja ajattelin antaa hänen mennä ensin. Hän oli kuitenkin juttutuulella ja jatkoimme matkaa yhdessä. Sen enempää asiasta sopimatta jätin hänet taakseni, kun hän pysähtyi ottamaan valokuvaa. Meille oli varmaan molemmille tärkeää kokea perille tulo yksin.

Katedraalille päästäkseni piti jälleen kerran kiivetä melkoisesti. Noustessani portaita tuntui vatsanpohjassa samanlainen jännitys kuin ensimmäistä kertaa saapuessani Santiagoon. Katedraaliin tullessa näkee ensimmäisenä kristillisen ristin. Alttarin takana on musta Madonna. Sisääntulon oikealla puolella on St Jacques:n patsas. Itse rakennuskin on erikoinen, koska sitä on laajennettu kahteen otteeseen ikään tyhjän päälle, pylväitten varaan.

En pystynyt vielä pysähtymään, vaan menin katedraalin myymälään ostamaan itselleni uuden pyhiinvaeltajien passin. Kun olin sieltä valmis Wim saapui ja ehdotti, että menisimme lounaalle. Sanoin että haluan käydä ensin turistitoimistossa hankkimassa majoituksen. Toimisto oli kuitenkin jo kiinni.

Juhlistaaksemme saapumistamme valitsimme vähän paremman ravintolan. Ruoka oli tälläkin kertaa hyvää. Lounaan jälkeen lähdimme molemmat omiin suuntiimme; Wim kohti leirintäaluetta ja minä turistitoimistoon.

Sain huoneen aivan turistitoimiston läheltä, mukavan tuntuisen rouvan luota. Ajattelin levätä jonkun aikaa ennen kuin lähtisin kaupungille. Sarah oli lähettänyt minulle jo useita viestejä ja ehdottanut tapaamista. Halusin kuitenkin olla yksin. Kuin tilauksesta alkoi ensin sataa ja sitten jyristä. Oli hyvä syy jäädä lepäämään.

Nukuin iltapäivällä muutaman tunnin ja totesin, etten jaksa lähteä enää ulos. Sain kirjoitettua blogiin yhden päivän tapahtumat ja sitten ukkonen katkaisi yhteydet ja menetin melkein kaiken kirjoittamani. En jaksanut murehtia asiaa, vaan rupesin hakemaan uudelleen unta. Kuuntelin sadetta ja ukkosen jylinää. Olin väsynyt mutta onnellinen.

Omassa rauhassa

12.6.2017 St-Georges-Lagricol - St-Paulien

I heard when Sarah got up but I was too tired to say anything. The breakfast was at 7 and I packed my pack to be ready to leave after the breakfast.

The trail was indicated back to the Way. I was expecting more climbs than there were. When I was ready to continue after my first break I saw Wim few hundred metres behind. He must have had a break as well as he didn't pass me.

Jostain syystä kävely sujui helposti, vaikka olin aamulla tosi väsynyt. Näin myöhemmin aamupäivällä Wimi:n lähestyvän uudelleen. Kun pääsin mäen päälle, pysähdyin tauolle kiviristin juurelle. Ajattelin, että päästön Wim:n ohitseni. Häntä ei kuitenkaan näkynyt, joten päätin jatkaa reipasta vauhtia alamäkeen. Tiesin pystyväni kasvattamaan etäisyyttä alamäessä.

Kello ei ollut vielä edes kahtatoista, kun saavuin pieneen Le Cros:n kylään. Sarah oli majoittunut sinne. Hän oli jo ripustamassa pyykkejään kuivumaan, kun saavuin. Hän kehui giteä, mutta jostain syystä en halunnut jäädä sinne. Vetosin siihen, että oli aikaista ja jatkoin matkaa. Pohdin, miksi tunsin huonoa omatuntoa siitä, etten vastannut toisen odotuksiin. Olemmehan kuitenkin jokainen täällä omalla matkallamme.

