Translate

tiistai 31. joulukuuta 2019

30.12.2019 Castro del Rio - Santa Cruz

Castro del Riosta on 39 km etappi Cordobaan. Meille se on liian pitkä päivämatka. Niinpä valitsimme pidemmän reitin, jonka saattaa jakaa joko kahdelle n. 26 km päivämatkalle tai ensimmäisen osuuden vielä kahteen pätkään.

Aamulla lämpötila oli lähellä nollaa ja maa oli kuurassa. Yöllä ei onneksi ollut liian kylmä, mutta lähtiessämme liikkeelle vähän ennen yhdeksää, ei yksi vaatekerta lisää olisi ollut pahitteeksi. Meillä on käsineiksi mukana sormikkaat. Jouduin kaivamaan tyttärelle villasukat lisälämmikkeeksi, kun hänen kätensä olivat aivan jäässä.

Reitti oli maastoltaan jälleen melko helppo. Päivän alussa ja lopussa jouduimme kävelemään vilkasliikenteisen maantien reunaa. Muu osa matkasta taittui hiekka- ja saviteillä. Savipohjaisilla teillä oli useampi kohta, jossa oli paksua savivelliä,  ja josta oli pakko mennä läpi. Kenkämme olivat yltä päältä savessa.



Espejon kaupunki on rakennettu jyrkkärinteiselle kukkulalle. Reitti johdatti meidät tietysti ylös. Olimme aivan puhki, kun pääsimme istahtamaan baariin. Pidimme kunnon tauon.

Kun lähdimme jälleen liikkeelle, huomasin infon opasteen.  Ehdotin, että kävisimme hakemassa leimat passeihimme. Niinpä lähdimme seuraamaan opasteita. Löysimme talon, jossa infon piti olla. Ei ollut oikein selvää sisäänkäyntiä. Yhden liukuoven takana näytti olevan vastaanottotiski ja taaempana huoneita. Menimme ovesta sisään. Jostain huoneesta tuli ulos nainen kahden lapsen kanssa. Ulkoa tuli mies tiskille ja kysyi asiaamme. Kysyin olisiko hänellä leimaa. Leima löytyi ja hän tarjoutui laittamaan päivämääränkin. En katsonut leimaa tarkemmin, mutta tyttäreni sanoi minulle, että se ei näyttänyt ihan tavalliselta Camino-leimalta. Myöhemmin tutkin leimaa ja kävi ilmi, että olimme vierailleet terveyskeskuksessa.

Emme palanneet samaa tietä takaisin vaan kuvittelin löytävämme reitille toista kautta. Siinä mistä reitin olisi mielestäni pitänyt jatkua, ei ollut mitään opasteita. Kysyin yhdeltä naiselta, meneekö tie Santa Cruziin. Hän sanoi, että menee, joten lähdimme laskeutumaan kohti laaksoa. Tulimme kohtaan, jossa toisaalle meni hiekkatie ja toisaalle asfalttitie. Edelleenkään ei näkynyt opasteita. Lähellä oli ryhmä miehiä. Kävin kysymässä heiltä neuvoa. Ohje oli jatkaa hiekkatietä alas ja kääntyä sitten vasemmalle.


Pääsimme alas ja käännyimme vasemmalle. Näimme toisen hiekkatien, joka laskeutui Espejosta päin ja tiet yhtyivät. Nyt näkyi edessä taas nuoli. Reitti tuli ilmeisesti sitä toista tietä seuraten. Alkoi heti kova nousu, mutta sen jälkeen maasto oli taas melko tasaista.

Iltapäivän kilometrit tuntuivat tosi pitkiltä. Jouduimme myös jälleen savipohjaiselle alustalle. Savea tarttui jatkuvasti kengänpohjiin. Vielä vähän ennen maantielle saapumista jouduimme syvään savivelliin. Kengät ja housunlahkeet olivat kamalassa kunnossa.

Santa Cruz:ssa ei ole alberguea. Ilmeisesti olisi ollut mahdollista yöpyä koulussa lattialla. Sitä vaihtoehtoa en edes harkinnut. Menimme yöksi hostaliin. Saimme huoneen 42 €. Huoneessa oli lämmitys, mutta suihkusta emme saaneet kuin haaleaa vettä.

