25.4.2019 Castro - Fonsagrada

Herätessäni satoi edelleen. Kasasin tavarani reppuun ja lähdin hakemaan vaelluskenkiäni pannuhuoneesta. Sain oven avattua, mutta en millään löytänyt valokatkaisijaa. Lopulta keksin käyttää kelloni valaistua näyttöä apuna. Katkaisin löytyi ja sain valoa melko ahtaaseen tilaan. Kengät olivat lähes kuivat.

Toin reppuni alakertaan ja rupesin aamiaisen laittoon. Talon emäntä oli illalla selittänyt, että hän lataa kahvinkeittimen valmiiksi. Maito pitäisi lämmittää mikrossa ja valmiiksi leikattu leipä paahtaa. Selvisin vieraassa keittiössä kommelluksitta.

Kun olin vielä syömässä aamupalaa, isäntä saapui alakertaan ja meni keittiöön. Syötyäni kävin kysymässä häneltä taksin numeroa siltä varalta, että sateessa kävely olisi minulle ylivoimaista. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, mihin kuvittelin pyytäväni taksin tulemaan.

Jos olisi ollut kuivaa, reitti olisi ollut oikein miellyttävä kävellä. Nyt ei kävelystä tahtonut tulla mitään. Kun löysi paikan mihin astua, jalka liukui sivulle tai taakse ja usein vesilätäkköön. Kengät olivat märät alle aikayksikön. Oli helpotus siirtyä kävelemään asfaltille tien reunaa pitkin. Näin edessäni kaksi vaeltajaa, miehen ja naisen. Saavutin heitä vähitellen. Kun reitti poikkesi jälleen pois tieltä, olin aivan heidän perässään. Nainen pysähtyi hetken päästä ja minä jatkoin miehen kanssa matkaa melko reippaasti ylös johtavaa polkua.
Sade muuttui vähitellen ensin rännäksi ja sitten lumeksi.

Mies oli ranskalainen ja hän oli innoissaan lumesta. Itselläni oli päällimmäisenä tunteena, että tätäkin piti vielä saada. Vaikka hikoilin sadevarustukseni alla, palelin samalla. Märät sormikkaat eivät paljon lämmittäneet, mutta en halunnut riisuakaan niitä.

Lunta satoi 5-10 cm. En tiedä johtuiko lumesta vai siitä, että juttelin ranskalaisen kanssa, mutta emme huomanneet ollenkaan Asturiaksen ja Galician rajaa. Tajusin ohittaneemme rajan, kun ensimmäinen opastepylväs tuli kohdalle. Simpukan säteet osoittivat nyt menosuuntaan.

Kun saavuimme El Acebon baarin kohdalle huikkasin ranskalaiselle miehelle ja saksalaiselle (selvisi minulle vasta seuraavana päivänä) naiselle buen caminot. He katsoivat minua hieman ihmeissään. He eivät olleet huomanneet baaria. Menimme kaikki sisään. Baari oli pieni ja käytännössä jo täysi ennen meitä saapuneista viidestä portugalilaisesta vaeltajasta. Heitä ei lumi ja kylmä sää näyttänyt haittaavan. Olut maistui, vaikka oli vasta aamupäivä. Yksi heistä myös tanssi iloksemme. Se oli mukava piristys aamuun.

Rupesin vaihtamaan kuivia sukkia jalkaan. Hieman äreän oloinen baarin omistaja hätisti minut eteisen puolelle sadeviittojen ja märkien reppujen sekaan.

Kun olin saanut märät kengät takaisin jalkaan, alkoi ovesta tulla tuttua porukkaa sisään. Tervehdysten jälkeen lähdin jatkamaan matkaa. Tuuli oli yltynyt ja sade tuli jälkeen vetenä. Kävelin niin nopeaa vauhtia kuin pystyin.

En pysähtynyt loppumatkalla kuin ottamaan pari valokuvaa sekä vetämään henkeä Fonsagradaan kiivetessä. Se oli varmaan koko reissun jyrkin mäki.