St-Paulieniin oli vajaa tunnin matka ja saavuin sinne sopivasti lounaalle. Löysin ensimmäisenä hotellin ravintolan terassin. Ruoka oli jälleen kerran hyvää. Hotelli ei kuitenkaan vaikuttanut houkuttelevalta. Mietin hetken jopa kävelemistä Le Puy:in asti.

Järki kuitenkin voitti ja menin turistitoimistoon kysymään majoituksesta. Vaihtoehtoina oli hotelli ja hostelli. Valitsin hostellin ja rouva soitti hostellista vastaavalle. Tämä saapui tosi nopeasti ja selitti, että voin tulla katsomaan, haluanko majoittua sinne. Hotellissa oli yöpynyt ryhmä moottoripyöräilijöitä, eikä sitä oltu sen jälkeen vielä siivottu. Lähtiessämme sain vielä mukaan Le Puyn kartan sekä esitteen, jossa oli majoituspaikkojen tiedot Le Puysta eteenpäin.

Hostelli oli minusta ihan tarpeeksi siistissä kunnossa ja päätin jäädä sinne. Siellä oli yli 50 petiä ja olin ainoa asiakas.

Kun olin käynyt suihkussa, huomasin olevani tosi väsynyt. Nukuin pari tuntia. Sitten kävin supermarketissa ostamassa syötävää sekä illaksi että aamuksi.

Oli ihanaa olla aivan omassa rauhassa. Päätin, että jäisin Le Puy:in kolmeksi yöksi ja ottaisin oman huoneen. Menin aikaisin nukkumaan.


Erityinen kohtaaminen

11.6.2017 La Chapelle en Lafaye - Saint-Georges-Lagricol

Sarah was up already before me, but she decided to wait for me. Also Valdemar woke up.  He said that he is ok, but I wasn't so sure about it, especially when he said he would have a rest day. We said goodbyes as he was going home from Le Puy.

First we had to ascend to the top of the mountain and after that we descended to Usson-en-Forez. Though Usson is only 200 m lower we had to descend almost 500 m as we also climbed few hills on the way. As we left quite early the weather was nice. I had decided to walk my own pace. So Sarah had to adjust hers.

In a village before Usson-en-Forez I saw a young man washing a paintbrush. I greeted him and continued forward.  Then I heard him to ask if I am from Finland. I turnet around and said: yes. Then he asked where I live. And was I surprised when he told that he has been in Kerava. He competes in orientation and he has a Finnish friend whose parents live in Kerava. He even told me the name of the friend but I don't know him. When I went on for the second time he shouted in clear Finnish "hyvää matkaa". He had made my day already in the morning.

Usson-en-Forez:ssa kävimme ensin supermarketissa. Sitten pysähdyimme leipomossa ostamassa eclairet. Niiden kanssa menimme baariin kahville. Kaupungissa oli markkinat. Sarah osti itselleen shortsit.

Päivä oli jo pitkällä, kun jatkoimme matkaa. Reitti seurasi vanhoja roomalaisteitä. Maasto oli mäkistä ja aurinko porotti kuumasti. Minun oli pakko säännöstellä vettä, jotta sitä riittäisi koko päiväksi.

Majapaikkamme oli sivussa reitiltä. Olin aivan loppu, kun näimme kyltin, jonka mukaan sinne oli 35 minuutin matka. Istahdin samantien tielle. Minun oli pakko saada tauko ja syödä jotain. Kaivoin repusta ostamani savustetun kalkkunan siivut ja jaoin ne Sarah:n kanssa.

Tauon jälkeen etenin varjosta varjoon. Niitä olisi saanut olla tiheämmin. Lopulta saavuimme kylään. Kylässä oli kirpputori. Ehdimme jo kävellä giten ohi, joten jouduimme palaamaan takaisin päin.