Löysimme pienen kaupan ja saimme hankittua evästä viimeiselle vaelluspäivälle. Lepäilimme ruoka-aikaan asti. Kävimme syömässä hostalin baarissa. Sitten vain iltatoimet ja olimme valmiita unten maille. Minä tosin kirjoittelin vielä edellisen päivän tekstiä, kun edellisessä yöpaikassa ei verkko toiminut.

maanantai 30. joulukuuta 2019

29.12.2019 Baena - Castro del Rio

Aamulla oli melko viileää. Iloksemme illan ruokapaikkamme oli auki. Poikkesimme sinne aamupalalle. En tiedä teinkö jonkun etikettivirheen, kun tilasin aamulla cortadon, espresson johon tulee vain tilkka maitoa. Tarjoilija nimittäin varmisti asian kahdesti ennen, kuin aloitti kahvin valmistuksen ja vielä kolmannen kerran ennen maidon lisäämistä. Vaikka aamupalaan tuhrautui aikaa niin, että pääsimme matkaan vasta juuri ennen kymmentä, oli mukavampi aloittaa päivä kahvilla.

Alkumatkasta oli muutama mäki. Muuten kuljettiin jokilaaksossa tasaisella, asfaltoitua tietä pitkin. Etenimme melko reipasta tahtia, emmekä juurikaan pitäneet taukoja. Yhdellä pitkällä suoralla tulin vilkaisseeksi taakse päin. Siellä näytti lähestyvän mies reppu selässä.



Meni vielä ehkä vartti ennen, kuin mies saavutti meidät. Hän oli Søren Tanskasta ja hän oli aloittanut vaelluksensa Granadasta. Hänen oli ollut tarkoitus kävellä Cordobaan asti, mutta oli todennut, ettei hänellä ollutkaan tarpeeksi aikaa. Hän oli päättänyt jatkaa Castro del Riosta ensimmäisellä mahdollisella bussilla Cordobaan.

Søren oli mukavaa seuraa ja matka taittui lähes huomaamatta. Pysähdyimme vain kerran syömään eväsleivät.

Myös Castro del Rion vanha kaupunki on kukkulalla. Kiipesimme ylös reittiopasteita seuraten. Löysimme alberguen ja soitin ovella olevaan numeroon. Kello oli muutaman minuutin yli kaksi, eikä numeroon saatu yhteyttä.

Lähdimme etsimään baaria. Lopulta löysimme avoinna olevan baarin läheltä bussien lähtöpaikkaa. Jätimme tyttäreni istumaan reppujen seuraksi terassille ja menimme Sørenin kanssa tilaamaan juotavaa. Saimme oluiden kaveriksi kalaa ja ranskanperunoita.

Søren etsi bussiaikataulun netistä. Seuraava bussi oli lähdössä vasta kuudelta. No mekään emme odottaneet pääsevämme albergueen enää ennen viittä. Iltapäivä hurahti tosi nopeasti lämpimässä istuskellen ja jutellen. Vähän ennen viittä nousimme lähteäksemme alberguelle. Otimme vielä yhteiskuvan ja vaihdoimme halaukset.

Kiipesimme takaisin alberguen eteen. Soitin uudestaan ovella olevaan numeroon. Nyt numeroon vastattiin ja esitin asiani. Meidän käskettiin tulla kuudeksi poliisiasemalle. Kysyin missä poliisiasema on ja osoite meni ohi korvieni. Kulman takaa tuli vanhahko mies kameran kanssa. Hän kysyi, voiko hän opastaa meidät poliisiasemalle. Kiitin ja nostimme reput selkään ja lähdimme seuraamaan miestä. En tiedä kauanko olisimme etsineet oikeaa osoitetta, jos olisimme etsineet omin päin. Poliisin kylttikin oli vasta sisäpihalla.

Mies asui kahden talon päässä poliisista. Hän tuntui paheksuvan, että jouduimme odottamaan. Sanoin ettei meillä ole mihinkään kiire. Hän vastasi, että olette tulleet pitkän matkaa ja teidän pitää päästä lepäämään. Sitten hän vielä tarjoutui hakemaan meille juotavaa kotoaan.

Odottelimme poliisiaseman lähellä penkillä istuen kuuteen asti. Sitten siirryimme poliisiaseman eteen. Sisällä oli valot, mutta siellä ei näkynyt mitään liikettä. Kun kello alkoi lähestyä puolta seitsemää, soitin taas samaan numeroon. Selitin soittaneeni aiemmin ja että odotamme yhä avaimia. Puheluun vastannut poliisi vastasi, että heitä on vain yksi partio ja että ovat liikenteessä. Lopulta hän lupasi, että saapuisivat muutaman minuutin kuluttua.

