Translate

tiistai 4. elokuuta 2020

2.8.2020 Simonkylä - Nauvo

Pitkien yöunien jälkeen heräsin kuin uutena ihmisenä valmiina päivän koitoksiin. Päivän ohjelmana oli kävellä toisen etapin loppumatka sekä kolmas alle 10 km etappi Nauvon kirkolle.

Istuskelimme kaikessa rauhassa aamiaispöydän ääressä. Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä olisi kannattanut lähteä liikkeelle tuntia aikaisemmin. Kotiinpaluun liikenneyhteydet eivät valitettavasti olleet parhaat mahdolliset.

Kahden aurinkoisen päivän jälkeen taivas oli nyt pilvessä ja tuuli melko reippaasti. Päätimme kuitenkin selvitä lyhyillä lahkeilla. Aluksi kuljimme jälleen Saaristotien laitaa, mutta sitten reitti kääntyi Lillandetintielle. Sillä liikenne oli satunnaista ja maasto vaihtelevaa. 

Metsän laidassa näkyi ensimmäiset punaiset puolukat. Olimme edellisenä iltana jutelleet majapaikan emännän kanssa myös marjasadoista. Emäntä kertoi, kuinka hänen lapsuudessaan heillä oli kaikki hillot ja mehut tehty mesimarjoista. Yhdessä totesimme, että niitä ei tänä päivänä juuri löydy. Minäkin olin edellisen kerran nähnyt ja syönyt niitä lapsena mummolassa Savossa. Ihmetys olikin suuri, kun metsänreunassa alkoi näkyä punaisia marjoja ja ihan mesimarjan lehden näköisiä. Tien ja metsän välissä oli leveä oja. Yllytin tyttäreni menemään ojan yli poimimaan marjoja näytille. Ne olivat kuitenkin vasta yksittäisen siemenen käsittäviä marjan alkuja. Selitin että niiden pitäisi muistuttaa muodoltaan vadelmaa. Maistoin yhden, mutta se oli aika mauton, varmaan raaka. Vähän matkan päästä marjoja löytyi lisää. Nyt niissä alkoi olla jo oikeaa muotoakin. Mielikuvani mausta oli erilainen kuin mille marjat maistuivat, mutta ihan hyviä nämäkin.




Kulkiessamme kuulimme kurkien huutoa ja näimmekin kaksi pariskuntaa. Melkein säikähdimme kun läheltämme lähti merikotka lentoon. Oli kyllä vaikuttava näky, kun pystyi hahmottamaan, kuinka pitkä siipienväli sillä oli.

Laitumella hirnahdellut Suomen hevonen sulatti tyttäreni sydämen. He kävivät pitkän keskustelun. Minä ehdin sillä välin jopa ikuistaa yhden nokkosperhosen tienpinnalta.



Ajoituksemme oli täydellinen, kun saavuimme tienhaaran, josta käännyttiin Västergård B&B:n yhteydessä olevaan kahvilaan. Oli nimittäin kahvilan aukeamishetki.
Otimme kahvin ja teen seuraksi moussekakunpalat. Kakku meinasi viedä kielen mennessään. Saimme kahvilasta myös leiman passeihin. Tämä ei ole faktaa, mutta näytti, että majoitustilat olivat entisessä tallissa tai navetassa. Rakennusta vastapäätä oli pihasauna, jonka kulmalla oli palju. Ympäristö vaikutti oikein viehättävältä ja on varmasti hyvä majoitusvaihtoehto.



Kahvitauolla rupesin lopulta selvittämään paluuyhteyksiä kotimatkaa varten. Nauvosta lähti bussi Turkuun 13.15 ja 16.55. Jälkimmäinen on perillä Turussa samaan aikaan kuin Helsingin juna lähtee. Seuraava juna lähti vasta puoli yhdeksän maissa, mikä tarkoitti, että ehtisimme kotiin vasta ennen puoltayötä. Tyttäreni piti vielä valmistaa eväät töihin ja herätä jo viideltä. Niinpä ehdotin, että yrittäisimme kävellä tosi reippaasti Saaristotien varteen bussipysäkille, jotta ehtisimme 13.15 bussiin.

Lähdimme vauhdikkaasti liikkeelle. Minä kävelin edellä. Kuljettuamme ehkä pari kilometriä katsoin taakseni ja totesin tyttäreni tulevan kaukana jäljessäni. Jäin odottamaan häntä. Kävimme uuden keskustelun asiasta ja lopputuloksena ostin meille junaliput puoli yhdeksän junaan. Meille ei kummallekaan tullut mieleen tarkistaa, olisiko Turusta lähtenyt aiemmin bussia, johon olisimme ehtineet.

Nyt meillä olikin reilusti aikaa ja kävelimme kaikessa rauhassa. Reitti siirtyi asfaltoidulta tieltä soralle ja edelleen metsätielle. Ohitimme järven, jonka vastakkaisella rannalla oli harmaahaikara.






Loppujen lopuksi saavuimme takaisin Saaristotielle yllättävän nopeasti. Kun pysähdyimme sillalle kuvaamaan, bussi ajoi ohitsemme. Olimme ehkä 200 m päässä pysäkiltä. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska mieli oli jo hyväksynyt paluuaikataulun.


Pian tulimme Norrströmmenin sillalle, joka on 320 m pitkä. Siltä oli hienot näkymät ja taas oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Jälleen kuljettiin hetki ja sitten reitti poikkesi Westerholmin kulttuuripolulle. Reitin varrella oli useita opastetauluja. Yhdessä kerrottiin, että tammen iäksi oli 2013 tehdyssä tutkimuksessa saatu 280 vuotta. Samassa yhteydessä oli kerrottu mitä historian tapahtumia puu oli elämänsä aikana saanut seurata.





Kun kulttuuripolulta palattiin kevyenliikenteenväylälle Saaristotien laitaan, oltiinkin jo melkein Nauvon kylässä. Kävelimme suoraan kirkolle. Ovet olivat auki ja leimasin pöydällä. Leimaisimme passimme ja sen jälkeen tutustuimme kirkkoon lähemmin. Myös Nauvon kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Se on Pyhän Olavin kirkko. Oletetaan että jo 1200-luvulla samalla paikalla olisi ollut puukirkko.





Kirkon portin ulkopuolella on jälleen Pyhän Olavin reitin kivipaasi. Kivipaadessa näkyvät jäljellä olevat kilometrit, 1170 km, jättivät mieleen kytemään ajatuksen, että vaellus jäi kesken ja odottamaan jatkoa.


2 kommenttia:

  1. Kiinnostava kuvaus kotimaisesta vaihtoehdosta caminorintamalla! Näitä ei ole osunut silmiin kovin monta, kaikista vaeltajista en tosin ole vihjeitä saanut.
    Tässä on vielä tämä äidin ja tyttären yhteinen matka bonuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ellinoora! Kyllähän meillä näitä kotimaisia pyhiinvaellusreittejä on useampia ja aina välillä törmää matkakuvauksiin. Minäkin lukisin niitä mielelläni enemmän. Pyhän Olavin merireiti on ehdottomasti kulkemisen arvoinen, mutta vaatii suunnittelua majoituksen osalta ellei ole valmis kantamaan telttaa.
      Pidän itseäni onnekkaana, kun tyttäreni on aina valmis lähtemään mukaani.

      Poista