Pääsimme sisään ja saimme valita huoneen. Omistaja halusi, että jaamme huoneen. Söimme lounasta ja Sarah rupesi nukkumaan. Minä kävin suihkussa ja pesin pyykit. Vein pyykit pihalle kuivumaan ja näin, kun Wim saapui. Myöhemmin saapui vielä kaksi saksalaista naista ja kaksi ranskalaista miestä sekä Anna ja Bernt.

Menimme Wim:n kanssa kylän ainoaan baariin oluelle. Hetken kuluttua kaksi paikallista nuorta miestä tuli juttelemaan kanssamme. He olivat todella ylpeitä kylästään ja halusivat esitellä meille kylän kirkon. Kirkossa oli aikanaan ollut tosi hienoja freskoja. Pääsimme tutustumaan myös kellotapuliin. Sinne vei niin jyrkät tikkaat, etten uskaltanut mennä ihan perille asti. Näin kuitenkin kellot ja miten niitä soitettiin. Kierroksen päätteeksi toinen miehistä halusi välttämättä tarjota meille oluet.

Saimme illallisen gitessä. Saksalaiset naiset eivät puhuneet kuin saksaa ja ranskalaiset miehet puolestaan vain ranskaa. Ihmettelin jälleen kerran, kuinka ystävällinen Wim on kaikkia kohtaan. Pyytämättä hän rupesi tulkkaamaan keskustelua molempiin suuntiin. Minulle saksan ja ranskan puhuminen otti koville. Kun minun piti kysyä jotain sanaa ranskan sanaa Wim:ltä, puhuin hänelle suomea.

Toinen ranskalainen mies sanoi, että olemme kävelleet hänen talonsa ohi. Oli helppo paikallistaa talo, sillä se oli edellisenä päivänä ohittamiemme välimatkaviitojen vieressä Le Pont:ssa.

Illallisen jälkeen yritin ottaa videopuhelun kotiin, mutta verkko pätki koko ajan. Onnistuin sentään viestittelemään hetken. Sen jälkeen siirryinkin jo yöpuulle. Sarah oli olettanut, että kävelisimme jälleen yhdessä. Hän oli selvästi pettynyt, kun sanoin jääväni aamiaiselle.

Porukka taas koossa

10.6.2017 St-Georges-Haute-Ville - LaChapelle en Lafaye

Once again though we had decided to leave early, we took out time. Valdemar was the first one to leave about half an hour before Wim and me.

The ascent was quite gentle to next village. Se had a coffee break there. I should have guessed that it would be harder from there as the man in the bar offered to give me water.

When you look at the trail profile and see that the highest point is e.g. 500m higher from where you start from, you will end up climbing at least 700m. This time we had a couple of really steep ascents.

Ennen St-Jean-Soleymieux:tä, johon meidän oli alun perin tarkoitus saapua jo edellisenä päivänä, oli pieni kylä nimeltä Le Pont.  Nimi tulee roomalaisten aikaisesta kivisillasta. Sillan jälkeen joku asukas oli tehnyt pylvään, johon oli laitettu viittoja eri paikkakunnille etäisyyksineen.

Olimme aivan puhki kun saavuimme nousun päätteeksi kylään. Valdemar oli jo päättämässä omaa taukoaan. Hän aikoi ottaa minusta kuvan, mutta kielsin, kun tiesin olevani täysin räjähtäneen näköinen.

Kävimme kaupassa. Ostin nektariinin ja litran kylmää vettä. Istuimme aukiolla olevilla portailla ja join kaiken veden. Kävin lisäksi kastelemassa pääni kaivolla. Samalla kastui puolet t-paidastakin.