Saimme vihdoin avaimet ja ohjeet palauttaa ne aamulla poliisiasemalle. Jos ketään ei olisi paikalla, ne pitäisi laittaa oven yläpuolella olevan listan päälle. Palasimme taas alberguelle ja nyt pääsimme sisään. Alakerrassa oli aula, iso ruokasali ja kylpyhuone. Seuraavassa kerroksessa oli kaksi huonetta. Toisessa oli neljä paikkaa ja toisessa kahdeksan. Valitsimme isomman huoneen, koska patjat olivat siistimmät. Talossa ei ollut minkäänlaista lämmitystä. Keräsimme kaikki löytämämme 6 vilttiä. Laitoimme yhdet patjan päälle. Minä ripustin yhden yläsängyn patjan alta roikkumaan ikään verhoksi ikkunan puolelle sänkyä.

Kävimme suihkussa, johon onneksi tuli kunnolla kuumaa vettä. Sitten olikin aika lähteä etsimään ruokapaikkaa. Poliisi oli merkannut meille karttaan oman suosituksensa. Kesti hetken, että löysimme paikan. Se oli kiinni. Kun emme nähneet lähistöllä muutakaan ruokapaikkaa, turvauduin jälleen kerran Google Mapsiin. Joen toisella puolella näytti olevan muutama ravintola.

Meinasimme jo luovuttaa silläkin suunnalla, kun huomasin yhden ravintolan. Menimme sisään ja kysyin baarista, onko mahdollista saada ruokaa. Meidät vietiin pimeänä olevaan ruokasaliin. Kun sinne laitettiin valot, näimme siellä 5 lasta leikkimässä.

Saimme ruokalistat ja valitsimme annokset. Ruokaa odotellessamme seurasimme lasten puuhia. Jonkun ajan päästä baarista tuli mies ja haki kolme lapsista mukaansa. Jäljelle jäi kaksi poikaa. Myöhemmin kävi ilmi, että toinen pojista oli omistajaperheen poika ja toinen asiakkaan poika.

Kun olimme jo lopettamassa ateriaamme saliin saapui perhe ruokailemaan. Ilmeisesti olimme tosi aikaisia, vaikka omasta mielestäni oli jo myöhä.

Palasimme rivakasti albergueen, sillä ilma oli  kylmentynyt. Mittari näytti enää +4C. Tietysti piti olla tulossa kylmä yö, kun meidän oli selvittävä ilman lämmitystä. Yötä varten Pukeuduin huolella. Minulla oli silkkikerrasto, sen päällä villakerros ja puin vielä fleeceä päällimmäiseksi. Jalkaan vedin kahdet villasukat. Pakkasimme vaatteet yöksi reppuihin, jotta ne eivät pääsisi kostumaan. Aamulla puettavat paidat otimme vielä makuupussin sisään lämpimään. Kun itse oli lämpimänä, niin viileään huoneeseen oli loppujen lopuksi hyvä nukahtaa.

28.12.2019 Doña Mencia - Baena

Vähän huonosti nukutun yön jälkeen heräsin aamun kosteuteen. Kaikki vaatteet tuntuivat, kuin ne olisi otettu kesken kuivauksen pois kuivausrummusta. Nostelin tyttären vaatteet sängylle lämmittimen eteen.

Kun kömmin alakertaan kylpyhuoneeseen, molemmat miehet olivat hereillä. Pedro oli jo valmis lähtöön, vaikka kello oli vasta vähän yli 7 ja ulkona pimeää. Castro del Rioon  on lähes 30 km, joten ehkä siksi hän halusi päästä aikaisin matkaan.

Meillä meni pari tuntia pidempään ennen kuin olimme lähtövalmiina. Bruno oli Pedron lähdettyä mennyt vielä nukkumaan. Hän kuitenkin tuli lähettämään meidät matkaan. Hän ei itse tiennyt, mihin hän kävelisi. Otimme vielä yhteisselfien ja sitten lähdimme.

Matka alkoi jyrkällä reilun kilometrin mittaisella nousulla. Se oli rankka, kun lihakset eivät olleet ehtineet herätä. Hikikin tuli, mutta oli liian viileää riisua takkia. Koko lyhyt etappi oli maastoltaan mäkinen. Tyttäreni ehti jo haikailla edellisen päivän tasaisen alustan perään.



Seurasin jälleen hetken oliivin korjuuta. Tällä porukalla oli hieman muista poikkeava menetelmä. Hekin toki ravistelivat oliivit puista alas, mutta heillä ei ollut verkkoja puiden ympärillä. Sen sijaan pari naista kulki lehtipuhaltimien kanssa ja kokosi niiden avulla oliivit arviolta 3m × 50cm kokoisille alueille. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten oliivit siirrettiin maasta saaviin. Sitä vaihetta työstä ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä käynnissä.

Päivän etappi oli vain n. 9 km. Olimme jo puolilta päivin perillä, vaikka pidimme matkalla evästauon. Baenassa on yksityinen albergue. Se on vanhassa kaupungissa ja sinne oli melkoinen kapuaminen.