Kaupungissa olin jo lähtemässä väärään suuntaan, kun vanhempi rouva huusi minulle kysyen, mihin olen menossa. Kun sitten käännyin oikeaan suuntaan, olinkin jo majapaikan edessä. Otin jälleen oman huoneen, sillä kaipasin omaa rauhaa ja lepoa. Olin tyytyväinen, kun huomasin että huoneen patteri lämpeni nopeasti.

Suihkun jälkeen nukuin pari tuntia. Olo oli parempi, joten siirryin albergueen puolelle pesemään pyykkiä ja syömään eväitäni. Illansuussa käväisin kaupassa ostamassa syötävää. En voinut vastustaa mansikoita. Niitä sai puoli kiloa alle eurolla.

Sänky kutsui minua kummasti ja aika kului chattaillessa. Julkaisin lumisia kuvia fb:ssa ja sain paljon kommentteja.

Tilastot: matka 19.97 km, korkein kohta 1124 m, nousua yhteensä 805 m ja laskua 550 m.

24.4.2019 Berducedo - Castro

Illalla nukkumaan mennessä olin ottanut parasetamolia. Ilmeisesti minulla oli noussut lämpö jonkun verran, sillä aamuyöstä heräsin hikisenä. Sen jälkeen en oikein enää osannut nukahtaa, vaan makasin kuunnelen makuusalin ääniä. Lopulta nousin kuuden maissa. Keräsin tavarani syliin ja siirryin baarin puolelle pakkaamaan.
Jonkun ajan päästä tuttu italialainen mies tuli tupakalle ulko-oven rakoon. Hän vinkkasi minut luokseen ja osoitti kädellään edessä näkyvään mäkeen. Siellä jolkotti kettu.

Baari aukesi seitsemältä. Join cortadon ja lähdin liikkeelle. Olin varautunut kylmään aamuun.  Reitti lähti nousemaan heti kylästä. Jouduin pysähtymään kesken nousun ja vähentämään yhden vaatekerroksen. Toisessa kylän majapaikassa olleet saksalainen nuorimies ja etelä-afrikkalainen nuori nainen saavuttivat minut, kun olin nostamassa reppua selkään. Kuljimme jonkin matkaa yhdessä vertaillen edellisen päivän kokemuksia. Sitten hidastin kulkuani, sillä nuoret etenivät vauhdikkaasti.

Seuraavassa kylässä pysähdyin aamupalalle. Maitokahvi ja paahdettu leipä juuston kanssa maistuva hyvältä. Baari oli alberguen yhteydessä. Siellä oli omaa aamiaistaan lopettelemassa espanjalainen pariskunta, jonka kanssa olin jutellut ennen Salasia. He kyselivät Hospitalesin reitistä ja näytin heille ottamiani kuvia.

Aamiaiselta lähtiessäni sain pukea ponchon päälle, kun satoi ihan kunnolla. Jälleen piti lähteä kipuamaan ylämäkeen. Sade muuttui lumeksi, mutta maa oli sen verran lämmin, että maa pysyi mustana. Teele oli ehtinyt edelleni. Saavutin hänet ennen kuin pääsimme mäen päälle.

Oli kiva kun sain hänestä taas kävelyseuraa. Kävelytahtimme on hyvin samanlainen. Edessä oli laskeutuminen n. 800 m alempana olevalle padolle. Vaikka lasku ei ollut mitenkään jyrkkä, edellisen päivän laskeutumiset polttelivat vielä reisiä.

Vähän ennen patoa oli näköalatasanne. Siitä sai hyvän käsityksen padon suuruudesta. Kuten useammassa muussakin paikassa, mihin on rakennettu iso pato, oli myös Grandas de Salimen kaupunki suurimmalta osaltaan rakennettu uuteen paikkaan korkeammalle. Jonkun verran padon yläpuolella näkyi hylättyjä rakennuksia.

Vähän yksinäisenä padon lähellä oli hotelli. Pysähdyimme sinne kahville. Näköalapaikalla seuraamme liittyi kaksi nuorta miestä. Olimme Teelen kanssa olettaneet heidän olevan espanjalaisia. Nyt selvisi, että toinen oli puolalainen ja toinen venäläinen. He työskentelivät Barcelonassa ja olivat päättäneet kävellä Promitivon 10 päivässä. Heillä oli vielä kahden päivämatkan verran kirittävää.