Aika pitkän levon jälkeen jatkoimme matkaa. Reitti jatkoi heti nousua. Olimme hetkessä kylän yläpuolella. Olimme kävelleet ehkä reilun puoli tuntia, kun näimme miehen laskevan ison vaalean kiven maahan. Kivessä oli kaunis simpukan kuva. Huomasin, että vieressä oli kyltti accueil jacquaire, mikä tarkoittaa, että heiltä on mahdollista saada yösija vapaaehtoista maksua vastaan. Kysyin mieheltä, voisinko ottaa kuvan kivestä. Wim alkoi jututtaa miestä ja ennen kuin tajusinkaan meidät oli kutsuttu oluelle. Istuimme terassilla ja Jacques kertoi paikallisen Camino yhdistyksen toiminnasta. Hän näytti meille myös valokuvakirjat Caminosta, jonka he olivat tehneet pyörätuolilla liikkuvien kanssa. Heitä oli matkassa yhdeksän ja koska heitä kuljetettiin yksipyöräisillä kärryillä, tarvittiin avustajia 45. Kuvista päätellen matka oli ikimuistoinen kaikille.

Lopulta jatkoimme matkaa. Minä olisin halunnut pitää lounastauon heti läheisessä Marols:n kylässä. Wim halusi mennä eteenpäin, koska olimme juuri pitäneet pitkähkön tauon. Syömättömyys ja juomani olut saivat minut huonovointiseksi. Kuljimme metsässä, eikä missään ollut paikkaa, jossa levähtää. Välillä tuntui, etten edes nähnyt enää kunnolla eteeni. Huomasin, että Wim oli huolissaan jaksamisestani. Kun join melkein puoli litraa vettä, olo parani hieman ja sanoin jaksavani perille. Kohta näimme Valdemarin polkujen risteyksessä. Hän ei ollut osannut päättää, mihin suuntaan pitäisi mennä. Minusta opaste kyläämme oli aivan selkeä. Enää oli 900m matkaa. Meikäläisen vauhti kiihtyi, sillä halusin syödä.

Olin ottanut sen verran etumatkaa miehiin, että kun istahdin penkille, Valdemar paineli ohi huomaamatta minua. Wim:lle ehdin sentään huikata, missä olen. Olo helpotti heti, kun olin saanut syötyä. Harkitsemme jopa hetken, jatkaisimmeko matkaa, kun oli vielä aikaista. Päätimme kuitenkin jäädä kylään, ja minä lähdin selvittämään giteen pääsyä.

Meille osoitettiin paikat 6 hengen huoneesta. Kylässä oli ravintola, jossa olisimme voineet syödä. Kun giteä hoitava mies avasi kaapin, jossa oli säilykkeitä, Wim halusi taas kokata. En ollut kovin innostunut, kun hän valitsi kaksi purkkia linssejä ja makkaraa sekä purkin vihreitä papuja. No ainakin illallinen olisi varmasti koko matkan halvin, 2,25€.

Ehdimme tuskin asettua, kun paikalle saapui ranskalainen pariskunta. He saivat toisen huoneen käyttöönsä. Rouva oli varannut 2 hengen huoneen, eikä tahtonut ymmärtää, miksi heidät majoitettiin huoneeseen, jossa oli kerrossänkyjä.

Olin ehtinyt käydä suihkussa ja pestä pyykkini, kun saapui lisää väkeä. Iloiseksi yllätykseksi sieltä tulivat Anna, Bernt ja Sarah. Kun he olivat ehtineet majoittua, lähdimme porukalla kylän ravintolaan. Koska Valdemar puhuu vain saksaa, keskustelu käytiin saksaksi. Jossain vaiheessa en enää pysynyt mukana, vaan vaivuin omiin ajatuksiini.

Myöhemmin illalla kokoonnuimme kaikki giten pihalle syömään illallista. Minusta Wim:n tekemä ruoka oli tällä kertaa hädin tuskin syöntikelpoista. Hän väitti laittaneensa siihen suolaa ja pippuria, mutta se ei maistunut miltään. Olin kai jotenkin säälittävä, kun Anna toi minulle jälkiruoaksi omenasosetta.