Pääsimme makuusaliin, jossa on 10 paikkaa. Omistaja suositteli ikkunan vieressä olevia kerrossänkyjä. Ikkunoiden alla on nimittäin puhaltamalla toimivat lämmittimet. Omistaja näytti vielä, kuinka lämmittimen saa päälle.


Olin toivonut, että alberguessa olisi pesukone. Eipä ollut. Samoilla rapaisilla housuilla siis jatketaan loppuun asti. Nyrkkipyykillä pestiin kuitenkin välttämättömimmät. Pyykit sai laittaa kuivumaan toisessa kerroksessa talojen välissä olevalle "sillalle".

Kävimme kaupassa ja sitten vain lepäisimme. Minä otin kunnon päiväunet. Viiden maissa hain pyykit sisään. Ne eivät olleet ehtineet kuivua. Laitoin lämmittimen päälle ja sukat kuivumaan lämmittimen ritilälle. Lämmitin puhalsi vain viileää ilmaa.

Illalla kävelimme ensin hieman vanhassa kaupungissa ja tutustuimme joulutorin tarjontaan. Sitten laskeuduimme "alakaupunkiin" etsimään ruokapaikkaa.




Pyörimme aikamme keskustassa löytämättä muuta kuin yhden kalliin ravintolan ja kebab-paikan. Sitten turvauduin mr Googlen apuun ja suuntasimme yhtä grilliravintolaa kohti. Näimme matkalla opasteet, minne suuntaan reitti jatkuisi aamulla. Löysimme ravintolan ja menimme sisään. Poistuimme sieltä kuitenkin nopeasti. Ravintolassa oli käytetty jotain todella voimakkaan tuoksuista pesuainetta. Siinä hajussa ei tehnyt mieli syödä.

Palasimme edelliseen risteykseen. Kadun kulmassa oli Bar cafeteria. Päätimme kokeilla onneamme siellä. Baaritiskillä olivat tapastarjottimet vielä tyhjiä. Kysyin kuitenkin olisiko meidän mahdollista syödä jotain. Tarjoilija sanoi, että noin 10 minuutin kuluttua aukeaa keittiö ja ohjasi meidät pöytään. Saimme listan, jolla oli parikymmentä tapas vaihtoehtoa. Valitsimme listalta 3 pienempää annosta sekä 4 munan perunamunakkaan.

Baari alkoi täyttyä. Viereemme tuli kolme perhettä, joilla oli yhteensä 7 alle kouluikäistä lasta. Se mikä pisti silmiin, oli että äidit saivat rauhassa istua ja jutella. Isät hoitivat lasten kaitsemisen. Yksi porukan miehistä tuli juttelemaan meille englanniksi. Hänen viimeiset lauseet jäivät erityisesti mieleeni. Hän sanoi: "Olemme äänekkäitä, mutta olemme onnellisia."

Tapasannokset olivat suuria, emmekä millään pystyneet syömään kaikkea. Perunamunakaskin oli ihan koko ison pannun kokoinen.

Olimme niin täynnä, että tuntui vaikealta kiivetä ylös mäkeä majapaikkaamme. Siellä meitä oli vastassa iloinen yllätys. Lämmityslaite oli ruvennut puhaltamaan lämmintä, eikä huone tuntunut enää kylmältä. Kuivatimme loput pyykit nopeasti lämmittimen ilmavirrassa. Oli ihana käydä nukkumaan, kun tiesi ettei tarvitsisi palella.

lauantai 28. joulukuuta 2019

27.12.2019 Lucena - Doña Mencia

Aamukahvi oli tarjolla kello 9 eteenpäin. Minua vähän huoletti, ehtisimmekö valoisaan aikaan perille. Matkaa oli edessä ainakin 26 km. Reitille oli matkaa kilometrin verran, eikä minulla ollut käsitystä, oliko etäisyys laskettu vain Via Verden osuudesta.

Pääsimme lähtemään vähän puoli kymmenen jälkeen. Löysimme helposti reitille. Eteneminen oli vaivatonta, mutta tylsää. Vaihtelua toivat lähinnä toiset reitillä kulkijat. Oli paljon pyöräilijöitä sekä lenkkeilijöitä.


Puolessa välissä matkaa oli Cabran kaupunki. Me emme poikenneet kaupunkiin, vaan pidimme tauon vanhan asemarakennuksen ravintolassa. Söimme isot bocadillot. Jos aiot joskus myöhemmin kulkea tämän reitin, älä laske sen varaan, että ravintola olisi toiminnassa. Ovella oli nimittäin lappu, jossa ravintoloitsija kiitti kuluneista vuosista ja kertoi ravintolan sulkevan lopullisesti 7.1.2020.