Kahvin jälkeen jatkoimme matkaa Grandes de Salimeen. Lähes koko ajan jouduttiin kulkemaan ylämäkeen. Satoi jälleen. Kun pääsimme kaupunkiin, suuntasimme jälleen baariin. Minä söin perunamunakkaan ja Teele otti sämpylän.

Minun oli alunperin tarkoitus jäädä Grandasiin. Kaupunki näytti kuitenkin sen verran masentavalta, että päätin seurata Teeleä seuraavaan kylään, Castroon. Päätin että menisin siellä hotelliin yöksi.

En laittanut baarista lähtiessä ponchoa päälle. Sade kuitenkin yltyi niin kovaksi, että minun oli pakko pysähtyä pukemaan se. Tuuli niin paljon, että kastuin läpimäräksi ponchosta huolimatta. Vesi valui märistä housun lahkeista vaelluskenkien sisään. Minua harmitti, etten sittenkin jäänyt Grandasiin. Kun matkaa oli jäljellä enää kilometrin verran, pilviverho repesi ja aurinko tuli esiin. Mieli oli sen verran mustana, että ajattelin auringon tulleen kuin ilkkumaan meille.

Teele meni etsimään nuoriso hostellin sisäänkäyntiä ja minä jatkoin kohti hotellia. Hotelli oli kyllä ennemminkin talo, jossa oli huoneita (5 kpl) tarjolla. Ovessa oli puhelinnumero, johon saattoi soittaa. Soittoon vastannut rouva lupasi tulla hetken kuluttua.

Sain sovittua, että huoneen lisäksi söisin illallisen sekä aamupalan. Huoneeni oli oikein viehättävä ja kylpyhuone iso. Pyysin märkiä kenkäni varten sanomalehteä. Rouva lähti näyttämään minulle ulkorakennuksesta tilaa, jossa oli talon lämmityslaitteet. Hän neuvoi minut laittamaan kengät kuivumaan sinne.

Kävin ensin suihkussa ja sitten vein kengät kuivumaan. Olin juuri menossa takaisin sisään, kun kadulta pihalle johtava ovi aukesi. Sieltä saapuivat Teele, saksalainen Martin ja etelä-afrikkalainen nainen, jonka nimen kirjoitustapaa en lähde arvaamaan. Hostelli oli ollut täynnä.

Majapaikan emäntä puhui vain espanjaa. Minun toimiessa tulkkina sovittiin, että nuoret majoittuvat kolmen hengen huoneeseen ja että hekin tulevat illalliselle.

Illallisen asti lähinnä huilasin ja päivittelin kovaa sadetta. Kun tulin alakertaan vähän ennen illallisaikaa, siellä olikin enemmän väkeä. Bodenayasta tutut tsekkiläinen äiti ja tytär istuivat pöydän ääressä syömässä omia eväitään.  Tytär oli saanut viimeisen paikan hotellista ja äiti oli majoittunut kanssamme hotelliin.

Illallinen oli mahtava! Ensin saimme kurpitsakeittoa sekä asturialaista linssikeittoa, jossa on myös chorizoa. Sitten tuli salaattia, paistettua lohta sekä riisiä tomaattikastikkeella. Jälkiruoaksi saimme leivonnaisia. Pyysin vielä kupillisen teetä, sillä minua vilutti jälleen.

Illallisen jälkeen olinkin taas valmis vetäytymään omaan huoneeseeni. Lämmitys oli laitettu jossain vaiheessa iltaa päälle ja huone oli mukavan lämmin. Oli ruhtinaallista asettua nukkumaan leveään parisänkyyn.

Tilastot: matka n. 26 km (kello sekosi ja väitti minun kulkeneen 42km) korkein kohta 1050m, nousua yhteensä 1035m, laskua 1280m

23.4.2019 Borres - Berducedo

Oli vielä aivan pimeää, kun nousin ylös. Yritin tiirailla ulos kohti katuvaloa. Minusta näytti ettei satanut. Meitä yöpyi 5 vaeltajaa uudessa alberguessa. Latasin kahvinkeittimeen vettä ja kahvia koko porukalle. Lisäksi kuumensin mikrossa vettä pikapuuroani varten.
Olin jo ehtinyt syödä puuroni, kun muut saapuivat keittiöön.