Valdemar sai jostain vatsansa kipeäksi ja meni ensimmäisenä nukkumaan. Minä siirsin tavarani keittiön puolelle, koska aioin lähteä aikaisin kävelemään. Wim oli jo useaa päivää aikaisemmin sanonut haluavansa kävellä viimeiset kolme päivää yksin ja se sopi minulle mainiosti. Valdemaria lukuunottamatta meille muille oli tehty varaus samaan giteen seuraavaksi päiväksi. Siksi yllätyin vähän, kun Wim halusi sanoa jo hyvästit. Ajattelin, että hän ehkä aikoi kävellä pidemmälle kuin me muut.

Kun olin saanut tavarani pakattua, kömmin silkkipussini ja uni tuli jälleen hetkessä.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Aina ei jaksa perille

9.6.2017 Champdieu - Saint-Georges-Haute-Ville

Our plan was to walk more than 28 km and last 8 km would bring us almost half way of over 1000m climb. The mountain is only 1170m high but the way goes up and down.

When we started our walk it was raining. It rained the whole way to Montbrison. I was surprised how big the town was. It took us quite a long time to arrive to the centre. We stopped for a coffee in a bar. We could hardly put down the packs before two men at the next table started the discussion. We ordered the coffee and Wim left to get us something from the bakery. I think it's nice that is ok to eat something you have bought somewhere else, when you get only drinks from the bar.

Joimme vielä toiset kupilliset kahvia ja minun t-paitani ehti melkein kuivua. Vaikka olimme jutelleet vaelluksesta vain viereisen pöydän miesten kanssa, saimme useampia hyvän matkan toivotuksia lähtiessämme.

Sade oli lakannut taukomme aikana ja kaupunki näytti heti kauniimmalta. Pikkuhiljaa siirryimme taas maalaismaisemiin. Reitti kulki peltojen ja niittyjen keskellä. Aina välillä polku oli kasvanut lähes umpeen. Ihastelimme ruispeltoja joilla kasvoi myös unikoita ja ruiskukkia. Välillä ilman täytti voimakas mintun tuoksu, kun vaellusauva osui villiminttuihin. Myös villitimjamia näkyi paljon.

Lounasaikaan kohdalle osui sopivasti piknikpaikka kylän laidalla mäen rinteessä. Sieltä oli mukava ihailla maisemia eväitä syödessä.

Kun jatkoimme matkaa, reitti laskeutui ensin noustakseen jälleen seuraavaan kylään. Vaikka lounaasta ei ollut paljon aikaa, päätimme pitää vielä tauon, ennen varsinaisen vuorelle nousun alkua. Kylässä oli kauppa, jonka edessä oli muuttama pöytä tuoleineen markiisin alla. Ostimme kylmää juotavaa ja Wim otti leivonnaisen. Hän oli väsynyt ja hänen jalkojaan särki jälleen. Olin huomannut tien toisella puolella olevan kirkon kyljessä giten. Asetin sanani väärin, kun sanoin, että voisimme käydä kysymässä olisko siellä tilaa, jos hän ei jaksa jatkaa. Minua itseäni itseasiassa hirvitti ajatus jäljellä olevasta kiipeämisestä. Kun olimme jahkanneet aikamme matkan jatkamista, sanoin etten halua enää jatkaa, jos voimme jäädä. Se ratkaisi tilanteen.

Menimme mairie:in ja sieltä soitettiin gitestä vastaavalle rouvalle. Saimme tietää, että yksi saksalainen mies oli tehnyt varauksen aiemmin. Näin varauskirjassa nimen ja tunnistin varaajan. Hän oli Nuits-St-Georges:ssa Sarah:n ja minun kanssani yöpynyt mies, Valdemar.

Odottelimme hetken rouvaa, joka tuli päästämään meidät giteen. Tämä oli jälleen aivan omanlaisensa paikka. Huoneessa oli pöytiä, jotka siirsimme yhteen nurkkaan. Näin saimme tilaa taitettaville sängyille. Huoneen vieressä oli keittiö, josta pääsi pikkuriikkiseen suihkutilaan ja vessaan.