Jatkoimme matkaa virkistäytyneinä. Väki reitillä väheni sitä mukaa kun lounasaika läheni. Lopulta emme nähneet ketään muuta pariin tuntiin. Vasta kun lähestyimme Doña Menciaa alkoi muita kulkijoita näkyä.




Kaupunkiin tulo ei ollut kovin selkeästi merkitty. Kun päättäväisesti siirryimme via Verdeltä alikulun kautta kaupungin laidalle löysimme pari reittimerkkiä. T-risteyksessä ei ollut nuolta, mutta menimme kuvittelemaamme keskustaa kohti. Matkalla näimme yhden opasteen. Keskustassa oli kitaran muotoinen kaivo ja sen lähellä seinässä caminolaattoja. Seuraavassa talossa olisi ollut pyhiinvaeltajien infopiste, mutta se oli tietysti kiinni.


Tienviittojen ohjaamana saavuimme kaupungintalolle. Paikallispoliisi oli kulman takana. Oven yläpuolella oli puhelinnumero. Soitin siihen. Esitin asiani ja sain vuolaan vastauksen. Ymmärsin vain, että pitää odottaa 20 minuuttia. Eli vuoro alkaisi viideltä.

Siirryimme viereisellä aukiolla olevalle penkille odottamaan. Ilma oli jo sen verran viilentynyt, että pidensimme housun lahkeet ja vedimme untuvatakit päälle. Ehdimme lopetella eväiden rippeet ennen, kuin poliisiauto kurvasi paikalle. Seurasimme poliisia asemalle. Saimme leimat passeihin ja henkilökortit kopioitiin taas kerran. Poliisi selitti, että alberguessa on 3 sänkyä ja 1 patja. Sitten hän kertoi kahden italialaisen jo ilmoittaneen tulostaan ennen meitä.

Lähdimme porukalla kävelemään kohti alberguea. Matka ei ollut pitkä, mutta se kesti. Poliisi pysähtyi jatkuvasti puhumaan jonkun paikallisen kanssa. Kirkon kohdalla pysähdyimme. Jos ymmärsin oikein, ennen kahdeksaa aamulla avain piti palauttaa seinällä olevaan postilaatikkoon. Kahdeksan jälkeen avaimen sai tuoda poliisille.

Albergue oli pikkuruisessa kolmikerroksisessa talossa. Ovesta sisään tultaessa oli pieni huone ja ahdas kylpyhuone. Kapeat portaat johtivat toiseen kerrokseen. Huoneeseen mahtui juuri 2 sänkyä ja 2 pikkutuolia. Portaita jatkettiin vielä kerros ylös. Siellä oli vinokattoinen tila, jossa oli sänky sekä patja pystyssä seinää vasten. Se olisi siis meidän makuutilamme.

Poliisi jutteli vielä hetken kanssamme ja sanoi tuovansa italialaiset myöhemmin albergueen. Kysyin, onko kyseessä pariskunta vai kaksi miestä tai naista. Hän sanoi, että soittaja oli mies, mutta hän oletti kyseessä olevan pariskunnan. Sitten hän vielä sanoi, että voimme soittaa hänelle, jos meillä on jotain ongelmaa. Hän olisi töissä koko yön. Minä vakuuttelin, ettei pyhiinvaeltajien kanssa ole koskaan ongelmia.

Kävimme suihkussa. Tytärtä hieman huolestutti, kun ovea ei saanut lukkoon. Minä sanoin, että kaikki tietävät sen olevan varattu, kun ovi on kiinni ja ovi pitää jättää auki, kun kylpyhuoneesta poistuu. Huomasimme toisen kerroksen huoneessa lämmittimen. Omimme sen ja siirsimme omaan kerrokseemme. Se teki kylmästä ja kosteasta tilasta siedettävän.

Lähdimme kauppaan ostamaan aamupalaa ja evästä. Kävelimme jonkin aikaa keskustassa. Huomasimme kuun olevan todella kapeana sirppinä. Otin siitä valokuvan, mutta kuvasta tuli kovin rakeinen. Tyttäreni on minua lyhyempi, eikä hän oikein ylettänyt kuvaamaan kuuta pensaiden takaa. Niinpä hän kiipesi sähkökaapin päälle saadakseen esteettömän kuvauslinjan. Taivas oli muutenkin todella upea. Taivaanrannassa oli vielä aavistus punerrusta auringon laskun jäljiltä.