Lopulta olimme kaikki valmiita lähtöön. Olimme sillä mielellä, että suuntaamme Hospitalesille luottaen, että sää selkenee. Ehdimme kavuta kylästä maantielle, kun alkoi sataa. Poncho vain päälle ja eteenpäin. Polku oli tosi märkä ja mutainen. Minua mietitytti edelleen reittivalinta. Kun kaikki muut suuntasivat kohti vuoren rinnettä, seurasin perässä.

Sade loppui melko pian, mutta tuuli puhalsi kovaa. Oli aivan turha kuvitella, että ponchon olisi pystynyt riisumaan siinä puhurissa. Yritin tunkea sen helmaa repun lantiovyön alle. Ei mennyt kuin hetki ja helma lepatti alhaalla.

Kun maisemat alkoivat erottua, haukoin henkeä muustakin kuin ylös päin kiipeämisestä. Vielä kun pilviverho alkoi rakoilla ja auringon säteet valaisivat milloin minkin kohdan maisemasta, olin varma, että reittivalinta osui oikeaan.

Miehet kulkivat meitä naisia nopeammin, mutta emme ottaneet siitä Teelen kanssa mitään paineita. Kuljimme omaa tahtiamme pysähdellen vähän väliä hengähtämään ja kuvaamaan. Harvakseltaan joku kulki ohitsemme.

Jos miehet eivät olisi jääneet pitämään taukoa korkeimmalle kohdalle ja onnitelleet meitä sinne saapumisesta, en ehkä olisi edes tajunnut saavuttaneemme sen. Mekin istuimme alas nauttimaan näkymästä ja tunteesta maailman katolla.

Reitti ei suinkaan ollut sellainen, että kiivettiin ylös ja lähdettiin laskeutumaan. Ylhäällä kuljettiin monta kilometriä huipulta toiselle ottaen aina välissä vauhtia alamäen kautta. Tuuli oli koko ajan jäätävä ja välillä tuntui, että se voisi viedä mennessään. Kun tuulen suojaa ei löytynyt, istahdimme lopulta rinteeseen syömään tortillaleipiämne. Vaikka olin kaivanut repusta villapaidan ylimääräiseksi kerrokseksi tauon ajaksi, olin aivan jäässä, kun lähdimme taas liikkeelle.

Näytti että olimme lopultakin saavuttaneet pisteen, jossa varsinainen laskeutuminen alkoi. Polku oli jyrkkä ja sillä oli paljon irtokiviä. Etenin etanan vauhtia. Taivas tummeni uhkaavasti ja tiesimme, ettemme selviäisi kuivina Berducedoon. Meillä oli noin 5 km matkaa jäljellä kun sade alkoi. Välillä vesi oli ainakin alijäähtynyttä tai tuli jopa rakeina.

Oli ihana päästä perille. Ehdin jo huolestua, kun taksikyydillä lähettämäni pikkureppu ei ollut saapunut perille. Repussa oli vaihtovaatteeni ja peseytymisvälineet. Onneksi auto kaartoi oven eteen ja mies saapui reppuani kantaen.

Suihkun jälkeen vein kaikki päälläni olleet vaatteet pestäväksi. Housun lahkeet olivat kuraiset polveen asti. Sitten kävin baarin puolella lämmittelemässä kaakaolla. Koska minulla oli edelleen kylmä, kömmin mskuupussiin ja vedin vielä talon tarjoaman peiton päälle. Siinä kyhjötin kunnes oli ruoka-aika. Sade piiskasi koko illan ikkunoita.

Ruokailun jälkeen juttelimme vielä hetken Teelen kanssa seuraavan päivän suunnitelmista. Minä olin päättänyt kävellä lyhyemmän päivämatkan kuin hän.  Päivä oli ollut sen verran rankka, että uni hiipi melkein huomaamatta. Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, kun loput vaeltajat olivat saapuneet makuusaliin.

Tilastot: 24.59 km, korkein kohta 1233 m, nousua yhteensä 1160 m ja laskua 895 m.