Valdemarkin saapui pian. Wim oli silloin suihkussa. Rouva oli iloinen kun toimin tulkkina hänen ja Valdemarin välillä. Toinen puhui pelkkää ranskaa ja toinen pelkkää saksaa.

Kun myöhemmin olimme Wim:n kanssa lähdössä kauppaan, ilmestyi Valdemar viereisen rakennuksen ovesta jonkun naisen kanssa. Hän oli pyytänyt apua seuraavan majoituksen varaukseen. Hän kysyi, haluaisimmeko mekin varauksen samalla. Vuoren huipulla olevat majapaikat olivat jo täynnä mutta Sieltä kilometrin päässä olevasta kylästä löytyi tilaa. Päätimme tehdä varauksen sinne ja rouva soitti sen puolestamme.

Illalla Wim huolehti jälleen ruoanlaitosta. Minun on varmaan siirryttävä puolihoitoa tarjoaviin majoituksiin, kun hän lähtee kotiin Le Puysta. Ostamamme raakamakkarat olivat herkullisia ja lisukkeena ollut riisi-vihreä linssi -sekoitus oli myös hyvää. Valdemar teki oman ateriansa, koska hän on kasvissyöjä. Hän auttoi kuitenkin meitä tyhjentämään kattilan riisistä ja linsseistä. Wim ja Valdemar huolehtivat keskustelusta, koska minulta saksa ei suju enää iltakahdeksalta.

Aterian jälkeen minä olin tiskausvuorossa. Miehet valmistautuivat jo yöpuulle. Wim ei kuitenkaan malttanut ruveta nukkumaan ennen, kuin oli vielä kertaalleen tarkistanut Britannian vaalien tulokset. Hän on yhtenäisen Euroopan ja EU:n vankka kannattaja ja hykerteli ajatukselle, miten Brexit:lle tulee käymään. Nukkumatti selvisi kuitenkin tänäkin iltana voittajana ja ainakaan minä en tiennyt maailmanmenosta enää yhtään mitään muutaman minuutin kuluttua.


Luksusta pikkurahalla

8.6.2017 Pommiers en Forez - Champdieu

Due to the cold night and morning we were ready to leave at 6:30. I had washed my socks when we arrived to the camping place. They were still wet. So I had to find a way to hang them to my backpack to dry.

We had our first stop at a pic-nic place. I didn't eat much before we left the campingsite, so I was hungry after couple of hours walk. I finished all the food I had in my pack. The guidebook promised shops and bars for the villages we were going to pass. So I wasn't worried.

After Cluny the way descriptions in the guidebook had been different from the actual trail several times. They have probably changed way the trail goes. Sometimes I feel that the new trail is longer just because they want the pilgrims to see something, the locals think is interesting. That happened again just before arrived to Montverdun. We saw Pic de Montverdun (monastery on a hill) as described in guidebook. Then we should have arrived to the village in  few minutes. But no, first the trail went past a castle and then through the woods over a new bridge and finally it made us climb the hill where the monastery is. I was really angry at that point as day  was really hot and I had no more water left.

Montverdun:ssä kysyimme paikalliselta naiselta ruokakauppaa. Hän sanoi että kylässä on leipomo, josta voi ostaa myös jotain ruokaa. Löysimme leipomon ja ostimme pizzat sekä täytetyt patongit. Ostin juomaksi kylmäkaapista tuoremehua ja ison pullon vettä. Myymälässä ollut rouva oli ystävällinen ja päästi meidät leipomon yhteydessä olevan talonsa pihalle istumaan ja syömään.