Kun kävelimme takaisin alberguelle näimme kaksi miestä. Toisella oli kunnon iso reppu, mutta toisella vain pieni, varmaan alle 20 l reppu. Arvelin mahtavatko he olla odotetut italialaiset. Meni vielä jonkun aikaa, ja sitten alberguen ovea jyskytettiin. Siellä oli tuttu poliisi pienireppuisen miehen kanssa. Poliisi sanoi toisen miehen menneen hostaliin.

Minä jo mielessäni tapailin niitä muutamia italian lauseita, jotka olin oppinut syksyn alkeiskurssilla. Olen niin tottunut, etteivät italialaiset juuri puhu muita kieliä. Yllätyksekseni mies puhuikin oikein sujuvaa espanjaa. Hän kertoi vaeltavansa Malagasta Santiagoon. Minä opastin hänet toiseen kerrokseen ja sanoin, että molemmat sängyt ovat vapaana. Sitten kiipesin ylös ja jätin hänet omaan rauhaansa.

Kun mies oli suihkussa, ovella kävi taas ryske. Menin avaamaan. Siellä oli toinen, hostaliin mennyt mies. Hänkin aloitti keskustelun espanjaksi, mutta kysyi mitä kieltä puhun. Sanoin puhuvani vähän espanjaa, mutta paremmin englantia. Hän yritti vielä tarjota ranskaa, mutta vastasin että sitäkin puhun vain vähän. Jatkoimme siis englanniksi, jota mies puhui ihan hyvin. Harvinainen italialainen!

Mies valitti huoneensa olevan kamala ja henkilökunnan olevan tylyä. Hän kertoi yöpyneensä aiemmin tässä alberguessa. Kun toinen mies tuli suihkusta ja jälkimmäinen mies sanoi tälle englanniksi, että me olemme suomalaisia, suihkusta tullut sanoi espanjaksi, älä puhu minulle englantia. Kävi ilmi, että suihkusta tullut mies olikin espanjalainen, Pedro. Vain hostaliin majoittunut mies, Bruno, oli italialainen.

Jätin miehet keskustelemaan ja kiipesin ylös. Bruno poistui. Jonkun verran myöhemmin Pedro kiipesi kerrokseemme, antoi meille pussillisen keräämiään pähkinöitä ja sanoi lähtevänsä ulos.

Me lähdimme etsimään ruokapaikkaa vähän Pedron jälkeen. Ovella meitä vastaan tuli Bruno reppunsa kanssa. Hän sanoi lähteneensä huoneestaan, koska se oli niin kamala. Hän sanoi nukkuvansa alakerran huoneessa lattialla. Ajattelin, että hostalin on täytynyt olla aivan kamala, jos on valmis vaihtamaan sängyn kylmään kivilattiaan.  Sanoin Brunolle että Pedron huoneen toinen sänkyhän on vapaa. En tiedä miten se oli mennyt häneltä ohi aiemmalla käynnillä.

Meillä oli vähän vaikeuksia löytää ruokapaikkaa. Lopulta suuntasimme vähän sivussa olevaan pizzeriaan. Söimme plato combinadot, joissa oli lihaa, kananmunaa ja ranskalaiset.

Ruoan jälkeen palasimme albergueen. Virittelimme minulle patjan lattialle ja kömmimme makuupusseihin. Lämmitin hohkasi minun suuntaani ja jouduin vähentämään vaatekerroksia. Miehet pitivät sen verran paljon ääntä omassa kerroksessaan, että vielä yhdeltäkin odottelin unta. Jossain välissä uni lopulta saapui.



torstai 26. joulukuuta 2019

26.12.2019 Encinas Reales - Lucena

Aamulla oli melko viileää. Tytär jäi kaivamaan itselleen pipoa, kun minä kävin palauttamassa alberguen avaimen. Nyt kun olemme Cordoban provinssissa reittimerkinnät ovat erilaiset, eikä etappien alussa ole enää opastetauluja.

Alkumatka oli melko helppo ja mukavaa käveltävää. Maasto kumpuili hieman, mutta kävellessä  ei tullut edes hiki. Sitten tulimme kohtaan, jossa joki virtasi tien yli. Vettä oli niin paljon, että oli pakko riisua kengät ja sukat sekä kääriä housun lahkeet ylös. Vesi oli kylmää ja virtaus oli selvästi havaittavissa. Ylitys oli lopuksi helppo ja varsinainen haaste oli toisella rannalla. Tie oli nimittäin aivan liejuna ja liejua oli paljon. Ei auttanut kuin työntää paljaat jalat kenkiin joessa seisten. Sitten oli vain ihan pakko liata kengät liejuun vartta myöten. Kun pääsimme kovalle maalle, pysähdyimme kuivaamaan jalkamme ja pukemaan sukat. Kenkiä yritimme putsata ruohoon. Myöhemmin uitimme kenkiä lätäköissä ja tytär käytti omiaan uudemman kerran joessa.



Matka jatkui leppoisasti jokilaaksossa. Kohdalle osui tänäänkin piknik-paikka. Pidimme siinä tauon ja minä päätin tareta t-paidalla.

Tänään aurinko ei paistanut kirkkaalta taivaalta. Ympäröivä vihreä väri näytti syvemmältä kuin aiempina päivinä. Näimme paljon kaniineja sekä erilaisia lintuja. Näin useamman kerran kaksi samaa lajia olevaa suurehkoa lintua. Ennen lentoon lähtöä ne aina juoksivat ikään kuin kiitoradalla rullaava lentokone.

Olin jo hieman tuudittautunut ajatukseen leppoisasta päivästä, kun reitti kääntyi nousuun. Nousua riitti ja riitti. Nousu oli melko loiva, mutta kun sitä jatkuu kilometri tolkulla, niin ainakin minä turhaudun. Tänään juuri silloin kun manasin, ettei nousu lopu ikinä, aukeni avoin näkymä. Tällä kertaa näkymä suuntautui sinne, mistä olimme tulleet. Kun välillä tuntuu, että matka etenee vain hieman päivässä, oli hienoa katsoa, mistä asti olimme tulleet. Saatoimme erottaa kaksi eri vuorta, jotka olimme ylittäneet.


Emme olleet nähneet Lucenan kaupunkia kertaakaan häämöttämässä edessämme. Yhtäkkiä vain näimme rakennuksia jo yllättävän lähellä. Kelloni mukaan meillä piti olla vielä lähes 4 km matkaa kaupunkiin. No, saavuimme teollisuusalueelle ja se ei ollutkaan ihan pieni. Se meinasi näännyttää meidät. Onneksi näimme baarin, johon poikkesimme tauolle.

Tauko teki ihmeitä ja jäljellä ollut 2,5 km sujui mukavasti. Löysimme keskustan, mutta silmiimme ei osunut yhtään majapaikkaehdokasta. Muistin että ArKi caminolaiset olivat yöpyneet Pension Sarassa. Minä pistin Google Mapsin ohjaamaan meidät sinne. Saimme huoneen. Sesongin hinta oli 40,80€ sisältäen aamukahvin.

Lepäilimme jonkun aikaa ja seitsemän maissa lähdimme kaupungille. Kiertelimme katsomassa jouluvaloja ja -toria. Sitten suuntasimme tapas baariin. Se tuntuu olevan ainoita mahdollisuuksia saada syötävää ennen ilta yhdeksää. Saimme vatsamme täyteen ja mr Googlen opastuksella löysimme takaisin majapaikkaan.



Nyt on pakko ruveta nukkumaan. Aamukahville on paras selvitä heti klo 9.00. Meillä on pitkä vaelluspäivä edessä.

25.12.2019 Villanueva de Algaidas - Encinas Reales

Aamupalan ja reppujen pakkauksen jälkeen olimme valmiita joulupäivän vaellukseen. Päivämatkamme koostui kahdesta etapista. Ensimmäinen pätkä vei meidät vajaan 10 km päässä olevaan Cuevas Bajasiin.

Heti kaupungista ulos päästyämme siirryimme kapealle polulle, joka laskeutui jokilaakson. Matkalla kuljimme luostarin raunioiden ohi. Rauniot olivat aidatulla alueella. Voisi sanoa, että onneksi. Polku nimittäin kulki aivan aidan viertä ja sade oli vienyt polusta suurimman osan mukanaan. Jouduimme välillä kulkemaan sivuttain pitäen aidasta kiinni. Polkua oli jäljellä noin 10 cm leveydeltä.

Heti kun saavutimme joen ja ylitimme sen, alkoi nousu. Ensin polkua pitkin. Sitten saavutimme kylän, jonka läpi kuljettiin edelleen ylämäkeen.




Ylämäkeä riittikin koko aamupäiväksi. Kun reitti alkoi vihdoin laskeutua, huomasimme piknik-paikan. Vaikka edellisestä tauosta ei ollut pitkä aika, käytimme tilaisuuden hyväksemme. Paikka oli samalla näköalapaikka. Opastekyltissä kerrottiin, että näimme Malagan, Sevillan ja Cordoban provinsseihin. Ennen matkan jatkamista herkuttelimme suklaaleivonnaisilla.


Tankkaus oli paikallaan, sillä reitti laskeutui jyrkästi ja reidet olivat kovilla. Pidimme taukoa taas Cuevas Bajas:ssa. Meidän reppumme olivat tosi painavat, koska olimme ostaneet ruokatarpeet illaksi ja tyttäreni lisäksi juotavaa.