Meillä oli lounastauon jälkeen vielä melkein 12 km käveltävää, eikä meillä ollut varmuutta majapaikasta. Olin aiemmin päivällä soittanut mairie:in kysyäkseni, olisiko kunnallisessa gitessä tilaa. Puhelu ohjautui vastaajaan ja ymmärsin, että ketään ei olisi paikalla. Ennen Champdieu:tä oli yksi kylä, jossa oppaan mukaan oli baari. Suunnittelimme pitävämme siellä tauon ja selvittävämme majoituksen. Vaihtoehtoja oli useampia.

Saavuimme kylään ja etsimme baaria. Näimme paikallisen miehen ja Wim kysyi häneltä neuvoa. Saimme kuulla, että baari oli lopettanut jo muutama vuosi sitten. Lähin baari olisi löytynyt 4 km päästä reittimme ulkopuolelta. Löysimme varjoisen paikan mairien seinustalla ja istuimme maahan.

Wim:n jalkoja särki ja jouduin vähän suostuttelemaan häntä, että hän kokeilisi mobilat-geeliäni. Kun pohdimme majoitusta, ehdotin että Wim kuuntelisi mairien vastaajan viestin, josko siinä olisi sittenkin toinen numero, johon voisimme soittaa. Yllätykseksi numerosta vastattiin tällä kertaa. Gite oli vapaa ja saimme ohjeet koputella mairien oveen. Toimisto oli suljettu yleisöltä.

Halusimme molemmat päästä suihkuun ja lepäämään, joten lähdimme heti liikkeelle ja etenimme niin reippaasti kuin kykenimme. Meille meinasi käydä samoin kuin aiemmin Montverdun:ssa. Reitti ohjasi jollekin luontopolun tapaiselle, kun opas ohjasi tietä pitkin eteenpäin. Seurasimme tällä kertaa opasta ja löysimme helposti perille.

Saimme avaimet ja ohjeet, mihin ne pitäisi palauttaa aamulla. Rouva tuli vielä opastamaan meitä gitelle. Samalla hän neuvoi, missä ruokakauppa oli.

Gite ei ollut mikään pyhiinvaeltajille tarkoitettu yösija vaan pikemminkin loma-asunto. Talossa oli kaksi kerrosta. Alakerrassa oli oleskelutila ja täysin varusteltu avokeittiö. Ilokseni wc:stä löytyi pesukone. Huoneesta pääsi pienelle pihalle ja käytettävissä oli jopa lepotuolit. Yläkerrassa oli kaksi kolmen hengen huonetta ja kylpyhuone. Oli ihanaa saada jälleen oma huone ja paljon tilaa.

Jätimme pesukoneen hommiin, kun lähdimme kauppaan. Ostimme tarvikkeet pastaa varten sekä suklaamoussea ja kirsikoita jälkiruoaksi. Wim hoiti kokkauksen ja minulle jäi pöydän kattaminen sekä pyykeistä huolehtiminen.

Ruokailun aikana keskustelimme jälleen, kuinka paljon vaihtelee, mitä samalla rahalla milloinkin saa. St Mauricessa saimme ihan mukavan kerrossänkymajoituksen 14,30€. Pommiers:ssa Wim maksoi 14,70€ oikeudesta pystyttää telttansa leirintäalueelle. Minä sain samalla rahalla vuokrateltan patjoineen. Nyt me onnelliset saimme koko ihanan talon käyttöömme 16€.

Illallisen jälkeen Wim vetäytyi nukkumaan. Minä jäin vielä alakertaan puhumaan videopuhelua kotiin. Lopuksi keräsin puhtaat kuivat vaatteet telineeltä ja menin tyytyväisenä yöpuulle. Meitä odotti jälleen pitkä päivä nousuineen vuorelle.

(Toivottavasti tämän julkaisu onnistuu tällä kertaa. Jouduin aloittamaan kirjouttamisen nyt melkein alusta, kun yhteys katkesi toissailtana ukkosen vuoksi. Eilen emäntäni ei saanut wlan:ia toimimaan ollenkaan. Kuvat seuraavat sitten joskus.)