Onnistuimme hukkaamaan reittimerkit kaupungissa. Ostimme vahingossa oikean kadun kohdalle. Kyseistä katua pitkin pääsimme pois kaupungista. Katu päättyi parkkipaikan tapaiseen. Siellä istuskeli muutama nuorimies, jotka taisivat tehdä tyttäreni päivästä paremman, kun huutelivat kaunista tyttöä.

Löysimme päivän toisen etapin opastaulun. Encinas Realesiin oli matkaa vain reilu 5 km. Ensin saimme kulkea tasamaalla, mutta viimeiset 3 km olivat lähes pelkkää nousua. Tällä pätkällä siirryimme Cordoban provinssiin.



Vaikka loppuosuus oli tosi raskas, koitin motivoida tytärtä etenemään reippaasti. Halusin päästä mahdollisimman aikaisin perille, jotta voisin pestä pyykkiä. Saavuimme lopulta jo hieman ennen klo 15 kaupunkiin ja nuolet opastivat meidät perille albergueen. Se sijaitsi kirkkopuistossa. Ovella ei tälläkään kertaa ollut mitään toimintaohjeita. Minulla oli kuitenkin paikallispoliisin numero ja soitin siihen. Ei vastausta. Yritin aina muutaman hetken päästä uudestaan, mutta kukaan ei vastannut. Kirkkopuiston vieressä oli kierrätyspiste. Kun näin miehen vievän pahveja kierrätykseen, päätin mennä kysymään apua. Minulla on vaikeuksia ymmärtää täkäläistä murretta, mutta tajusin hänen käyvän kotonaan ja palaavan. Hetken kuluttua hän tulikin takaisin ja sanoi, että numerosta, joka minulla oli, vastattaisiin viiden jälkeen. No, se siitä pyykinpesusta!

Eihän meillä mitään hätää ollut. Aurinko lämmitti, oli penkkejä, joilla istua ja kännykät, joilla viihdyttää itseämme. Minäkin kirjoitin osan jouluaaton tekstistä.

Muutamaa minuuttia yli viiden kännykkäni soi. Vuoroon oli tullut ystävällinen naispoliisi, Loli. Hän lupasi tulla tuomaan avaimen. Kun odotimme häntä, puistoon saapui äiti pienen tytön kanssa. Hän tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Minua jaksaa joka kerta sykähdyttävä paikallisten ihmisten ystävällisyys.

Loli saapui, esitteli meille albergueen ja pyysi mukaansa kaupungintalolle. Saimme leimat passeihin ja henkilökorttimme kopioitiin. Minun piti vielä täyttää lomake, jolla kuittasin avaimen. Sitten Loli ajoi meidät takaisin alberguelle. Melkoista palvelua! Matkalla huomasin, että ravintolan edessä oli ihmisiä. Kysyin Lolilta, eikö ravintolat ja baarit olekaan kiinni. Hän vahvisti niiden olevan auki. Ihan vaan hippasen harmitti kaikki se ylimääräinen paino repussa, jotta saisimme jotain syödäksemme.

Asetuimme taloksi albergueen. Valitsimme huoneen, jossa oli kahdet kerrossängyt. Huone oli kylmä, mutta siellä oli toimiva lämmitin. Kun pidimme huoneen oven kiinni, saimme sinne ihan hyvän lämmön.

Illan pimetessä kävimme vielä kävelyllä keskustassa. Saimme ihailla jouluvaloja ja ostimme samalla baarista vettä. Sitten olikin aika palata ruoan laittoon.



Keittiötä alberguessa ei ollut, mutta mikroaaltouuni löytyi. Selvisimme sillä hienosti. Meillä oli pussillinen mikrossa lämmitettävää riisiä sekä säilykepurkissa naudanlihaa kastikkeessa. Yksi tomaattikin oli jäänyt edelliseltä illalta. Kun astiatkin olivat omasta takaa mukana, niin saimme ihan kelpo aterian. Samalla tiesin reppuni kevenevän mukavasti.

Kun olimme syöneet ja minä olin tiskannut, ryhdyimmekin iltatoimiin. Tytär kävi hakemassa toisesta huoneesta toisen peitteen lisälämmikkeeksi. Minä vielä järjestelin tavaroitani, kun hänen suunnastaan kuului jo tasainen tuhina.

Kömmin itsekin makuupussiin ja kirjoitin jouluaaton tekstin loppuun. Laitoin kännykän lataukseen ja käänsin kylkeä. Ulkoa kuuluvat äänet eivät estäneet unen tuloa.